Cupido on yksi kolmesta ideavarmasta Vieremällä.
Cupido on yksi kolmesta ideavarmasta Vieremällä.Kuva: Anu Leppänen

Hevosurheilun Toto75-ideavihje Vieremä: Poikkeuksellisen mielenkiintoiset ideavarmat

Toto75-kierros ratkeaa jo perjantai-iltana Vieremällä. Tallikommentit ja tuoreimmat suoritukset puoltavat kolmea rohkeaa näkemystä.
Julkaistu

Antti Ojanperä odottaa, että avauskohteen Villiniitti pystyy alittamaan tähtijuoksijaksi vaadittavan rajan, joka on kilometriajassa 1.30,0-vauhti. Se, pystyykö nuori lahjakkuus esimerkiksi alle 29-tulokseen, ratkeaa vasta illalla. Joka tapauksessa alla on Kajaanista 27,9-vauhtinen 400 metrin kiri viidettä rataa pitkin, ja Villiniitti on mennyt kisojen myötä jatkuvasti eteenpäin. Sitä on erittäin vaikea tavoittaa 60 metrin takamatkalta.

Cupido kulki Kuopiossa häiriöstä johtuneen laukkansa jälkeen viimeiset 1200 metriä 22,5-vauhtia. Jo sitä ennen se kulki lujaa yhden puolikkaan, joten vire oli suoraan tauolta huipussaan. Ravin kanssa ei ollut haasteita, ja Cupido on ulkoradasta huolimatta lähtönsä selvästi todennäköisin voittaja.

Havglimt tuli viimeksi H.V. Tuurin rinnalta tästä ohitse, ja se voi uusia temppunsa myös illan startissa. Pitkä matka on eduksi, joten Antti Ala-Rantalan valmennettava on kierroksen kolmas varmavalinta. Kolme hevosta kerää lähdössä paljon peliä, ja juuri tässä kohtaa Havglimtin puolesta on perusteltua ottaa kantaa.

Tästä Toto-kupongille

Hevosurheilun Toto75-ideasysteemi Vieremä

Toto75-1: 1 Villiniitti (4, 5)

Toto75-2: 8 Cupido (12, 3)

Toto75-3: 4, 8, 1, 9, 7 (5, 12)

Toto75-4: 9 Havglimt (1, 7)

Toto75-5: 16, 3 (10, 11)

Toto75-6: 5, 1, 11, 8, 10, 4, 9 (3, 12)

Toto75-7: 12, 6, 8, 2, 5, 9, 1 (4, 7)

1 x 1 x 5 x 1 x 2 x 7 x 7 = 490 riviä – 24,50 euroa 0,05 euron peruspanoksella

Valmentajakommentit Mobiilihepasta

Lähtö 6

Tiina Naumanen: Sisu-Syke (10) tulee pieneltä tauolta. Tarvitsee startteja alle ollakseen parhaimmillaan.

Lähtö 7

Sakari Kolehmainen: Fairy Wind (12) on hyvässä kunnossa!


Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi