Kaksi kertaa Vermoa

Kaksi kertaa Vermoa

Julkaistu

Tämän viikon tärkeimmät tapahtumat ravataan maan pääradalla, jossa keskiviikon Toto65-kierroksella on pelissä jackpot ja lauantaina Toto76-päivänä kaikkiaan kolme suurkilpailua.

Lauantaina vakuuttavasti voittanut Huimariina ja komean tolppaputken rakentanut Madrid ovat keskiviikon luottohevosia ja useimpien pelaajien kulmakiviä heidän tavoitellessaan osaansa reilun 76 000 euron ekstrapotista. Muissa kohteissa vaikeusastetta onkin sitten riittämiin.

Lauantain suurimmat setelit jaetaan 2-vuotiaiden Hevosenomistajapokaalissa, jossa tappioitta aloittanut Nefertiti Frido erottuu suosikiksi ennen toista karsintavoittajaa Twist Of Fatea.

Vuotta vanhemmat lämminveriset tavoittelevat kymppitonnin ykköspalkintoa ennen Toto76-kierrosta, joka päättyy saman rodun tammoille avoimeen Espoon Palkintoon.

Voittajabonuksia on tarjolla vielä tämän viikon ajan. Kampanja päättyy sunnuntaina Lahden Jokimaan raveihin.

Kaikkien kotimaisten totoravien käsiohjelmasivut vihjeineen sekä pelilistoja Ruotsin raveihin löydät tänään ilmestyneestä 7 oikein -lehdestä, jonka saat edullisimman tilaamalla.

Päivitys 18.10. klo 13.54: korjattu lauantain pääpeli Toto76:ksi

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi