Amornero Rocin juoksu Elitloppet-sunnuntaina Solvallassa pilaantui laukkaan, mutta Mika Forss ei pelkää samaa keskiviikkona Vaggerydissä.
Amornero Rocin juoksu Elitloppet-sunnuntaina Solvallassa pilaantui laukkaan, mutta Mika Forss ei pelkää samaa keskiviikkona Vaggerydissä.Kuva: Anu Leppänen

T86-ennakko: Pelikansa luottaa Forssiin – ”Rahoihinsa nähden aivan järkyttävä hevonen”

Mika Forss ajaa Vaggerydin kierroksella keskiviikkona kolmea Alessandro Gocciadoron kovaluokkaista valmennettavaa.

Vaikka Vaggeryd on kesärata, se ei olosuhteissa näy.

”Kun ajoin siellä viimeksi, rata oli ihan loistava. Loppukurvi on vähän ulkoa jätättävä, ulkoratoja ei voi ajaa ihan täyttä. Muuten rata on ihan normaali, ja loppusuoralla on sen verran mittaa, että takaakin voi tulla”, Mika Forss kuvailee.

”Maanantain ja tiistain välisenä yönä koko Etelä-Ruotsissa satoi, mutta keskiviikoksi on luvattu hyvää säätä. Loistavat olosuhteet ja hyvät hevoset, niin kiva on lähteä raveihin.”

Ajokeista kaksi on viime starteista tuttuja, ja kolmaskin majailee Forssin kanssa samassa Sisun valmennuskeskuksessa. Harjoituksissa hän ei ole sitä kuitenkaan ajanut.

Vernissage Grifillä ajoin hiitin Solvallassa silloin, kun sille haettiin loppua Elitloppetiin, mutta se on ainoa Gocciadoron hevonen, jota olen starttien ulkopuolella ajanut”, Forss valottaa.

”Pojat treenaa omalla tyylillään, ja mitä treenausta sivusta katsoo, niin silmiinpistävän hiljaa. Maalaisjärjellä tuntuisi, että hevoset tarvitsisivat tauolta tullessaan startin alle, mutta eivät vaan tapaa tarvita. Ehkä ne on vaan niin hemmetin hyviä hevosia, niin kuin ne tietysti onkin.”

Uusien tuttavuuksien mahdollisuuksia täytyy siten arvioida statistiikan ja vanhojen meriittien pohjalta.

Brezza du Krasista näyttäisi, että ehjällä juoksulla sen pitäisi normaalisti voittaa, mutta se voi tehdä jotain muutakin”, Mika Forss muotoilee odotukset.

Amornero Roc laukkasi viimeksi Elitloppet-päivän nuorten ohjastajien lähdössä, mutta oli ylivoimainen edellisstartissaan, jonka Forss ajoi.

”Se on rahoihinsa nähden aivan järkyttävä hevonen, eikä mikään laukkuri, vaikka viimeksi laukkasikin. Se tuntui päinvastoin aika simppeliltäkin ajettavalta. Olisiko siinä ollut viimeksi ison viikonlopun ylimääräistä latausta?”

”Voitto tuli aika ajamatta, ja normaaliolosuhteissa ajasta (11,3) pitäisi pudota Vaggerydissäkin sekunti”, Forss olettaa.

Vailla mahdollisuuksia ei ole kolmaskaan ajokki Chloe’ Degli Dei.

”Se on Ruotsissa, koska on maksettu E3:een, ja olen ajanut ensimmäiset startit sitä silmällä pitäen niin, että se on tullut hyvin maaliin – ensin johtavan rinnalta ja viimeksi takaa. Nyt voidaan ajaa jo pikkuisen aggressiivisemmin, kun seuraava startti on sitten E3-alkuerä, mutta merkki ei ole välttämättä vieläkään täysin päällä. Kolmeen, neljään, viiteen merkkiin tamma kannattaa ottaa kuitenkin mukaan”, Mika Forss vihjaa.

Lauantaina hän ohjastaa vaihteeksi Jyväskylän 75-raveissa Suomessa.

”Viikon pääravit ajetaan Ruotsissakin lauantaisin, ja pääpaino on niissä, mutta nyt sattui sopivasti vapaa viikonloppu, kun Alessandro tulee itse ajamaan Vernissage Grifiä eikä Östersundiin tullut muita hevosia ajettavaksi”, Forss perustelee.

”Kiva tulla käymään Suomessa – vallankin, kun tuli päälähtöön hyvä hevonen (Staro Miami) ja bonukseksi vielä Vieskerin Virva.”

Peli Vaggerydin T86-kierrokselle sulkeutuu keskiviikkona kello 20.20.

Toto-kohteisiin:

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi