Ilos Sansibar liiteli jo Oulussa ykköseksi.
Ilos Sansibar liiteli jo Oulussa ykköseksi.Mia Maki-Maunus

Hevosurheilun Toto75-ideavihje Kuopio: Jackpot tuo muhkean edun

Tapaninpäivänä kisataan Kuopiossa jackpot-kierros, jossa lisärahaa on tarjolla 70 000 euroa. Kiharaisella kierroksella etua on tarjolla myös hyvän ideavarmavalinnan myötä.

Ilos Sansibar tuli Oulussa kirilenkin 6. ulkoa 12,7-vauhtia. Esitys oli huima, ja jos hevonen pystyy samaan Kuopiossa, on voitto juoksunkulusta riippumatta lähellä. Todennäköistä on, että tällä kertaa kirin pystyy aloittamaan muutamaa pykälää lähempää kärkeä.

Alpertto on kierroksen ykkösidea. Se kiri viimeksi 23-vauhtia viimeiset 600 metriä. Tuo kisa kieli edelleen nousuvireestä, joten Alpertton kova suoritus ei saa yllättää. Lähtö on paperilla ennätystasainen, mutta parhaan merkin varaan on perusteltua yrittää.

H.V. Tuuri ei ollut Rovaniemellä parhaimmillaan, mutta tällä kertaa varustukseen lisätään kirikykyä edistävät laput. Ori voi muutenkin olla parempi, joten se on avauskohteen perushevonen. Kartier on toinen maistuva pelivalinta, sillä Vermossa lahjakas hevonen tuli tauko huomioiden hyvin maaliin saakka. Avoin voltti pelataan ennakkoon kahdella parhaalla merkillä, vaikka oikeastaan jokaisella osallistujista on realistiset mahdollisuudet aina voittoon saakka.

Tästä kupongille:

Hevosurheilun Toto75-ideasysteemi Kuopio

Toto75-1: 6, 5 (7, 4)

Toto75-2: 2, 15, 7, 4, 16 (14, 10)

Toto75-3: 9 Ilos Sansibar (3, 4)

Toto75-4: 5 Alpertto (3, 2)

Toto75-5: 8, 14 (11, 2)

Toto75-6: 5, 2, 4, 1 (9, 7)

Toto75-7: 14, 11, 6, 13, 10, 9, 12, 7 (15, 16)

1 x 5 x 1 x 1 x 4 x 4 x 8 = 640 riviä – 32,00 euroa 0,05 euron peruspanoksella

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi