Bengurion Jet Solvallassa.
Bengurion Jet Solvallassa. Kuva: Anu Leppänen

Toto75-ennakko Kalmar, sunnuntai: ”St Michel on tärkein kilpailu, mutta Bengurion kilpailee myös Kalmarissa hyvällä tasolla”

Kalmarin rata Etelä-Ruotsissa on juhannuksen Toto75-pelin näyttämö. Ravit ajetaan perinteitä noudattaen vasta sunnuntaina.

Finlandia-ajon kakkonen Bengurion Jet sai Kalmarsundspokalenin, 75-kuutonen, mailille takarivin lähtöpaikan. Huonosta radasta huolimatta Alessandro Gocciadoron ori on yksi suosikeista. Sweden Cupissa Maiju Petriläisen hoitohevonen jyräsi väkevästi ykköseksi ajalla 09,2a/1640m.

Anu Intosen hoitama Usain Töll sai paikan Elitloppetiin. Googoo Gaagaan poika oli Alexandre Abrivardin ajamana karsinnan viides. Usain Töll kilpailee nyt Tommy Karlstedtin valmennuksesta, mutta Intonen jatkaa hoitajana. Ainoastaan ohjastaja muuttuu, kärryille hyppää Carl Johan Jepson. Karlstedt laittoi oman valmennettavan 5Tippar-vihjeisiin varmaksi. Click Bait voitti Kalmarissa viime vuonna. Katapulttiavaaja hakee keulapaikan radalta viisi ja on voittotaistossa.

”Bengurion Jet on treenannut hyvin Sweden Cupin jälkeen. Halusin antaa hevoselle kuukauden aikaa palautua, enkä stressata sitä kilpailemalla. Kymppirata ei ole paras, mutta Bengurion on osoittanut, että se pystyy hyökkäämään myös takaa ja taistelemaan voitosta, kunhan vain matkavauhti on tarpeeksi reipasta. Uskon omaan hevoseeni. Se tulee kilpailemaan hyvällä tasolla, vaikka St Michel ajetaan kolmen viikon kuluttua. Se on hevosen tärkein kilpailu”, Gocciadoro kertoi sulkysport.se-sivuston avoimissa kommenteissa.

Alessandro Gocciadoro on isossa roolissa Kalmarin kierroksella, joka alkaa pronssidivisioonalla. Tallin Dragons Bar muistetaan Finlandia-päivän Klass I-voittajana. Elitloppet-lauantain STL-finaalista se nappasi kakkosen.

”Dragons Bar on tosi hyvä hevonen. Se on tehnyt kaksi vahvaa juoksua Pohjoismaissa. Se avasi viimeksi paremmin kuin ennen. Sen lähtönopeus osoitti, että myös lyhyt kilpailumatka sopii hyvin. Tähtään johtopaikalle tai johtavan rinnalle, sillä ei ole merkitystä, missä paikassa hevonen juoksee”, Gocciadoro sanoi.

Blackflash Bar on Gocciadoron tykki Stoelitenissä, joka on 75-kolmonen. Björn Goopin Betting Pacer kiisi Tingsrydissä mailin aikaan 09,0a ja on vaikeasti voitettavissa, samoin sisäradalta lähtevä Iceland Falls.

”Blackflash Bar on ollut minulla pari kuukautta, se treenaa vahvasti. Tamma ei ole mennyt ratahiittejä, mutta luulen, ettei se tarvitse niitä. Se on voittanut urallaan kovempia hevosia, mitä se kohtaa tässä. Olen luottavainen, että hevonen tekee hyvän juoksun”, Gocciadoro uskoi.

Hopeadivisioona päättää 75-kierroksen. Gocciadoron kyvykäs Jimmy Ferro B.R. nousee suosikiksi, vaikka lähtörata on 10. Love Youn 5-vuotias poika hurmasi heti ensimmäisessä Ruotsin startissaan. Se pyyhälsi Färjestadissa mailin aikaan 09,5a. Siitä napsahti kutsu Paralympiatravetin finaaliin, jossa tuli kuudes sija. San Moteur voitti.

”Jimmy Ferro ei ollut Åbyssä sama hevonen, mitä se oli Färjestadissa. Sama tilanne oli Clarissalla, joka kilpaili myös molemmilla radoilla.  Hevoset kävivät Färjestadin jälkeen kotona, ja tulivat sitten takaisin Åbyyn kilpailemaan. Valmennus jäi liian vähäiseksi. Nyt Jimmy Ferro on taas viimeistelty hyvin, ja uskon samanlaiseen suoritukseen, mitä se teki Färjestadissa”, Gocciadoro totesi.

Klass I ajetaan volttilähtönä ja on 75-vitonen. Marko Kreivin kasvattama Pure Attack on tehnyt vahvaa jälkeä Flemming Jensenin valmennuksesta ja on yksi suosikeista. Vivid Wise Asin poika on edellisen kerran juossut volttilähdön viime vuoden lokakuussa.

Toto-kohteisiin tästä

Veikkaus vihjeet
Veikkaus vihjeet
5Tippar
5TipparATG

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi