Main Stagen kausi käsittää 10 starttia, joista voittoja on tullut neljä.
Main Stagen kausi käsittää 10 starttia, joista voittoja on tullut neljä.Kuva: Anu Leppanen

Toto75-ennakko: St. Legerissä menestyminen tavoitteena – keliolosuhteilla iso vaikutus

Antti Ojanperän valmentama 6-vuotias Main Stage on nostanut tasoaan tänä vuonna jatkuvasti. Lauantaina edessä siintää perinteinen, jo 48. kertaa ajettava St. Leger.

Tammer-ajosta Main Stagella tuli kakkossija ja St. Legerin karsinnasta puolestaan voitto hevosen runtattua Willow Priden ulkopuolelta ykköseksi. Ojanperä onkin tyytyväinen hevosen tason nostoon kauden etenemisen myötä.

”Se on ollut jatkuvasti tasaisen hyvä ja näyttänyt olevansa yksi parhaista pitkänmatkalaisista Suomessa. Itse St. Legeriin hevosella ei varsinaisesti ole tähdätty. Ennemmin tähän koko syksykauteen”, hän toteaa.

Main Stagen karsintajuoksu oli Ojanperän mukaan odotetunlainen.

”Riski esitys. Aika lailla sellainen mitä on kotona käteen tuntunutkin.”

Karsinnan jälkeen kaikki on mennyt hevosen kanssa suunnitelmien mukaisesti ja ori on tuntunut treeneissä normaalilta.

”Eilen ajelin vähän rajummat viimeistelyt ja hyvältä se vaikutti. Odotan hevosen kyllä kilpailevan lauantaina hyvävireisenä”, valmentaja toteaa.

St. Leger vaikuttaa tänä vuonna tasaiselta ja jokaiselta osamatkalta varteenotettavien voittajien löytäminen on mahdollista. Lauantain keliolosuhteilla on iso vaikutus siihen, mitä Ojanperä 40 metrin pakilta starttaavalta Main Stagelta finaalissa odottaa.

”Nopealla kelillä takaa tulemisessa on aina omat haasteensa, mutta raskaiden olosuhteiden sattuessa odotukseni nousisivat. Voltin kolmosrata on lähtöpaikkana varmasti hyvä”, valmentaja tuumii. ”Juostava matka tälle sopii, mutta tätä hevosta ei haittaisi, vaikka matka olisi vielä kierrosta pidempi.”

Tallikaveri Zogo Match puolestaan juoksee enintään 110 000 euroa tienanneiden lämminveristen 2100 metrin ryhmäajossa. Hevosen viimeisin juostu startti päättyi kakkossijaan, mutta sen jälkeen se ehti jäädä kertaalleen pois.

”Tarhassa jalkaan saatu naarmu ärtyi, joten ei haluttu ajaa kilpaa hevosen vammahistorian takia. Tuossa ei kuitenkaan mennyt kuin muutama päivä ja jalka oli taas normaali”, Ojanperä aloittaa. ”Hevonen tuntui alkuviikon reippaassa ajossa aika hyvälle ja en usko tuon poisjäännin vaikuttavan vireeseen.”

Ojanperän molemmat hevoset juoksevat lauantaina samalla varustuksella kuin aiemmin.

”Zogo Match jatkaa etukengittä ja Main Stage menee täysin samoilla mitä aiemmin. Ei kannata alkaa kauheasti kikkailemaan, kun hevonen on suorittanut näillä varmasti.”

Main Stage juoksee Porin Kavioliiga-ravien Toto75-pelin päätöskohteessa klo 16.45. Zogo Match puolestaan starttaa ravien yhdeksännessä lähdössä klo 16.05, joka on Toto75-pelin viides kohde. Lauantain Toto75-pelissä on 70 000 euron jackpot.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi