Hevosurheilun Toto75-ideavihje Helsinki: Sisulle käy pikkupakkanen
Ellin Sisu on napakalla radalla parhaimmillaan.Kuva: Jari Piirala

Hevosurheilun Toto75-ideavihje Helsinki: Sisulle käy pikkupakkanen

Ellin Sisu jäi Kuopiossa paukkupakkasen ja kylmän viiman vuoksi pois. Vermossa odotettavissa on napakka rata ja suotuisammat olosuhteet. Deangelo vaikuttaa myös hyvältä tukipilarilta.

Ellin Sisu lähtee keskeltä rataa ravatessaan muihin nähden ylivertaista vauhtia. Siksi sen keulajuoksu on kiihdytyksen onnistuessa todennäköinen tapahtuma. Ori on laukannut vain kerran neljässä tuoreimmassa startissaan, ja Seinäjoella lähtöauto kiihdytti pitkään turhan hiljaa ennen kuin nykäisi vauhdin äärimmilleen. Pauli Raivio uskoo vahvasti siihen, että Ellin Sisu käynnistyy Vermossa ravia. Lähtö on tasainen ja tasokas, mutta hyvänä päivänään Esa Holopaisen ajokki pystyy johtamaan kisan jokaista metriä.

Deangelo on sekin mahdollinen keulahevonen lopulta, mutta se ei ole varsinaisesti riippuvainen kärkipaikasta. Kunto on rautaa, sillä Kuopiossa kiri 4. ulkoa kantoi hienosti perille. Vermossa paikka on toki pikamatkalle aavistuksen ulkona, mutta toisaalta muutamalla hyvällä vastustajalla on vielä heikommat asetelmat. Deangelo ansaitsee voiton ja nyt sillä on loistava sauma myös ottaa se.

Kierroksella on bonusta tarjolla, sillä jackpot+-päivänä on joka tapauksessa 75 000 euroa ekstraa tarjolla. Peliaika päättyy uuden aikataulun mukaan kello 14.45, kun avauskohde päästetään matkaan.

Tästä kupongille:

Veikkaus kaupallinen yhteistyo
Veikkaus kaupallinen yhteistyo

Hevosurheilun Toto75-ideasysteemi Helsinki

Toto75-1: 5 Ellin Sisu (7, 2)

Toto75-2: 6 Deangelo (2, 7)

Toto75-3: 3, 9, 1, 6, 2 (5, 7)

Toto75-4: 13, 9 (14, 15)

Toto75-5: 4, 16, 3, 14, 1 (12, 7)

Toto75-6: 7, 5, 1, 6 (2, 8)

Toto75-7: 12, 9, 5, 14, 3, 13 (1, 2)

1 x 1 x 5 x 2 x 5 x 4 x 6 = 1200 riviä – 60,00 euroa 0,05 euron peruspanoksella

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi