Toto86-ennakko, iso jackpot: ”Olemme voittotaistossa, jos meno on samanlaista kuin viimeksi”
Viime keskiviikkona 6 oikein tulokset jäivät voitto-osuudetta. Se poiki tälle keskiviikolle muhkean jackpotin, lähes 800 000 euroa.
Petri Salmelan tallista kilpailee Solvallassa neljä hevosta. Beau Levallo on mukana 86-lähdössä. Ulf Ohlssonin ajama ruuna starttaa kuutoskohteessa, joka on Solvallalserien 350 -sarjan karsinta. Beau Levallo lähtee mailin volttilähtöön ykkösradalta.
”Beau Levallo oli tosi hyvä viimeksi ja voitti voimia jäljellä. Suoritukset vaihtelevat ylös ja alas, siksi se on aina vähän vaikeasti veikattava. Mutta viimekertainen suoritus oli sellainen, että on pakko uskoa taas paljon. Lähtöpaikka on hyvä, ja jos saamme johtopaikan, niin siitä ajetaan. Toki hevonen on ihan yhtä hyvä myös selkäreissulla. Olemme voittotaistossa, jos meno on samanlaista kuin viimeksi. Nyt ajamme ilman kenkiä”, Salmela kertoi.
Juoksuradoilta lähtevät Match’Em ja Bluejeans Bi ovat kovia haastajia. Tuomas Pakkasen valmentama Bluejeans Bi paineli toissa kerralla mailin 13,7-aikaan.
Melkko&Sorosen tallista oli 86-kohteisiin ilmoitettu kaksi hyväkuntoista hevosta, mutta East Ward joutuu jäämään pois. Viimeksi arvokkaan kakkosen napannut Samurai Comery starttaa 86-kakkosessa. Se on seiskaradaltakin ihan mahdollinen menestyjä. Jorma Kontio ohjastaa.
Ola Samuelssonin hevoset ovat kilpailleet viime kuukaudet vahvassa vireessä. Hänen tallistaan kilpailee kaksi mahdollista menestyjää Jägersron kohteissa. Zinfandel juoksee 86-ykkösessä ja Twenty Dollar 86-kolmosessa.
”Zinfandelille on etu, kun se saa kilpailla kotiradalla, eikä tarvitse matkustaa mihinkään. Se pystyy lähtemään kovaa mutta sisäpuolella radalla yksi (Woodbury Wine) on niin nopea hevonen, ettemme varmaan pääse siitä ohi. Zinfandel tuntuu edelleen hyvältä treenissä, ja jos juoksu onnistuu, niin olemme mukana matsissa”, Samuelsson kertoi ATG:n haastattelussa.
”Twenty Dollar on mennyt tauon jälkeisisissä kahdessa startissa hyvin. Toki se oli viime startin jälkeen väsynyt, ja se on nyt saanut pienen treenijakson. Hevonen on tuntunut treenissä terveeltä. Kohtaamme nyt myös oriit, mutta kapasiteetin puolesta Twenty Dollar riittää.”