Kopran Taisto hakee lauantaina Kajaanissa lisää menestystä kovatasoisesta Toto75-kohteesta.
Kopran Taisto hakee lauantaina Kajaanissa lisää menestystä kovatasoisesta Toto75-kohteesta.Mia Mäki-Maunus

Toto75-ennakko: Tahtotila kahdesti kuin Mikael Granlundilla - “Toivottavasti suoritusvarmuus pitää”

Kopran Taisto on tuoreimmissa starteissaan oppinut voittamisen taidon. Aina hevonen ei ole taistellut leijonan lailla.
Julkaistu

Kopran Taisto tulee tasaiseen Toto75-lähtöön kaksi hienoa ykkössijaa vyöllään. Hevosen valmentaja-ohjastaja Jani Hartikainen on ollut hyvillään tuoreimmista suorituksista.

"Oulussa ruuna osoitti keulajuoksulla, että kaikkien palasten ollessa kohdallaan se pystyy tekemään itsekin juoksua", Hartikainen aloittaa. "Kopran Taisto on aina ollut nopea, ja sellainen ajatus on ollut, että sillä pitäisi olla sisällään myös vauhtikestävyyttä ja sitkeyttä. Aina ruuna ei kuitenkaan ole tehnyt töitä ihan tosissaan."

Kun puhutaan huumorihevosesta, on tulevaisuutta erittäin hankala ennustaa. Hartikainen ei osaa arvioida, onko Kopran Taiston positiivinen käänne johtunut jostain yksittäisestä muuttujasta, ja tuoko alkanut kesä nousukiitoa vai joudutaanko ruunan kanssa palaamaan tuttujen kysymysten äärelle.

"Tietynlaista ailahtelevaisuutta on mahtunut aikaisemmalle uralle paljonkin. En osaa sanoa, mitkä asiat ovat vaikuttaneet onnistumisiin, mutta voi olla, että hevonen on starttien ja vuosien myötä vain vahvistunut. Ykköstoiveena tietenkin on, että ruuna jatkaisi hyvää suorittamista vähintään sillä tasolla, mitä nyt on muutamaan viimeiseen kisaan nähty."

Valmentajan kommenteista voi kuitenkin rivien välistä tulkita, että potentiaalia hevosessa pitäisi olla vielä selvästi nähtyä kovempiin suorituksiin.

"Kopran Taisto on helpporavinen hevonen, jolla tuntuisi olevan aika paljon varaa kehittyä", Hartikainen tiivistää.

Kajaanissa vastus on vaativa, eikä asetelmien vuoksi ole helppoa ennustaa, onko Kopran Taisto ensimmäinen vai kenties kymmenes maalissa.

"Lauantaina lähtöpaikka voi tietää mutkia matkaan. Joka tapauksessa takarivi on sillä tavalla iso miinus, ettei hevonen pääse käyttämään alussa vahvinta valttiaan eli lähtönopeuttaan. Toisaalta edessä on hyvät kiihdyttäjät, mutta yksikin liikenneruuhka voi kasvattaa negatiivisen lumipalloefektin liian isoksi."

"Hevosen vireen pitäisi olla vähintään ennallaan. Tuoreimmissa harjoituksissa Kopran Taisto on ollut oikeinkin terävä. Siinä mielessä Kajaanin voi lähteä hyvillä mielin."

Kopran Taisto on kilpaillut noin vuoden verran Jani Hartikaisen nimissä. Tiina Pasman hevonen on hänellä liising-sopimuksella.

Hartikaisen koko perhe on täysillä mukana ravitouhussa. Vanhempi tytär Noora aloitti viime syksynä ensimmäisen vuotensa Hingunniemen hevosopistolla, ja hän on ehtinyt ajaa jo C-lisenssin. Neea on kasiluokalla ja päästää kilpaa ponilähdöissä.

"Noora on innostunut kovasti, ja montéssa hänellä on jo pari kakkossijaa Easy Vacationin kyydissä Gambling Facen voittamissa lähdöissä. Hän ajaa mielellään kilpaa, jos siihen vain tarjoutuisi mahdollisuuksia."

Tulevaisuuden suhteen miehellä ei ole suuria unelmia.

"Laji on mielenkiintoinen ja toivotaan, että palkintotaso pysyy sellaisena, että ravien parissa on mahdollista tehdä töitä. Joskus räntäsateessa kotiin ajaessa ja hevosen saatua kirjaimia tauluun sitä välillä pohtii alan järkevyyttä, mutta nopeasti sitä taas uudelleen innostuu uudelleen. Tykkään kovasti tehdä tätä työtä", Hartikainen päättää.

Kopran Taisto juoksee Kavioliiga-ravien lähdössä 6, joka on Toto75-pelin toinen kohde

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi