Tiistaina Bodenissa, keskiviikkona Göteborgissa. Mika Forss operoi Ruotsissa laajalla säteellä.
Tiistaina Bodenissa, keskiviikkona Göteborgissa. Mika Forss operoi Ruotsissa laajalla säteellä.Kuva: Anu Leppänen

T86-ennakko: Mika Forss lähtee merta edemmäs kalaan – ”Nyt oli helppo päätös”

Ruotsin T86-lähdöt on tänä keskiviikkona jaettu Solvallan ja Åbyn ratojen kesken.

Solvalla on Mika Forssin kotirata, mutta sen sijasta hän matkaa tänään lähes 500 kilometrin päähän Åbyyn.

”Nyt oli helppo päätös. Solvallaan olisi ollut vain yksi hevonen koelähtöön, Åbyyn tuli sentään useampia hevosia varsinaisiin lähtöihin”, mies kuittaa.

Kaikki kolme ajokkia tulevat Magnus Dahlénin tallista, ja kaksi niistä juoksee T86-lähdöissä. Beckhamilla (T86-7) Mika on ajanut tänä vuonna jo kaksi T75-voittoakin, ja vaikka nyt on alla kaksi viidettä sijaa, ori on lähdön suosikki.

”Viime startista en osaa sanoa mitään, mutta toissa kerralla Beckham oli ihan yhtä hyvän tuntuinen kuin se on ollut, vaikka viidenneksi jäikin”, Mika Forss puolustaa.

”Kun käänsin sen toisten takaa kolmannelle radalle, se tuntui ihan miljoonalta, mutta sitten kun tuli selkä eteen, se vain jarrutti ja venkoili. Loppusuoraa ori tuli taas vapaata rataa hyvin, mutta en enää avannut edes korvia. Minulle jäi maku, että jos olisimme saaneet jatkaa kolmatta rataa ilman selkää, sijoitus olisi ollut ihan toisenlainen.”

Nyt Beckham starttaa 3140 metrin tasoitusajossa 20 metrin takamatkalta sisäradalta.

”Matka käy ja lähetystapa käy. Tehtävä näyttää ihan normaalilta, näitä hevosia vastaan Beckham pystyy kilpailemaan hyvin. Lähtökohtaisesti en vaihtaisi hevosta kenenkään kanssa, hyvät mahdollisuudet pitäisi olla”, Forss olettaa.

Toinen T86-ajokki Baronerosso Play (T86-1) ei kuulu lähdön pelisuosikeihin. Se on Mikalle tuttu joulukuulta Halmstadista, missä hän ajoi sillä nelossijan.

”Silloin hevonen ei ollut parhaimmillaan. Viime starttiin se oli ihan ok, ja toivottavasti se on nyt samanlainen. Silloin se pystyy puolenvälin paikkeille, mutta voittohaaveita ei vielä tässä kohtaa (tiistai-iltana) ole.”

”Sitten kun paikan päällä juttelee valmentajan kanssa, niin odotukset saattavat tietysti nousta – tai joskus laskea”, Mika lisää.

Peli Solvallan ja Åbyn T86-kierrokselle sulkeutuu keskiviikkona 23.3. kello 21.30. Beckham juoksee pelin 7. kohteessa kello 22.40.

Toto-kupongille tästä linkistä

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi