Kuvassa Viisoria ohjastava Ari Moilanen jatkaa hevosen rattailla myös keskiviikkona.
Kuvassa Viisoria ohjastava Ari Moilanen jatkaa hevosen rattailla myös keskiviikkona.Anu Leppänen

Toto65-ennakko: Kaksi suosikkia Mäkelän tallista – ”Odotan sitä ihan kärkipäähän”

Keskiviikon Toto65-kierros ravataan tuttuun tapaan Vermossa.

Viime viikon tavoin myös tällä viikolla keskiviikon kilpailutarjontaan kuuluu jaettu sarja. Mukaan on pystynyt ilmoittamaan vähintään 5 000 euroa tienanneen kylmäverisen, jonka voittosumma on kuitenkin korkeintaan 65 000 euroa. Sarjaan ilmoitetut hevoset on jaettu voittosumman perusteella omiin lähtöihin.

Sekä illan viides että seitsemäs lähtö on jaettuja sarjoja. Molempien suosikki tulee vihtiläisen Mika Mäkelän tallista. Toto65-pelin toisena kohteena toimivan viidennessä lähdössä Mäkelän valmennettavista kisaa jo kauden yhdeksättä voittoa hakeva Viisori, joka voitti viime kisansa Lahden Toto75-kierroksella. Nopea kiihdyttäjä arvottiin tulevaan kisaan ykkösradalle, joten odotukset ovat korkealla.

”Se teki hyvän juoksun Lahdessa, eikä sen jälkeen ole ilmennyt mitään normaalista poikkeavaa, joten kyllä mä odotan sitä ihan kärkipäähän”, Mäkelä sanoo. ”Varusteet pidetään samana kuin Lahdessa.”

Viisori on kilpaillut urallaan 48 kertaa ja kerännyt niistä 15 voittoa. Mäkelä uskoo, että mukavaksi kaveriksi kuvailemallaan ruunalla on edessään valoisa tulevaisuus.

”Se on ihan rauhallinen ja hyväluontoinen kaveri”, valmentaja kuvailee hevosta kotioloissa. ”Toivottavasti se petraisi vuosi vuodelta. Ei sen kauheasti tarvitsekaan petrata, koska kyllä se tuollaisenakin riittää jonkun aikaa sarjoissaan. Sillä on hyvä nopeus ja vauhtikestävyyskin on nykyään aika hyvä. Hevosen kesällä juoksema ennätys (22,9ake) oli tosi kova tulos.”

Seitsemännessä lähdössä Mäkelän valmentama Rannan Pomo kohtaa tutun kilpakumppanin, kun vastassa on kahdessa viime kisassa toiseksi jäänyt Villieläin. Viime keskiviikkona Rannan Pomo vei tiukan taiston nimiinsä keulapaikalta, mutta nyt ruuna on arvottu seiskaradalle mikä tuo omat mutkansa matkaan.

”Se on tehnyt hyviä juoksuja, mutta voittosummakin on kasvanut paljon, joten lähdöt kovenevat koko ajan. Nyt lähtöpaikka on vähän ulkona, mutta toivotaan, että hevonen yltäisi viiden sakkiin. Näistä asetelmista uskon Viisorin olevan meidän hevosistamme lähempänä voittoa.”

Toto-kupongille pääset tästä linkistä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi