Toto75-ennakko: Orimattilan kaverit The Dude ja Ville Tonttila - “Ei voi kuin ihmetellä”
Alkukausi 2023 on ollut The Duden osalta yhtä riemukulkua. Vermon lähdöt ovat aina timantinkovia, ja silti ruuna on pystynyt neljä kertaa peräkkäin murtautumaan kahden parhaan joukkoon. Harva siihen maan pääradalla kykenee.
“Olen ollut tosi tyytyväinen The Duden suorituksiin”, Ville Tonttila kiittelee. “Se tekee aina parhaansa, eikä mitään muutoksia ole ollut tarpeen tehdä. Ei tunnu tarkoituksenmukaiselta kokeilla varustekikkailuja, sillä hevonen kyllä puhaltaa tallialueella ja osaa juosta itsensä hapoille. Hevosen omistava veljeni Jyrki sanoikin edellisen startin jälkeen, että ei voi kuin ihmetellä sitä, miten hyvin The Dude on mennyt.”
Hevosen tarina Ville Tonttilan käsissä alkoi kaksivuotiskaudella. Kolmevuotiaana hevonen porhalsi jo täyden matkan 1.15-kyytiä, mutta laukka Kymenlaakso-ajon karsinnassa pilasi tuon klassikon. Derbyn karsinnoissa The Dude oli yhdeksäs, ja finaalipaikka jäi haaveeksi.
“Porissa hevonen on voittanut yhden Toto75-divisioonaalin, ja muutenkin menestystä on tullut myös lauantain lähdöistä. Olen pyrkinyt ilmoittamaan ruunaa mahdollisimman usein niihin lähtöihin, joissa on vähän isompia palkintoja tarjolla.”
Tulevan lauantain tehtävää vaikeuttaa kovan vastuksen lisäksi haastava lähtöpaikka. Kutosrata auton takana ei ole pahin mahdollinen, mutta Tonttila ei vielä yhtään osaa sanoa, millä juoksupaikalla hän on hevosensa kanssa 200 metrin jälkeen.
“Skyfall Shine on tietenkin kova, ja Credit To Love on sisäpuolella olevista hevosista ihan mahdottoman kovassa iskussa. Piteraq on nopea ja kapasiteeltaan lahjakas, joten pidän sitä yksi starttia alla heti kiihdytyksessä todella vaarallisena vastustajana. En ole omaa taktiikkaani vielä sen kummemmin miettinyt. Olen hevosen vireestä innoissani ja hyvillä fiiliksellä, mutta lähtöpaikka tietenkin mietityttää.”
Oljenkorsia ei ainakaan vielä tulevaan kisaan ole tarkoitus ottaa käyttöön. Varustekikkailut ovat jossain vaiheessa mahdollisia, mutta kengättömyys ei ole hevoselle eduksi.
“Ilman etukenkiä on yritetty ajaa, mutta monesti hevonen on jo kevyillä alumiineilla mennyt peitsille loppumatkasta. Se tarvitsee eteen painoa, jolloin juokseminen on jotenkin rennompaa. Siksi balanssin kanssa on vain turha riski lähteä yrittämään liikaa keventämistä. Sitä on aika monta kertaa kokeiltu. Vetolappuja ei ole koskaan ollut, joten esimerkiksi sellainen oljenkorsi on käyttämättä.”
The Dudella on tallikavereinaan puolen tusinaa nuorta hevosta, joilla kaikilla on vielä tulevaisuus edessään. Tallin ykkösnyrkki pystyy sekin vielä nostamaan tasoaan kilparadoilla.
“Tietenkin sitä haaveilee tulevasta kesästä, että päästäisiin Suur-Hollola-ajoon mukaan, ja siinä mahdollisimman pitkälle. Se on tietenkin kova kisa, mutta jokaisen hevosen kohdalla sitä tulevaisuudessa haaveilee, että pystyisi kilpailemaan ja menestymään mahdollisimman korkealla tasolla.”
Tonttila on kasvanut hevosten parissa, ja hänelle raviurheilu on elämäntapa. Sitä kuvastaa sekin, että Suur-Hollola-viikonlopun rinnalla yksi kesän tähtihetkistä löytyy aavistuksen pienemmistä ympyröistä.
“Kerran vuodessa ajettavat Savitaipaleen paikallisravit ovat kesällä ihan parasta. Toisella veljelläni Juhalla on siinä vieressä mökki, ja Savitaipaleen kisat varmistavat samalla sen, että tulee käytyä ainakin kerran kesässä mökkilomalla. Muutenkin tykkään myös pienemmistä kisoista, joissa ajan mielelläni kilpaa”, Tonttila päättää.
The Dude juoksee Vermon Kavioliiga-ravien lähdössä 10, joka Toto75-pelin kuudes kohde
