Toto65-ennakko: Kyvykäs 5-vuotislupaus palaa tauolta – ”En tietenkään ylläty, jos se taistelee parhaista sijoituksista”
Raineri Puikkonen ohjastaa ja valmentaa Viesmannia. Kuva: Anu Leppänen

Toto65-ennakko: Kyvykäs 5-vuotislupaus palaa tauolta – ”En tietenkään ylläty, jos se taistelee parhaista sijoituksista”

Raineri Puikkosen valmentama Viesmanni on totuttu näkemään kärkikahinoissa.

Vuoden viimeinen Magic Monday -kierros jakautuu Lahden ja Seinäjoen kesken. Maanantain pääpelinä toimii tuttuun tapaan Toto65.

Yksi kierroksen mielenkiintoisimmista nimistä on Raineri Puikkosen valmentama Viesmanni. 5-vuotias ori on aloittanut uransa lupaavasti, mutta vajaan kahden kuukauden tauolta palaavan hevosen vire on pieni arvoitus, etenkin kun se on kilpaillut heinäkuun alun jälkeen ainoastaan kerran.

”Vähän odottavaiset tunnelmat. En tiedä, onko se vielä sellaisessa kunnossa, mutta jostain pitää aloittaa, kun meinataan talvi ajaa kilpaa”, Puikkonen pyörittelee. ”Siltä operoitiin Tampereen Hevosklinikalla jännekanavat. Sieltä poistettiin tavaraa, sen jälkeen hevonen on tuntunut paremmalta.”

Itse Viesmannin rattaille hyppäävä Puikkonen sanoo, että lupaavan oriin ei tarvitse olla edes lähellä parasta kuntoaan, että se voisi yltää rahasijoille. Voitto voi olla tiukassa, sillä kakkosradalta kiihdyttävä Pate Pollea on osoittanut hienon vireensä, vaikka viimeksi tulikin hylätyksi liioista laukoista. Ilman hyppyjä se olisi takuulla taistellut voitosta, joten Viesmannin on oltava heti iskussa, mikäli se mielii kärkeen.

”En tietenkään ylläty, jos se taistelee parhaista sijoituksista, on se niin hyvä hevonen”, Puikkonen kehuu suojattiaan. ”Tauko ei vaikuta ajotaktiikkaan. On hevosta treenattu niin, että sen täytyy jaksaa pökätä eteenpäin.”

Viime vuonna Viesmanni kilpaili viisi kertaa, joista se voitti kaksi ja sijoittui kolme kertaa toiseksi. Tämän vuoden yhdeksän starttia ovat tuoneet kaksi ykköstä, neljä kakkosta ja yhden kolmossijan. Nuoren oriin suoritusvarmuudesta kertoo se, että kahdessa viime startissa tulleet nelossijat ovat sen uran huonoimmat sijoitukset.

Jere ja Kimi Saarisen sekä V.R.P.-tallin omistaman hevosen otteet ovat nostaneet odotuksia jatkoa ajatellen. Myöskään suvusta menestys ei jää kiinni, sillä kovempaa emälinjaa saa hakea. Viesmannin neljäs emä on Ilta-Posti, josta polveutuu moni entinen ja nykyinen huippuravuri. Puikkosen valmentaman oriin emä puolestaan on Pailatar, jonka täysveli on yli 100 000 euroa tienannut Vipanteri.

”Kyllä siltä odotetaan aika paljon. Onhan se suvullisestikin sellainen ori, että pitäisi sen muuttaa noita lukemiaan. Luonteeltaan se on kiltti ori, ei käytös tuosta parane.”

Viesmanni starttaa seiskaradalta Jokimaan seitsemännessä lähdössä. 2140 metrin ryhmäajo enintään 17 500 euroa tienanneille kylmäverisille toimii samalla Toto65-pelin päätöskohteena.

Toto-kupongille pääset tästä linkistä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi