Toto65-ennakko: Suursuosikilla kaikki kunnossa ennen karsintailtaa
Yksi vuoden ehdottomasti kiinnostavimmista ravipäivistä on käsillä. Keskiviikkona Vermossa vauhtivarojaan esittelevät Suomessa syntyneet 4-vuotiaat lämminveriset, jotka tavoittelevat paikkaa syyskuun ensimmäisenä lauantaina samalla radalla juostavaan Derbyyn. Karsintoja juostaan kaikkiaan kuusi, joten niistä muodostuu myös Toto65-kohteet. Jokaisesta finaaliin etenee kaksi parasta.
Illan viimeinen karsinta ajetaan yhdeksäntenä lähtönä. Se toimii samalla Toto65-pelin päätöskohteena.
Katseet kääntyvät tässä kohtaa Jari Kinnusen valmentamaan Shackhills Twisteriin, joka lukeutuu koko kisan ennakkosuosikkeihin. Se on myös valmentajan yhdessä veljensä Jarmo Kinnusen kanssa kasvattama ja omistama. Treenari vakuuttaa, että paineita ei ole, vaikka hän itse myös ohjastaa suojattiaan.
”Ei sen enempää kuin ennenkään. Terve jännitys tietysti kuuluu kilvanajoon”, Kinnunen sanoo. ”Hevoseen on oppinut luottamaan. Se ei ole tehnyt yhtään huonoa starttia, vaan vastannut aina huutoon sen mukaan, miten hevonen on valmisteltu.”
Ikäluokkansa kärkihevosiin kuuluva Shackhills Twister on on kärsinyt tämän vuoden kuudessa kisassaan ainoastaan yhden tappion. Se tuli vuoden ensimmäisessä startissa, kun ruotsalaisvieras Asteroid piti Kinnusen suojatin takanaan.
Viimeksi Shackhills Twister kilpaili 8.8. Seinäjoella, missä se eteni takasuoralla keulaan ja otti ylivoimaisen voiton. Sen jälkeen kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan.
”Normaalilla rutiinilla on menty. Kaikki on hyvin tällä hetkellä. Varusteisiin ei tule muutoksia. Se menee samalla kevyellä balanssilla kuin tähänkin asti.”
Kolmosradalta starttaavalle Shackhills Twisterille vaikuttaisi olevan tarjolla keulajuoksu, mutta Kinnunen ei ole vielä lukinnut taktiikkaansa.
”Tilanteen mukaan mennään. Pitää olla vaihtoehtoja, koska ei tiedä, miten kaverit ajavat. Ei keulajuoksu ole välttämättä päivänselvä asia. Totta kai keulasta pyritään ajamaan, jos sinne päästään, mutta se ei saa maksaa ihan mitä vaan”, Kinnunen pyörittelee.
Shackhills Twister on omassa karsintalähdössään suursuosikki, joten finaalista putoaminen olisi iso yllätys. Kinnunen ei kuitenkaan halua ottaa suosikin viittaa harteilleen kokonaiskisaa ajatellen. Hän ei halua vielä edes ajatella mahdollista finaalia.
”Mulla on ajatukset karsinnassa. Se on tällä hetkellä tärkein etappi”, Kinnunen painottaa.
Toto-kupongille pääset tästä linkistä.
