Solvallassa ravataan myös sunnuntaina.
Solvallassa ravataan myös sunnuntaina.Kuva: Anu Leppänen

Solvalla jatkaa myös sunnuntaina, Gävlessä ei ravata

Solvallan raviviikonloppu jatkuu myös sunnuntaina. Gävle ei pysty järjestämään GrandSlam75-raveja, ja ne siirretään 170 kilometriä etelämmäs Solvallaan.

Viime päivien suuret säämuutokset ovat tehneet sen, että Gävlen radalla ei pystytä raveja järjestämään. Viikonvaihteessa on ollut vaikeuksia myös muualla kuin Gävlessä. Perjantain Rommen ravit jouduttiin keskeyttämään kahden ajetun lähdön jälkeen, kun rata tuli liian raskaaksi hevosille juosta.

”Olemme työskennelleet todella kovasti, jotta rata olisi saatu kilpailukelpoiseen kuntoon. Mutta tänään lauantaina oli pakko tehdä päätös, että emme pysty takaamaan turvallisia olosuhteita hevosille. Tämä on todella ikävää, mutta turvallisuus menee kaiken edelle. Ja parempi tehdä päätös hyvissä ajoin kuin aivan viime hetkillä”, Gävlen toimitusjohtaja Kent Modin sanoi travsport.se-sivulla.

Suomalaishevosia juoksee Gävlen kahdessa viimeisessä GS75-kohteessa. Petri Salmelan tauolta palaava Yaz Hanover kohtaa Melkko & Sorosen Listas Hotshotin kuutoskohteessa.

Nina Pettersson-Perklén matkaa nyt Solvallaan Be The Onen kanssa. Se saa vastaansa päätöskohteessa Melkko & Sorosen Kenzoki Bokon, Barbro Carlssonin Bottnas Ambassadörin, Marko Korven Tiger Journeyn ja Andreas Söderströmin Twilight Speedin.

Veikkauksen pelien ratanumerot yms. pysyvät ennallaan.

Tästä Gävlen/Solvallan toto-kohteisiin

Veikkaus vihjeet
Veikkaus vihjeet

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi