Hevosurheilun Toto75-ideavihje Oulu: Pari napsua eteenpäin
Second Opinion aloitti Iikka Nurmosen valmennuksesta vakuuttavasti. Ensimmäisen kisan jälkeen pidettiin kuukauden treenitauko, ja ruuna jatkoi vakuuttavalla keulasoololla kauttaan. Ponsse Cupin finaalissa vastaan asettuu muutama kova ruotsalaisnimi, mutta eivät ne ole paperilla Second Opininin tasoisia hevosia. Nurmonen pyrkii nopealla avaajalla hyödyntämään loistavan lähtöpaikkansa, ja hänellä on siinä hyvä sauma onnistua. Omistajaporukka on valmentaman positivisten ajatusten tavoin täynnä voitontahtoa kisan alla, ja Second Opinion pystyy nostamaan vielä pykälän tasoaan.
Callela Lincoln on aloittanut Antti Ojanperän tallista lupaavasti, vaikka nappionnistuminen on ainakin vielä toistaiseksi antanut odottaa itseään. Rovaniemellä rata 12 tiesi hankalaa juoksunkulkua, mutta Callela Lincoln pujotteli kirihetkellä mukavasti aivan kärjen tuntumaan. Ojanperä olettaa ja toivoo, että hevonen parantaisi jälleen vähintään yhden napsun. Lähtöpaikka voi lopulta olla hyväkin, sillä sisäpuolelta avataan kovaa, ja 2. radalle luulisi tulevan nopeasti sauma pudottaa. Sen jälkeen on mahdollista saada vielä ulompaa lähteviltä vetoapua, tai yrittää jyrätä keulan rinnalta. Siitäkin ruuna osaa voittaa, jos vain odotetusti pystyy vielä nostamaan tasoaan.
Muihin kohteisiin ideavihjeessä päästään ottamaan kaikki mieluisat merkit. Esimerkiksi suursuosikki Torrent d'Inverne kannattaa varmistaa muutamalla kovakuntoisella haastajalla.
Tästä kupongille:
Hevosurheilun Toto75-ideasysteemi Oulu
Toto75-1: 8, 11 (4, 9)
Toto75-2: 3, 9, 1, 8, 2, 10 (4, 11)
Toto75-3: 4, 5, 9 (7, 8)
Toto75-4: 10, 4, 9 (1, 7)
Toto75-5: 3 Second Opinion (4, 5)
Toto75-6: 6 Callela Lincoln (3, 8)
Toto75-7: 5, 7, 12, 10, 3 (8, 13)
2 x 6 x 3 x 3 x 1 x 1 x 5 = 540 riviä – 27,00 euroa 0,05 euron peruspanoksella