Moe Tjalve 15. huhtikuuta Suomen cupin finaalissa Jyrki Tammimetsän ajamana.
Moe Tjalve 15. huhtikuuta Suomen cupin finaalissa Jyrki Tammimetsän ajamana.Kuva: Anu Leppänen

Toto75-ennakko: Norjalainen komistus on ravilähdön somistus - Moe Tjalve hurmaa maratonilla

Pilvenmäki maraton on monen papereissa viime vuoden sankarin Virin Urhon ja tupsujalka Nylandin välinen taisto. Sen lajitoveri Moe Tjalve heittää kuitenkin oman mausteensa soppaan.

Moe Tjalve kulki Suomen cupin finaalissa koko matkan sen, minkä jaloistaan pääsi. Pitkältä pakilta ei ollut saumaa nousta Morisonin ja kumppanien vanavedessä voittotaistoon, mutta Moe Tjalve tuli loppuun saakka oman vauhtinsa hienosti pitäen.

Forssassa matkaa laitetaan kaksi kierrosta lisää. Mokkis Teamin osakkaille Susanna Packalénille, hänen siskolleen ja Juha Utalan puolisolle Sannalle se tietää pari minuuttia lisää puristeltavaa.

"Se tulee olemaan ihan hirveän jännittävää seurata, miten Moe Tjalve selvittää neljännen kierroksen", Packalén aloittaa. "Näen sen enemmän mahdollisuutena kuin uhkana, mutta tärkeintä olisi saada pidettyä oripoika rauhallisena. Silloin en epäile hetkeäkään, etteikö se voisi tulla vauhdilla loppuun saakka. Vaikea on arvioida sijoitusta, kun vastustajat voivat olla kuinka vahvoja tahansa."

Moe Tjalven askellus on ylvästä, mutta samalla se tikittää menemään turhankin kiireellä. Eteenpäin ollaan menty kaiken aikaa, ja hevosessa on potentiaalia ottaa vielä muutama napsu parempaan.

"Se oli räiskyvä persoona tullessaan talliin, ja ehdotin, että pitäisikö se ruunata. Onneksi ei ruunattu, sillä Moe Tjalve on rauhoittunut paljon. Utala on ajanut hevosella hienosti kieli keskellä suuta, ja olemme kaikki olleet oriin suorituksiin tyytyväisiä. Moe Tjalve on nostanut pisteitään kaiken aikaa, ja Juhan lapsetkin voivat sillä ratsastaa. Minäkin voin", Packalén nauraa.

Ennen maaliskuun Kouvolan voittoaan Moe Tjalve sijoittuu 17 kertaa peräkkäin sijoille kaksi-kuusi, mikä kertoo suoritusvarmuudesta, mutta toki myös siitä, ettei voittaminen ole hevoselle ollut ainakaan muutaman viime vuoden aikana ominaista. Tällä kertaa Moe Tjalven peliosuus jäänee matalaksi, ja tarjolla on loistohaku yllättäjäksi.

"Hevosella on kaikki edelleen kunnossa, eikä ole Juhan kanssa ollut juttua varustemuutoksista. Moe Tjalve on henkisesti herkkä poika, joka yrittää välillä liikaa. Sen itseluottamus on parantunut kaiken aikaa. Kaikki me haemme sitä itseluottamusta koko elämämme ajan, mikä on Moe Tjalven kohdalla myös tärkeässä roolissa. Siitä on ajan myötä tullut tallilla lasten suosikki."

Packalén on hevostellut koko ikänsä. Hänen tyttärensä Christa on noussut ryminällä lajin huipulle, mutta myös äiti on innokas toimija lajin parissa. Hän on tehnyt Utalan perheen kanssa yhteistyötä useamman vuosikymmenen ajan.

Nainen tunnetaan ravipiireissä räiskyvänä persoonana, jolta ei virta lopu kesken. Utala puolestaan on verraton huumorimies, vaikka suhtautuukin työhönsä antautumuksella. Joskus on saattanut salamoida, mutta jyrinät ovat jääneet jo aikoja sitten taka-alalle.

"Tuskin saamme enää mitään isompaa riitaa aikaiseksi", Packalén nauraa. "Joskus on tilanne, että minulla ärsyttää Juhan rauhallisuus ja hänellä minun energisyyteni. Saatan sanoa että koitahan nyt ja hän saattaa vastata, että älähän nyt. Hyvin homma siis toimii", Packalén selvittää. 

Moe Tjalven kohdalla tulevaisuuteen ei ole ladattu mitään erityisodotuksia.

"Päivä kerrallaan mennään eteenpäin, kuten tähänkin saakka. Yritetään pitää herra tyytyväisenä, ja nautitaan niistä hetkistä, mitä se meille pystyy tarjoamaan", Packalén päättää.

Moe Tjalve juoksee Forssan ravien lähdössä 10, joka on Toto75-pelin kuudes kohde

Moe Tjalve 15. huhtikuuta Suomen cupin finaalissa Jyrki Tammimetsän ajamana.
Pilvenmäen Maraton on tehnyt pitkän matkan nykyaikaan

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi