Tammavaltikka palaa kaksipäiväiseksi

Tammavaltikka palaa kaksipäiväiseksi

Forssassa vaalitaan perinteitä, kun Tammavaltikka ratkeaa reilun vuosikymmenen jälkeen taas kahden eri matkan yhteenlasketun ajan perusteella.

Ensimmäinen osalähtö juostaan perjantai-iltana. Silloin tammat pinkaisevat lyhyen 1640 metrin matkan. Lauantaina kisaan tuli lisäkierros, joka voi heilauttaa asetelmia vielä melkoisesti.

Vuoden takaista voittoa puolustava Willow Pride sai avausmatkalle mainion kolmosradan, mutta lauantaina lähtöpaikka on lähimpänä mainosaitoja.

Forssassa ravataan myös radan oma Pilvenmäki Special, jonka karsintoja ajettiin kotiradan lisäksi Oulussa sekä Kuopiossa. Parhaasta tuloksesta ei ollut voitokkaalle Night Guardille hyötyä, kun ratojen valintajärjestys arvottiin ja Koivusten suojatti sai siinä huonoimman kortin. Suosikkiasema on silti perusteltu.

Näiden sekä kaikkien muidenkin kotimaan totoravien käsiohjelmasivut ensi tiistaihin asti saat tänään ilmestyneessä 7 oikein -lehdessä, jossa on lisäksi aina parhaat palat Ruotsin raveista, starttaavien hevosten aakkosellinen listaus, menneen viikon nostot Ravikierros-osiossa, kurkistus historiaan Nostalgia-sivulla sekä tietovisa 7 kysymystä.

Muistathan, että digilehti sisältyy kaikkiin Hevosurheilun ja 7 oikein -lehtien tilauksiin. Sen voi lukea missä päin maailmaa tahansa lataamalla Hevosurheilun Apin sovelluskaupasta.

Palveluun kirjaudutaan asiakasnumerolla, joka löytyy paperilehden osoitetiedoista postitoimipaikan jälkeen tai tilauslaskustasi (kirjoita asiakasnumero ilman ensimmäisiä nollia). Postinumero toimii salasanana.

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi