Pasi Aikio kilpailuttaa Who's Whota maltilla. Viime kausi oli oriin uran toiseksi paras.
Pasi Aikio kilpailuttaa Who's Whota maltilla. Viime kausi oli oriin uran toiseksi paras.Kuva: Lena Emmoth / TR Bild

Ruotsin T75-ennakko: Who’s Who aloittaa Kalmarissa – optimibalanssi mahdollinen

Pasi Aikion tähtiravuri aloittaa kauden 2022 Kalmarin kultadivisioonassa lauantaina Örjan Kihlströmin ajamana.

Kalmarissa matka on 2140 metriä. Who’s Who (T75-3) starttaa mainiolta kakkosradalta ja juossee ilman kenkiä, sillä kenkäpakko loppui Ruotsissa 1. maaliskuuta.

Vain 7 vastustajaa on mukana. Tomas Malmqvistin Holy Water kiri voittoon Axevallan kultadivisioonassa viime lauantaina ja jatkaa heti viikon kuluttua. Ken Ecce ajaa Pastor Stephenin poikaa. Staro Leonardo on voitokas menijä. Monark Newman palaa vielä pidemmältä tauolta kuin Who’s Who. Se on kilpailut edellisen kerran viime vuoden heinäkuussa.

Who’s Who voitti Ruotsin Derbyn vuonna 2018. Sen jälkeen se juoksi kaksi reilun miljoonan kruunun kautta. Viime vuosi oli tosi hyvä, vaikka kilpailuja kertyi vain kahdeksan. Voittosumma karttui 3,6 miljoonalla kruunulla. Who’s Who olisi saanut paikan Elitloppetiin, mutta Aikio halusi ajaa Harper Hanoverin lähdön. Siitä tuli kakkossija Wild Loven jälkeen. Kesällä Who’s Who voitti Norrbottens Stora Prisin Bodenissa ja Hugo Åbergs Memorialin Jägersrossa.

”Who’s Who on terve ja treenit ovat sujuneet hyvin. Kilpailemme siitostyön ohessa. Toki tähtäimet ovat kevään ja kesän suurissa kilpailuissa. Kalmarissa ajamme ilman kenkiä, jos rata vain sen sallii. Tämän kanssa on aina isot odotukset, mutta täytyy muistaa, että vastassa on täydessä kilpaiskussa olevia hevosia”, Pasi Aikio kertoo.

Linda Metsämäen Cookie Girl (T75-4) kilpailee Iivari Nurmisen ajamana Diamantstoetissa. Tamma starttaa voltin kakkosradalta hyvin istuvassa sarjassa. Ennen T75-lähtöjä Nurminen ajaa nuorten ohjastajien lähdössä The Revenantia.

Peli Kalmarin T75-kierrokselle sulkeutuu lauantaina 5.3. kello 17.20. Who’s Who juoksee 3. kohteessa kello 18.05.

Toto-kupongille tästä linkistä

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi