Antti Veteläinen valmentaa Vermossa starttaavaa Stonecapes Unitya.
Antti Veteläinen valmentaa Vermossa starttaavaa Stonecapes Unitya.Kuva: Roosa Lindholm

Toto65-ennakko: Stonecapes Unity pyrkii kirkastamaan kakkossijat voitoksi

Antti Veteläisen valmentama tamma pyrkii palaamaan kahden peräkkäisen kakkossijan jälkeen voittojen tielle.

Keskiviikon Toto65-kierros ravataan tuttuun tapaan Vermossa. Illan pääpelin toisena kohteena ajetaan enintään 4000 euroa tienanneiden lämminveristen 2120 metrin ryhmäajo.

Kisassa on monta vasta uransa alkutaipaleella olevaa hevosta. Yksi niistä on Antti Veteläisen valmentama, uransa kahdella peräkkäisellä voitolla viime vuonna avannut Stonecapes Unity. Viime starteissa täysosumat ovat olleet lähellä, mutta jääneet uupumaan. Neljä edellistä kilpailua ovat tuoneet kolme kakkossijaa ja yhden kolmossijan.

”Kaikki vaikuttaa hyvältä. Edellisen kisan jälkeen tuli vähän starttiväliä. Pitkin Suomea on kiertänyt jokin jalkatauti. Tämän hevosen kanssa haluttiin ottaa varman päälle, joten starttiväli vähän venähti. Muuten olemme treenanneet normaalisti, ja sen perusteella kaikki on kunnossa", valmentaja raportoi.

Veteläinen ohjastaa itse viitosradalta uransa kahdeksanteen kisaan kiihdyttävää tammaa. Treenari uskoo, että Stonecapes Unity pystyy reilun neljän viikon starttivälistä huolimatta taistelemaan kärkisijoista.

”Kyllä sen kanssa uskaltaa heti odotella hyvää sijoitusta. Lähtöpaikka on hyvä. Se lähtee auton takaa hyvin liikkeelle, joten varmasti saadaan ihan hyvä juoksu. Selkeintä olisi ajaa keulasta, mutta ei se ole ehdottomuus. Vastuskin näyttää ihan sopivalta.”

Team Unityn omistaman nelivuotiaan tamman kanssa on haluttu edetä rauhassa. Toistaiseksi kehitys on ollut toivottua, ja tulevaisuus vaikuttaa valoisalta.

”Olemme halunneet rakentaa sitä järkevästi, emmekä ole lähteneet tavoittelemaan kuuta taivaalta. Siinä on mukava kimppa taustalla. Olemme halunneet edetä siksikin rauhassa, että taustajoukotkin pääsevät niin sanotusti lajiin mukaan. Tämä on ollut hieno projekti.”

Veteläinen kehuu erityisesti Stonecapes Unityn juoksupäätä ja kuvailee tammaa taistelijaluonteeksi.

”Kotona se on tosi hieno hevonen hoitaa. Nyt tamma on saanut muutaman startin alle, niin sieltä on alkanut kuoriutua sellaista luonnikkuutta, mutta se on sellaista hyvää luonnetta. Luonne varmasti kasvaa vielä tulevista starteista lisää.”

Toto-kupongille pääset tästä linkistä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi