Antti Teivaisen ohjastama Marlon Dee on tehnyt parhaat juoksunsa keulapaikalta.
Antti Teivaisen ohjastama Marlon Dee on tehnyt parhaat juoksunsa keulapaikalta.Kuva Pekka Salonen.

Toto65-ennakko: Keulaspesialisti huippupaikalla – ”Siitä se on tehnyt hyviä juoksuja”

Vermon keskiviikkoa värittävät lämminveristen Talvicup-karsinnat.

Vermon Talvicup sai hyvän vastaanoton, kun mukaan ilmoitettiin tälläkin kertaa runsaasti hevosia. Keskiviikon raveissa nähdään yhteensä kahdeksan karsintalähtöä. Näistä neljä on rajattu tammoille, lopuissa mittaa toisistaan ottavat oriit ja ruunat.

Finaalit ajetaan Vermossa lauantaina 30.1. 2120 metrin tasoitusajoina siten, että perusmatkalta starttaavat enintään 15 000 euroa tienanneet hevoset. 20 metrin takamatkalta puolestaan lähtevät enintään 35 000 euroa tienanneet. Alle 15 000 euroa tienanneet karsivat eri lähdöissä kuin suuremman voittosumman omaavat kilpakumppanit.

Toto65-kohteista peräti viisi on Talvicup-karsintoja. Illan pääpelin kolmantena kohteena toimii enintään 35 000 euroa tienanneiden oriiden ja ruunien karsintalähtö. Kisan selväksi suosikiksi erottuu Kimmo Kuusiston valmentama Marlon Dee, joka on arvottu loistopaikalle.

9-vuotias ruuna kilpaili viimeksi lauantaina Lahden Jokimaalla. Silloin asetelmat olivat selvästi hankalammat, kun Marlon Dee starttasi radalta 11, eikä toisesta ulkoa lähtenyt 700 metrin kiri kantanut kuudetta sijaa korkeammalle.

”Odotukset ovat ihan hyvät, vaikka lauantain startti jätti vähän kysymysmerkkejä. En tiedä, voiko sitä kuitenkaan hirveästi moittia, kun kiristä tuli tosi pitkä”, Kuusisto pohtii.

”Viimeisessä kaarteessa se painoi tosi rankasti sisäänpäin, kun joutui kiertämään kolmatta rataa. Antti (Teivainen) joutui korjaamaan hevosta ja oli viittä vaille, ettei se laukannut.”

Tälläkin kertaa Marlon Deen rattaille hyppäävä Antti Teivainen tunnetaan kyvystään saada hevoset lujaa liikkeelle. Kuusiston valmentama ruunakin on erityisen nopea heti ensimetreillä, joten etukäteen ajateltuna keulapaikka vaikuttaisi olevan heille varattu.

”En tiedä, miten muut siinä lähtevät, mutta varmaan keulapaikalle pyrimme. Siitä se on tehnyt hyviä juoksuja. Ruuna tuntuu olevan terävämpi, kun se pääsee keulaan. Vaikea on verrata voltti- ja autolähtöjä, mutta ainakin viimeksi se lähti voltista hyvin.”

Viime vuosi oli selvästi Marlon Deen uran paras, joten oikeanlainen varustus on löytynyt, eikä muutoksille ole tarvetta keskiviikkonakaan. Jo 9 vuoden ikään ehtinyt ruuna voitti viime vuoden 23 kisastaan kuusi ja keräsi seitsemän himmeämpää totosijaa. Vajaan 13 000 euron voittosummalla kauteen lähtenyt hevonen tienasi vuoden aikana yli 22 000 euroa, joten koko uran voittosumma on kohonnut jo yli 35 000 euroon.

”Uskon, että se pärjää vielä noissa sarjoissaan, vaikka voittoja tuskin ihan samaan tahtiin tulee.”

Nopeudellaan vastustajia päihittävä Marlon Dee oli ennen melko tulinen ruuna, mutta vietettyään reilun vuoden Kuusiston valmennuksessa, se on rauhoittunut selvästi. Kotona menohaluja piisaa kuitenkin edelleen, eikä hevosta voi ainakaan laiskuudesta syyttää sen päästessä kaviouralle.

”Lämmitys on aina erikoinen. Kun se pääsee portista sisään, se ampuu aina aivan täyttä”, Kuusisto nauraa. ”Se kuitenkin rauhoittuu lämmityksen aikana. Treeneissä tarvitsee olla edessä joku hevonen, muuten se tuppaa olemaan liian innokas.”

Vermon ravit starttaavat keskiviikkona kello 18. Toto65-peli palautusaika päättyy kello 19.10.

Kokoontumisrajoitusten vuoksi keskiviikon ravit järjestetään ulkoilmatapahtumana. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy, mutta sisätilat ovat suljettu.

Toto-kupongille pääset tästä linkistä.

Veikkaus kaupallinen yhteistyo
Veikkaus kaupallinen yhteistyo

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi