Pretty Vision pyrkii kärkipaikalla, josta sen koko matkan johto ei olisi yllätys.
Pretty Vision pyrkii kärkipaikalla, josta sen koko matkan johto ei olisi yllätys.Kuva: Anu Leppänen

Hevosurheilun Toto75-ideavihje Lahti: Merkittäviä virheitä ja jackpot bonuksena

Alustavassa pelijakamaussa useamman pelihevosen kannatus on vinksallaan. Jokimaan etua pelaajien näkökulmasta lisää 40000 euron jackpot.
Julkaistu

Melinda Ses pääsee lähes 40000 euron voittosummallaan eturivistä liikkeelle. Tamma kilpailee huippukunnossa, sillä tuoreimmassa finaalilähdössä se seurasi kunnolla tilaa saamatta totosijalle. Paikka tietää toki riskitekijöitä juoksunkulun suhteen, mutta silti hevosen saamaa maltillista pelikannatusta pitää ihmetellä. Kyllä se suosikki omaan kohteeseensa ulkoradasta huolimatta on. Furiosa on alustavasti pelaajien pohja. Tamma on loistanut, mutta pitää muistaa, että viime syksynä sillä oli vain 3000 euroa rahaa. Nyt tehtävä on uran toistaiseksi kovin.

Pretty Vision on saanut nappipaikan, eikä Antti Teivainen lähde jarruttelemaan huippukuntoisella tammalla. Vastassa on kova Bosse Nice, joka kuitenkin takarivistä on ollut aikaisemminkin pieni kysymysmerkki. Kun asetelmat ovat otolliset Pretty Visionille, on kaksikon välinen ero peliosuuksissa aivan liian suuri. Pretty Vision pystyy 1.14-alkuiseen tulokseen täydellä matkalla, eikä siitä ole taustalta helppoa tulla varsinkaan kiertämällä ohitse. Toki vastassa on muitakin hurjia, mutta silti tamman mahdollisuus ykköseksi on vähintään kerran neljästä -tasoa, ehkä parempikin. Aamun pelikannatus oli hyvin maltillinen.

Tästä kupongille:

Hevosurheilun Toto75-ideasysteemi Lahti

Toto75-1: 4, 6, 7 (1, 3)

Toto75-2: 8 Melinda Ses (1, 5)

Toto75-3: 1 Pretty Vision (9, 5)

Toto75-4: 6, 12, 11, 9, 7, 5 (4, 2)

Toto75-5: 5, 6, 9, 10, 11, 2 (4, 12)

Toto75-6: 7, 4, 8, 2, 9 (1, 12)

Toto75-7: 2 Core (9, 4)

3 x 1 x 1 x 6 x 6 x 5 x 1 = 540 riviä – 27,00 euroa 0,05 euron peruspanoksella.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi