Ilos Silmarillion kiri arvokkaaseen 12000 euron arvoiseen voittoon reilu vuosi sitten Tampereella.
Ilos Silmarillion kiri arvokkaaseen 12000 euron arvoiseen voittoon reilu vuosi sitten Tampereella.Kuva: Anu Leppänen

Hevosurheilun Toto75-ideavihje Oulu: Startti alla ideahevoseksi

Multijackpot laukeaa Oulussa, ja jaossa on 300 000 euroa ylimääräistä. Ideasysteemissä on rohkea varma ja muissa kohteissa pyritään vain pysymään mukana.

Eija Sorviston valmentama Ilos Silmarillion aloitti Seinäjoen taktiikkajuoksussa terävällä kirillä. Mandela Zon oli keulasta ohittamaton, mutta Eija Sorviston valmennettava tuli 2. ulkoa päätöspuolikkaan vahvasti 09,0-kyytiä. Se joutui juuri kovimmassa vauhdissa ohittamaan väsyvän, ja hevosen olemus oli kokonaisuutena paremmalla tasolla kuin viimeisimmissä starteissa ennen taukoa.

Ilos Silmarillion sai Ouluun loistavan lähtöpaikan, josta sillä on mahdollisuus kiihdyttää jopa keulapaikalle saakka. Iikka Nurmonen on nopea ohjastaja, ja hevonen avaa kovaa auton takaa. Kun lisäksi Ilos Silmarillionia viimeksi ajanut Santtu Raitala tunnistaa Cover Princen rattailla tilanteen, hänelle todennäköisesti kelpaa heti Ilos Silmarillionin selkä. Vastaavasti kovista nimistä Bond Eagle oli viimeksi vaisu ja todettiin kipeäksi, joten sen kohdalla on kysymysmerkkejä ilmassa. Ilos Silmarillion on mielenkiintoinen ideahevonen.

Tästä kupongille

Hevosurheilun Toto75-ideasysteemi Oulu

Toto75-1: 3 Ilos Silmarillion (4, 8)

Toto75-2: 8, 6, 12, 11, 3 (5, 1)

Toto75-3: 8, 15, 10, 14 (16, 1)

Toto75-4: 5, 4, 7 (12, 1)

Toto75-5: 7, 5, 4 (9, 3)

Toto75-6: 13, 8 (5, 10)

Toto75-7: 7, 4, 1 (8, 3)

1 x 5 x 4 x 3 x 3 x 2 x 3 = 1080 riviä – 54,00 euroa 0,05 euron peruspanoksella

Valmentajakommentit Mobiilihepasta

Lähtö 2

Panu Ahonen: "Northwind Magna (8) oli viimeksi vielä hieman raskaassa kengässä ja laukkasi. Jospa tällä kertaa kokeiltaisiin ilman etukenkiä. Nämä minun valmennettavat on vielä vähän tasapaksuja tiukan treenikauden jäljiltä. Kyllä ne jossain kohtaa alkaa ottamaan vauhtiakin, mutta vielä ei siihen asiaan ole keskitytty."

Lähtö 11, Toto75-7, Toto4-4, Duo-2, Troikka

Jasmiina Aho: Just A Flirtillä (4) kaikki ok. Juoksi maanantaina rauhallisen hiitin, oli rento ja hyvä. Päässyt lempipuuhaansa laiduntamaan! Vähennetään tavaraa korvista. Eli kumitötsät pois huppujen alta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi