Condesa otti vajaa kuukausi sitten Vermossa uran toisen voittonsa.
Condesa otti vajaa kuukausi sitten Vermossa uran toisen voittonsa.Pekka Salonen

Toto65-ennakko: Kakkosradalta uran ensimmäiselle lyhyelle matkalle – ”Ei se tuolta paikalta ihan jalkoihinkaan jää”

Vermossa on vauhdikas keskiviikko luvassa, kun illan kaikki lähdöt ravataan lyhyellä matkalla.

Toto65-pelin neljännessä kohteessa 3–4-vuotiaat tammat ottavat toisistaan mittaa. Suosikiksi erottuu kakkosradalta kiihdyttävä Condesa. Ari Hartikaisen valmentama tamma on kilpaillut vasta seitsemän kertaa, mutta otteet ovat olleet vakuuttavia. Kahdessa ensimmäisessä kisassa menoa sotkeneet laukat ovat jääneet taka-alalle, ja tamma on sijoittunut viidessä viime kisassaan kahden parhaan joukkoon. Ei siis ihme, että valmentaja on luottavainen ennen keskiviikon koitosta.

”Hevonen on ollut hyvä koko ajan. Se on nyt malttanut mennä raviakin. Condesa on esittänyt hyvää kuntoa, joten hyvillä mielin lähdetään, kun lähtöpaikkakin on hyvä”, Hartikainen sanoo.

4-vuotias Condesa kilpailee ensimmäistä kertaa lyhyellä matkalla. Kakkosradalta on tarjolla hyvä juoksu, mutta Hannu Torvisen ohjastaman tamman lähtönopeus on vielä pieni arvoitus.

”Se on nopea hevonen, mutta sillä ei ole koskaan panostettu lähtöön. Sen on annettu lähteä haluamallaan vauhdilla, koska se on vähän kuuma hevonen. Ei se tuolta paikalta ihan jalkoihinkaan jää.”

Varusteiden osalta Condesalla on kaikki ennallaan.

”Sillä on kuitenkin vasta niin vähän startteja, että ei ruveta tässä vaiheessa tekemään mitään virityksiä.”

Mainiot viime suoritukset ovat nostaneet Hartikaisen odotuksia hevosen tulevaisuudesta. Toiseksi viimeisimmässä startissaan Condesa ravasi uuden ennätyksensä 15,4ake. Uransa kolmatta voittoa hakevan tamman voittosummakin on kohonnut jo 8 000 euroon.

”Tämä on kehityskelpoinen hevonen. Tällä on erittäin kova vauhti. Se on tullut todella hyvin myös loppua. Siinä on paljon hyviä ominaisuuksia, mutta aikahan sen näyttää, mitä siitä tulee. Nyt olisi tärkeintä saada onnistumisia, että tamma pysyisi tasaisena ja rauhallisena. Uskon, että siitä kehittyy ihan kiva hevonen.”

Toto-kupongille pääset tästä linkistä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi