Nina Pettersson-Perklénillä on Forssan raveissa peräti kuuden hevosen joukkue.
Nina Pettersson-Perklénillä on Forssan raveissa peräti kuuden hevosen joukkue.Anu Leppänen

Toto65-ennakko: Justice Åsilla haetaan keulajuoksua

Maanantain Toto65-kierros ajetaan Forssan ja Kuopion radoilla.

Nina Pettersson-Perklén suuntaa maanantaina Forssan raveihin peräti kuuden hevosen joukkueella. Ensimmäisenä siuntiolaistreenarin suojateista starttaa viime lauantaina Porissa vakuuttanut Brolle F. Aiemmin Michael Larssonin valmennuksessa Ruotsissa kilpaillut ruuna siirtyi Suomeen ja Pettersson-Perklénin treeniin vuodenvaihteen tienoilla.

Viime viikonlopun kisa oli reilut 24 000 euroa urallaan tienanneen hevosen ensimmäinen Suomessa. Brolle F. näytti heti kykynsä, kun se löi 1,6-kertoimisena suosikkina keulapaikalla ravanneen Midnight Princen, vaikka joutui taivaltamaan lähes koko matkan johtavan rinnalla.

Viimeksi Brolle F. starttasi kasiradalta, mutta tällä kertaa 6-vuotias ruuna kiihdyttää 2640 metrin ryhmäajoon nelosradalta.

”Se on Ruotsissakin mennyt näitä matkoja, ja Brolle F. tuntuu olevan keskipitkien ja pitkien matkojen tyyppi. Hevonen oli jo ennen viime kisaa hyväntuntuinen treeneissä, mutta että se oli noin hyvä johtavan rinnalta, se oli yllätys”, Pettersson-Perklén hämmästelee.

Brolle F. oli ehtinyt tehdä vaikutuksen treenariinsa jo ennen avauskisaa. Treeniotteiden lisäksi ruunan mahtava luonne miellyttää Pettersson-Perkléniä.

”Tämä on niin söötti ja kiltti hoitaa. Ajaessa se on vähän kenkku, se keksii pieniä juttua, välillä ravistelee kärryjä ja pitää ohjastajat hereillä. Se on valtavan sympaattinen ja iloinen ruuna.”

Toto65-pelin päätöskohteena toimivassa lämminveristen avoimessa 2140 metrin ryhmäajossa Pettersson-Perklénillä riittää seurattavaa ja jännitettävää, sillä mukana on peräti kolme hänen valmennettavaansa.

Trion mielenkiintoisin nimi on viimeksi Vermossa viime hetkellä pois jäänyt Justice Ås.

”Lämmittelyssä aukesivat vuohiset. Hoitaja on tosi tarkka, joka tutkii varmasti hevosen päivittäin päästä häntään. Vermoon mennessä ei ollut mitään ongelmaa, mutta lämmittelyssä se selvästi arasteli jalkojaan, joten päätimme olla starttaamatta. Torstain treeneissä se ainakin ravasi hyvin.”

Vermossa taktiikaksi oli kaavailtu keulajuoksua. Nyt nopea kiihdyttäjä starttaa nelosradalta, eikä taktiikkaa muuteta, vaikka starttiväli venähtää kuukauden mittaiseksi. Keulapaikka ei ole kuitenkaan taattu, sillä eturivissä on muitakin nopeita avaajia.

Yksi starttiraketti on Justice Åsin sisäpuolelta matkaan ampaiseva Van Kronos, joka on Pettersson-Perklénille todella tuttu hevonen. Se valmentautui Siuntiossa kahden vuoden ajan, kunnes muutti vajaa kuukausi sitten Pirkkalaan Hannu Korven treeniin.

”Van Kronos on tosi nopea, mutta se ei kestä prässiä kauhean paljon”, Pettersson-Perklén tietää. ”Voisin kuvitella, että keulapaikka olisi tarjolla. Olen ihmeissäni, jos sillä kokeillaan kärrylähdössä keulasta. Tai mistäs minä tiedän, jos se on kolmessa viikossa muuttanut luonnettaan niin paljon.”

Mikäli Justice Ås pääsee johtopaikalle hääräämään ilman suurempia revittelyitä, on valmentaja luottavainen, että 9-vuotias ruuna pystyy taistelemaan voitosta.

”Se on näyttänyt kovissa lähdöissä koko ajan paremmalta ja tehnyt hyviä suorituksia.”

Justice Åsin lisäksi Pettersson-Perklénin valmennettavista päätöskohteessa kisaavat kasiradalta kiihdyttävä Nobel Amok ja takariviin arvottu Yes Mickey.

”Nobel Amok oli viimeksi liian huono. Siihen ei löytynyt mitään selkeää syytä, vaikka toki se joutui avaamaan kovaa, ja sitten sillä oli rengasrikko. Hevonen tuntuu ja näyttää terveeltä, mutta jos se on tässäkin huono, pitää miettiä, mitä tehdään”, valmentaja pyörittelee.

”Yes Mickey teki viimeksi hienon suorituksen kovassa lähdössä. Tämän kanssa odotellaan, että pääsisimme hokeista eroon, sillä on tälle iso merkitys. Viimeksi se oli neljäs, mutta olisi voinut olla kolmaskin. Jos se sellaisia suorituksia jatkaa, olen tyytyväinen. Toki olen jo tyytyväinen siihen, että se ravaa, koska se on ollut Ruotsissa sille tosi haasteellista.”

Pettersson-Perklénin Forssaan suuntaavan joukkueen täydentää Toto65-kohteiden ulkopuolella starttaava Bella Follo. 5-vuotias tamma ei ole vielä tänä vuonna yltänyt kolmen parhaan joukkoon, eikä siltä odoteta suuria mainetekoja maanantain kahdeksannessa lähdössäkään.

”Sillä oli vuohistautia, mutta nyt se on parantunut. Startti näyttää aika sopivalta sille. Treeneissä Bella Follo on tuntunut hyvältä. Vaikea veikata, mutta rahasija on hyvä tavoite sen kanssa.”

Toto-kupongille pääset tästä linkistä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi