Keskiviikkona Solvallassa Toto75: Jubileumspokalen huipentaa – ”San Moteur tuntuu tosi hyvältä”
Jubileumspokalenissa Björn Goopin San Moteur on suuri suosikki takarivin lähtöradasta huolimatta, ja syksyn tähtäimessä saattavat olla jopa USA:n suurlähdöt. San Moteur hurmasi Solvallassa elokuun alussa ja paineli voittotuloksen 10,7a/2140m. Se tuli viimeisen kierroksen hurjaa 07,7-kyytiä.
”Ajan yleensä kaikki harjoitusajot San Moteurilla. Viime perjantaina hevonen tuntui tosi hyvältä”, Björn Goopin eno Håkan Arvidsson kertoi ATG:n haastattelussa. San Moteur on Goopin ja Arvidssonin perheen kasvatti jo neljännessä polvessa.
”San Moteur meni aivan käsittämättömän kovaa viimeksi Solvallassa takasuoran, kun se kiisi kärkihevosten rinnalle. Eikä hevosta tarvinnut ajaa lopussa, Björn istui rauhassa kärryillä. Jubileumspokalenissa rata 10 on ihan okei. Se on parempi, kuin 6, 7 tai 8. Björnin ei tarvitse ladata alussa. Hevonen on ollut treeneissä niin hyvä, että uskon, että se voi keskiviikkona olla vielä parempi kuin kauden aiemmissa starteissa. Nyt on vielä startti alla, eikä ole mitään taukoa.”
Reima Kuislan Bubble Effe pääsee matkaan vitosradalta. Valmentaja Alessandro Gocciadoro ohjastaa. Mikkelissä neljänneksi sijoittunut Daniel Redénin Mister Hercules on Bubble Effen sisäpuolella.
Tammojen EM-kilpailussa starttaa kaksi suomalaista: Jorma Kontion ajama ja Timo Nurmoksen valmentama Chicharita sekä Jukka Torvisen ohjastama ja Tiina Poikolaisen valmentama Tammavaltikan sankaritar Her Royal Highness. Euroopan mestarille on luvassa Maharajahin ilmainen astutus. Viime vuoden voittaja Miracle Tile on todettu kantavaksi juuri Maharajahista. Miracle Tile puolustaa mestaruuttaan.
”Hyvillä, mutta samalla toki maltillisilla fiiliksillä lähdetään Solvallaan. Her Royal Highness teki Forssassa ekapäivänä oikein hyvän juoksun. Myös toisena päivänä se oli ihan mainio, vaikkei peräkkäisinä päivänä juokseminen ole ehkä sen paras juttu. Solvallan takarivin lähtöpaikka sopii, saamme sopivan selkäjuoksun. Voitto on totta kai hankalaa näin kovassa lähdössä, mutta katsotaan mitä saadaan. Valmentajan kanssa on ollut puhetta, että jossain vaiheessa kokeillaan ajaa ilman kenkiä. Onko se Solvallassa, sitä vielä mietitään. Olen ajanut jonkin verran Solvallassa ja voittanut kahdesti Vallettalla. Tammojen EM-kisa on urallani ensimmäinen”, Jukka Torvinen kertoi.
Jubileumstayern päättää 75-kierroksen. Siinä saatetaan juhlia suomalaisvoittoa. Jussi Hietalahden King Cole hakee neljättä perättäistä voittoa 3140 metrin matkalla. Sarja istuu Per Linderothin ajamalle ja Daniel Wäjerstenin valmentamalle ruunalle. Ykköspalkinto on 100 000 kruunua. Daven Port ja Honey Adore juoksevat 75-kierroksen aloituskohteissa.
Toto-kohteisiin tästä
