Nelivuotiaat tammat taipuivat, kun Willow Pride jyräsi St. Legerin voittoon SE-ajalla
Willow Pride paineli SE-ajalla 36 000 euron arvoiseen St. Leger -voittoon.Anu Leppänen

Nelivuotiaat tammat taipuivat, kun Willow Pride jyräsi St. Legerin voittoon SE-ajalla

Markku Niemisen valmentama Willow Pride juoksi tammojen yli 2500 metrin volttilähtöjen Suomen ennätyksen 13,5.

Kiihdytys meni odotetusti, kun Pekka Korpi ja Magical Princess ryöväsivät An-Dorralta piikkipaikan. Jarmo Saarela ei kuitenkaan tähän tyytynyt, vaan käänsi ajokkinsa johtavan takaa toiselle ja vaati paikkaa itselleen. Korvelle tämä kelpasikin, joten matkaa jatkettiin An-Dorran komennossa. Avauspuolikkaan väliajaksi kellotettiin 14,5.

Kisaa oli reilut puolitoista kierrosta takana, kun Santtu Raitala käänsi Willow Priden parijonosta kolmannelle ja lähti etenemään kohti paikkaa johtavan rinnalla. Sinne se pääsikin vajaat 600 metriä jäljellä.

Maalisuoralle kaarruttaessa An-Dorralla näytti olevan tilanne kontrollissa, mutta Willow Priden lähdettyä viimeiseen rynnistykseen, olikin Jarmo Saarelalla hätä puserossa.

Lopulta ensimmäistä kertaa Santtu Raitalan ohjastamana kilpaillut Willow Pride vyöryi varmaan voittoon. Magical Princess spurttasi johtavan takaa toiseksi, ja An-Dorra väsyi kolmanneksi.

”Oli ihan kiva fiilis lähteä ajamaan näin hyvää hevosta. Meillä oli ihan hyvät lähtöasetelmat. Tuntui, että jos meillä juoksu onnistuu, pystytään saamaan hyvää rahaa. Mutta tietysti näiden paalun kahden kovan tamman lyöminen tuntui etukäteen vaikealta tehtävältä”, Raitala jutteli voittajahaastattelussa.

”Loppukurviin lähtiessä Willow Pride tuntui tosi hyvävoimaiselta, ja An-Dorralla näytti siltä, että kuinkakohan paljon siellä on varaa. Toiveet nousivat sen osalta, että voidaan olla totossa, mutta voitto oli erittäin positiivinen yllätys.”

Raitala sanoi saaneensa ennakkoon vinkkiä tamman ajo-ominaisuuksista sitä usein ohjastaneelta Ari Moilaselta.

”Se kyllä tietää, milloin juostaan kilpaa. ’Akukin’ sanoi, että ei kannata miettiä, miltä se tuntuu ennen starttia, että se on nopea ja rehti tamma, sitä se kyllä oli.”

Markku Niemisen edellinen St. Leger -voitto oli vuodelta 2005. Silloin huipputamma Passionate Kemp vei kisan nimiinsä. Nyt voiton toi toinen huipputamma.

”Willow Pride oli varsan ihan lahjakkaan tuntuinen, mutta se ei suorittanut mitenkään erikoisesti. Se on parantanut vuosi vuodelta ja tullut sitkeämmäksi. Olen joskus sanonut, että maili on sen paras matka, mutta se taitaa olla huonoin. Keskimatkat ja nämä missä saa välillä ottaa vähän vauhtia pois ovat kuin tehty sille.”

Toto75-voittajat, peliosuus ja rivin arvo

T75-1: 9 Rarity Red, 36,76%, 0,59 euroa

T75-2: 5 Morison, 38,96%, 1,48 €

T75-3: 14 Goodygoodytwoshoes, 24,64%, 3,56 €

T75-4: 1 Pro, 13,52%, 16,31 €

T75-5: 8 Willow Pride, 5,41%, 162,29 €

T75-6: 1 Prince Palema, 16,92%, 505,05 €

T75-7: 3 Amazing Warrior, 49,91%, 576,33 €

Vaihto: 255 368,54 €

Voitto-osuudet:

7 oikein: 576,33 €

6 oikein: 7,54 €

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi