Kolumni: Suuri hevosihminen on poissa

Hevosihmisten yhteisössä suru oli erityisen näkyvä. Aina sanotaan, että hevonen yhdistää erilaisia ihmisiä. Ehkä siksi me ihan tavalliset suomalaiset hevosihmiset niin pidimme Elisabetista. Hänellä oli 15 maata johdettavanaan ja aika erikoinen perhe kaitsettavanaan, mutta samalla hän koki yhden asian samalla tavalla kuin me. Hän rakasti hevosia..Se oli meidän kaikkien unelmamme: ratsastaa yhtä pitkään kuin Elisabet..Kuningattaresta on paljon kuvia, ehkä enemmän kuin kenestäkään. Hyvin monissa niistä hän katsoo hevosia. Hän silittää niitä turvan päältä, ja hänen kasvonsa ovat lempeässä ja joskus riemukkaassa hymyssä. Hän ihailee niitä, ja on helppo ajatella, että ne maadoittivat hänet. Ne ovat tuoneet hänen elämäänsä alueen, jossa hänen syntyperällään ei ole merkitystä. Kun hän on mennyt ratsastamaan, hevoset eivät ole niianneet nöyrästi tai mielistelleet, vaan ne ovat arvioineet häntä hänen osaamisensa perusteella. Ne ovat olleet herkkiä, ystävällisiä, huolestuneita, villejä – sellaisia kuin hevoset nyt ovat kenen kanssa tahansa..Ensimmäiselle ratsastustunnille hänen kerrotaan osallistuneen 3-vuotiaana, ja sen jälkeen hän ratsasti koko elämänsä..Jos kuningatar olisi tehnyt Hevoshullun testin, hän olisi ollut sataprosenttinen heppahöperö. Hän kasvatti ja omisti laukkahevosia, ratsuja, paraatihevosia ja poneja. Hän kävi suurissa laukkakilpailuissa, hevosnäyttelyissä ja estekilpailuissa. Badmintonin huikeassa kenttäkilpailussa hän oli vakiovieras. Ja joka joulu hän kävi tallilla syöttämässä jouluporkkanat hevosilleen..Hän osallistui seremonioihin ratsastaen itse. Hän talutti kiihtyneitä laukkahevosia, viiletti satulassa pitkin kaunista maataan ja istui valjakkoajoon erityisesti ihastuneen puolisonsa Philipin kanssa maailman upeimmissa vaunuissa..Miltähän se edes tuntui, mennä niihin kaikkiin paikkoihin hevosten vetämissä vaunuissa, ja samalla täysin tietää, millainen eläin hevonen on ja kuinka paljon se hevoselta ja koulutukselta vaatii, että voi lähteä ajelemaan paraatiin keskelle Lontoota?.Vanhemmiten hän siirtyi poneihin. Ne ovat lähempänä maata, hän sanoi..Eikö se ole juuri hienointa hevosrakkautta, arvostaa koko eläinlajia kaikkine muunnelmineen ja käyttötarkoituksineen?.Kun viime syksynä uutisoitiin, että lääkäri on kieltänyt kuningattarelta ratsastamisen, se oli isku koko ratsastavalle maailmalle, sillä se oli meidän kaikkien unelmamme: ratsastaa yhtä pitkään kuin Elisabet..Yhtä iloisia olimme, kun hän sai tänä kesänä nousta takaisin satulaan 9 kuukauden tauon jälleen. Ja se vähän itsepäinen sitkeys... Ratsastamaan mennessään hän sai jättää kruunun kotiin, mutta ei hän laittanut kypärääkään. Totta kai se oli hölmöä, mutta oli siinä jotain ihailtavaakin. Että kyllä minä tämän vielä hoidan..Elisabethin kerrotaan sanoneen, että jos hän olisi itse saanut valita, hän olisi työkseen kasvattanut hevosia. Sitä mahdollisuutta hänellä ei ollut. Hän sai ihmeellisen elämän, mutta hän kantoi myös raskasta velvollisuutta. On helppo kuvitella, että hevosten seurassa ja selässä hän sain hengitettyä vapaammin..Keveitä taivaslaukkoja, kuningataräiti!

Kolumni: Suuri hevosihminen on poissa

Miia Lahtinen

Aiheeseen liittyvää