Power Blaster (kuvassa Mika Forssin ajamana) on löytänyt huippukunnon.
Power Blaster (kuvassa Mika Forssin ajamana) on löytänyt huippukunnon.Kuva Anu Leppänen

Toto65-ennakko: Veteläisen viisikko pyrkii selättämään lähtöratojen tuomat murheet

Antti Veteläinen tuo Vermon keskiviikkoraveihin viiden hevosen joukkueen.

Pirkanmaalta Vermoon suuntaava viisikko oli epäonninen rata-arvonnassa, sillä Veteläisen valmennettaville osui kaksi kertaa seiskarata ja kaksi kertaa eturivin uloin kaista. Lisäksi Listas Minttu arvottiin omassa lähdössään voltin viitosradalle.

Toto65-lähdöissä Veteläisen paras menestyssauma on heti avauskohteessa starttaava Power Blaster. Ori aloitti uransa lupaavasti, siirtyi kaksi vuotta sitten kilpailemaan menestyksekkäästi Ruotsiin, ja palasi viime kesänä Suomeen parantelemaan hankosidevammaansa.

Kuluva vuosi alkoi hieman yskähdellen, mutta kesällä Power Blasterkin näyttää löytäneen vireensä. Sillä on kolmesta viime startistaan saldona voitto ja kaksi nelossijaa tasokkaissa lähdöissä.

”Sillä on loukkaantumishistoriaa, niin olemme tarkoituksella pyrkineet siihen, että se nousisi starttien myötä huippuiskuun. Niinhän nyt näytti käyvänkin”, Veteläinen sanoo.

”Seiskarata on vähän ikävä lähtöpaikka, mutta siinä näytti olevan sellaisia kavereita, että he voivatkin pitää tempoa matkan aikana. Koitetaan me sitten lopussa.”

Ari Moilasen ohjastamana lyhyen matkan kisaan starttaavan Power Blasterin etukavio halkesi keväällä, minkä vuoksi sillä on jouduttu ajamaan kengät jalassa. Näin tehdään tälläkin kertaa.

”Se oli harmi, että juuri ennen kesää piti kavion haljeta. Onhan hevonen kuitenkin näyttänyt viime starteissa, että pystyy suorittamaan hyvin kengät jalassakin.”

Veteläisen Toto65-hevosista yllättäjäosastoon kuuluvat Listas Minttu ja Stonecapes Unity. Ensin mainitun taulu on sekalainen, sillä viiteen viime starttiin mahtuu voitto, kolme hylkäystä ja yksi viitossija.

”Edellinen Vermon laukka johtui kuskin innokkuudesta. Meillä oli tilanne hallussa johtavan rinnalla, ja halusin lähteä irrottamaan, mutta annoin vähän liian paljon merkkiä, niin hevonen hätääntyi. Viimeksi Teivossa lähdimme johtavan takaa auraamaan ulkoradalle, eikä hevonen kestänyt sivuttaisliikettä kaarteessa.”

Valmentaja vakuuttaa, että kuntonsa puolesta Listas Minttu pystyy taistelemaan aivan kärkisijoista.

”Eka tavoite on kuitenkin saada ehjä startti”, Veteläinen naurahtaa. ”Sille olisi iso etu kengättömyydestä, mutta nyt ajetaan kengät jalassa.”

Viidentenä 65-kohteena toimii 2120 metrin ryhmäajo enintään 10 000 euroa tienanneille lämminveritammoille. Siinä Veteläinen ohjastaa oman tallinsa Stonecapes Unitya, joka paranteli kaksi viikkoa sitten ennätyksekseen 13,3aly.

”Tähtäsimme oikein kunnolla Pilvenmäki Specialiin, ja luulimme sen suorittavan hyvin tauolta. Se olisi kuitenkin tarvinnut pari starttia kroppaansa. Viimeksi oli kolmas startti ja tuttua Unitya. Paikka tuo mutkia matkaan tämänkin kohdalla. ”

Ensimmäisenä Veteläisen valmennettavista menestystä havittelee illan kolmannessa lähdössä kisaava Stonecapes Unique. Viimeksi tamma laukkaili hylkäykseen, kuten on volttilähdöissä tehnyt usein ennenkin. Nyt startti tapahtuu auton takaa, mikä on sille iso etu.

”Se on kerta kaikkiaan mahdotonta”, Veteläinen tuskailee ongelmia volttilähdöissä. ”Viime kaudesta tuli ihan täysi välivuosi. Vähän kone tuntuu lähteneen takkuillen liikkeelle, mutta toivotaan, että tästä vuodesta tulisi hyvä. Stonecapes Unique menee nyt ilman etukenkiä.”

Illan viimeisessä lähdössä voittoputkeaan pyrkii kasvattamaan neljästä ensimmäisestä kisastaan kolme nimiinsä vienyt Remember My Name. Kolme peräkkäistä tolppaa kertoo hevosen kyvykkyydestä, mutta tällä kertaa vastus on kovaa luokkaa, kun voittaja palkitaan 5 000 euron ykköspalkinnolla.

”Remember My Name on voittanut helposti 17-alkuisilla tuloksilla, mutta nyt voi mielestäni joutua menemään 14- tai 15-alkuisen ajan, jos haluaa voittaa. Meillä on varaa siihen”, Veteläinen sanoo kaikki täysosumansa keulasta ottaneesta tammasta. ”Sillähän on ikävä lähtöpaikka, mutta mielestäni tämä voi olla selästä jopa parempi kuin vapaalta radalta.”

Toto-kupongille pääset tästä linkistä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi