Holari on päätöskohteessa rajusti aliarvostettu.
Holari on päätöskohteessa rajusti aliarvostettu.Kuva Pekka Salonen.

Holarin kertoimet kantavat suuren riskin

Tiistain T5-kierros Forssan Pilvenmäellä tuntuu varsin haastavalta, joten aineksia isoon pottiin on olemassa. Ideasysteemissä otetaan tällä kertaa ronskisti kantaa ja koitetaan erittäin epävarmaa hevosta varmana, nyt kun moni asia antaa pystyvälle hevoselle saumat voittoon.

Päätöskohteen Holari on hurjasti tauluaan vauhdikkaampi, mutta se ei tunnu onnistuvan juuri koskaan. Ruuna on paussin jälkeen saanut kaksi starttia alle, ja vire saattaa olla löytymässä. Forssan lähdön taso ei ole kovimmasta päästä, ja pieni lähtö on vielä vahvan menijän puolella. Takarivistäkin on vain hyötyä, sillä se pienentää laukkariskiä.

Koko matkan ravatessaan Juha Jalosen ajokki voi kääntää maalisuoralla koko porukan. Arvioimme Holarin voiton todennäköisyydeksi noin 9% ja peliosuus tulee takuulla olemaan sen alle. Muualla painotetaan osuvuutta, koska varman pitäessä etu muihin pelaajiin on huomattava.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi