Toto75-ennakko: Kolmen vuoden mitaliton jakso ei lannistanut – ”Tuomakselle kuuluu iso kiitos”
Vieremällä tulevana lauantaina kilpaileva Akimin on löytänyt kodin Sanna Heikkisen luota. Myös Tuomas Pakkasella on ollut iso rooli ruunan nousussa menestyksen tielle.Kuva: Jari Piirala

Toto75-ennakko: Kolmen vuoden mitaliton jakso ei lannistanut – ”Tuomakselle kuuluu iso kiitos”

Lauantaina Vieremällä starttaava 11-vuotias Akimin on noussut elämänsä vireeseen. Ruuna aloitti aikoinaan lupaavasti, mutta sitten tuli pitkä vaikeampi jakso.

Tyrnäväläinen Sanna Heikkinen on jaksanut Akiminin kanssa yrittää. Kolme ja puoli vuotta sitten hänen omistukseen ja valmennukseen siirtynyt hevonen vakuutti Heikkisen heti fysiikallaan, mutta henkisellä puolella ei ollut palaset kohdillaan.

”Akimin on herkkä ja arka hevonen, joka oli silloin tosi sulkeutunut. Se oli viimeisen vuoden aikana noin parin kuukauden välein vaihtanut valmentajaa, mikä tuon luontoiselle hevoselle teki varmaan sen, että se meni lukkoon ja ahdistuneeksi. Kun Akimin kotiutui paikkaan ja ihmisiin, se rauhoitti sitä" Heikkinen kertoo.

Ahtaat paikat ovat Akiminille hankalia.

”Kun on hyvät tilat ja väljyyttä, ja sen pystyy antaa mennä, silloin se on ihan mukava ajaa. On se kuitenkin paljon asettunut siitä kuin mitä se oli tullessaan. Sillä ei enää mene ihan joka asiasta mene maailma sekaisin", Heikkinen sanoo.

Akimin oli 19.9.2017 Teivossa kolmas, mutta seuraavaa totosijaa saatiin odottaa elokuulle 2020, jolloin se siis jo oli Heikkisen valmennuksessa. Hevonen otti silloin Kajaanissa yllätyshopeaa, ja kuskina oli toista kertaa Tuomas Pakkanen.

”Oli iso asia, kun Pakkasen kanssa ruvettiin tekemään yhteistyötä. Tuomakselle kuuluu iso kiitos, missä hevonen on nyt”, Heikkinen herkistyy ja pitää pienen tauon. ”Hän jaksoi meihin uskoa ja potkia vähän perseelle. Kun aluksi ruvettiin kilpaa ajamaan, Akimin oli semmoinen haahuilija, eikä ymmärtänyt mistään mitään. Se oli kyllä kunnossa, mutta ei vain siinä porukassa mennyt."

Akiminin viime vuosi käsitti kahdeksan starttia, joissa se oli kolme kertaa kolmen parhaan joukossa. Tänä vuonna se on ennen lauantaista kilpailua startannut seitsemän kertaa ja ollut mitaleille neljä kertaa. Kolmanneksi viimeisen kisansa se voitti, toissa kerralla ruuna oli toinen ja viimeksi viimeisen takasuoran laukka vesitti mahdollisuuden kärkisijoille.

"Valiovauhtinen (24,5) kolmas puolikas oli vähän liikaa, se oli Akiminin tämänhetkisiä äärivauhteja. Lisäksi se oli Oulussa kotiradallaan, jossa sillä varmaan takasuoralla ajatus karkaa, kun siinä monesti startin jälkeen pysähdytään ja käännytään ympäri", Heikkinen pohtii.

Lauantainen Vieremän Toto75-taisto on Akimininille hieno haaste.

"Kovia hevosia on vastassa, ja käydään kokeilemassa mihin se riittää. Lähtöpaikka on huonoin mahdollinen (kakkosrata). Se on ollut tosi vaikea sillä, vaikka ihmeesti se lähti ravilla tauolta paluussaan, mutta nyt kun vire on parempi, niin onko hevonen hätäisempi ja selviääkö se siitä ravilla? Jos ehjän juoksun tekee ja rahaa saisi, olisin siihen jo onnellinen, Heikkinen sanoo.

Akimin juoksee Vieremän Kavioliiga-ravien lähdössä 5, joka on Toto75-pelin ensimmäinen kohde.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi