Esteratsastusta hyvällä mielellä

Mikkola on kotoisin Päijät-Hämeestä, ja teinivuosina hän piti ravivalmentaja Tapio Perttusen tallissa Orimattilassa omaa harrasteponiaan..Olen ihan ratsastaessa huomannut, että kun istuu päin prinkkalaa, ei homma toimi..Sanna-Kaisa Mikkola on ratsastaessa itsetutkistelija.Välillä mennään kovaa ylös, välillä tullaan vähän alas, ja valmentajan tehtävä on siloitella ratsukon tietä niin, että pysytään kuitenkin noususuhdanteessa..Sanna-Kaisa Mikkola.”Jonka sai just ja just puskettua metristä väkisin läpi”, hän kuvaa..Kun poni myytiin, Mikkola ei enää saanut hevosta, ja siitä lähtien hän on ratsastanut muiden omistamilla hevosilla. Paljon hän on päässyt ratsastamaan!.Heti koulun jälkeen hän vietti joitain vuosia Saksassa Tomas von Rettigin kanssa samalla tallilla, sitten hän lähti Sveitsiin Beat Mändlille ja sitten muutti Hollantiin Mikael ja Noora Forsténin luo. Hollannin vuosien jälkeen hän lähti USA:han, missä sielläkin kului melkein puoli vuosikymmentä..Amerikan vuosien jälkeen, 2010-luvun puolivälissä, hän lopetti ratsastamisen ja hevoshommat kokonaan..”Olin 8–9 vuotta tehnyt niin paljon, että koin, että on pidettävä tauko. Kolme vuotta asuin Tukholmassa ja Varsovassa, tein toimistotöitä ja keräsin voimia”, hän kertoo..Kun hän palasi Suomeen, hän etsi täältäkin sellaisen tavallisen, normaali-ihmisen työpaikan. Pian hän silti löysi itsensä Rettigien vanhalta tallilta hevosen selästä..”Siitä se sitten taas lähti”, hän sanoo iloisena..Valmentajaksi Mikkola alkoi vahingossa, vain alle 6 vuotta sitten. Läheiseltä tallilta häntä kysyttiin hypyttämään ensin yhtä ihmistä, sitten kahta, sitten useampaa. Sitten soitettiin jo seuraavalta tallilta..Jonkin aikaa Mikkola jatkoi niitä normaalejakin töitä, oli aamukuudesta iltapäivä kahteen töissä, ja sitten illat hän ratsasti ja valmensi. Pikkuhiljaa kypsyi päätös jättää ne muut työt..”Teen nytkin aamusta iltaan, mutta nyt sentään vain yhdessä paikassa”, hän tiivistää..Vapaapäiviä on merkattu yksi joka viikolle, ja kolme neljästä niistä toteutuukin..Kouluopintoja Mikkola ei ole hevosalalta tehnyt, vaan osaaminen on hankittu tekemällä. Valmentajaopintoja hän on kyllä harkinnut, kun moni on niitä kehunut..”Mutta ei minun ole ollut mahdollista mennä tämän koko kompleksin pyörittämiseltä”, hän sanoo..Mikkola on toiminut yrittäjänä Keisarinmäessä nyt reilut kaksi vuotta. Muutamaa perusteltua poikkeusta lukuun ottamatta kaikki tallin asiakkaat käyvät myös hänen yksityistunneillaan. Vain joskus harvoin hyppäämässä on useampi yhtä aikaa, sillä Mikkola haluaa laittaa koko keskittymisensä yhteen ratsukkoon kerrallaan..Suurin osa hyppää esteitä vähän yli tai vähän alle metrin tasolla. Isoimpien hyppääjiä ovat Sophia Jurmo ja Christelle Littunen. GP-valmennettavat ovat tietenkin hieno asia, mutta Mikkola painottaa tykkäävänsä yhtä lailla tätien valmentamisesta. Hän miettii, että kun jokin ala ottaa ihmiseltä niin paljon kuin hevosala, sen pitää vastaavasti tuoda isoja ja hyviä fiiliksiä. Niin kuin se tuokin..”Kun aikuinen harrastaja tekee metrin tai 110 tyylikkäästi, itsevarmasti ja helposti, se on yhtä hienoa kuin Sophian 140-luokka. Se on sellaista, mistä nautin”, hän sanoo..Mikkolan valmennus- ja ratsastustyyli on sulatus niistä ympäristöistä, mistä hän on työskennellyt. Pohjalla on ripaus suomalaista ravitallia, sitten vahva perussaksalainen osaaminen, tarkkuus ja hienosäätö, päällä sveitsiläisen Mändlin haluama keveys ja kuorrutteena amerikkalainen asiakaskeskeinen tyyli, jossa on vaikutteita myös hunter-ratsastuksesta..”Olen itse alkanut ratsastaa niin kuin on kiva ratsastaa”, Mikkola sanoo..Hän kertoo, että ei ole aktiivinen valmentautuja, ja kun lempivalmentajakin on harvakseltaan Suomessa käyvä Nina Fagerström, tärkein kehitys tulee oman pohdiskelun ja analysoimisen kautta. Lisäksi muilta ammattilaisilta saa aina näkemyksiä ja apua, kun vain kysyy, Mikkola korostaa..”Kun ratsastan, olen itsetutkiskelija. Olen huono käymään valmennuksissa, mutta osaan olla itselleni kriittinen. Olen ihan ratsastaessa huomannut, että kun istuu päin prinkkalaa, ei homma toimi”, hän naurahtaa..Se mitä Mikkola haluaa itse tehdä ja valmennettaviltaan nähdä, on suorittaminen yhdessä ja tasapainossa hevosen kanssa niin, että tekemisessä on rauha. Kun Mikkola hoitaa tallillaan pääasiassa myös sileän valmentamisen, harjoitellaan hänen tyylillään kaikki tarvittavat asiat: välillä eteen, välillä taakse, välillä käännetään, välillä suoristetaan, ja usein keskitytään siihen, että ratsastajalla on kaksi ohjaa ja kaksi pohjetta..”Etsitään harmoniaa ihmisen ja hevosen välillä”, Mikkola tiivistää..Siinä suuressa roolissa on tasapainoinen istunta..”Kun ihminen istuu korrektisti, ja hevonen saadaan suoristettua, näillä kahdella pääsee jo pitkälle”, hän huomauttaa..Ja täydentää, että hänellä itsellään ei ole klassinen istunta, eikä yhtä ainoaa oikeanlaista istuntaa edes ole. Hän kertoo antavansa ratsastajan päättää itse, istuako kevyemmin vai enemmän satulassa. Oleellista on, että istunta toimii..”Jos ratsastaja haluaa kommunikoida hevosen kanssa, hänen pitää istua oikein. Pitää löytää oma balanssi ja hiljaiset kädet ja jalat.”.Kun Mikkola korjaa ratsastajiensa istuntaa, hän aloittaa usein kädestä pitäen, kävellen ratsukon mukana ja koskettaen raajoja ja ohjaten ne oikeaan paikkaan..”Usein sanat eivät riitä, vaan ihminen tarvitsee sen fyysisen avun. Kävelen käynnissä mukana, ja lisäksi käytän esimerkiksi raippaa tai pinteleitä ohjaamaan ratsastajaa oikeaan asentoon. Raippa peukaloiden alla on hyvä keino, jos ratsastaa kädet eri korkeudella tai kääntää nyrkkiä. Pintelin laitan hevosen vatsan tai kaulan alta auttamaan tekemään pidätteen oikein. Vakaa, rauhallinen ratsastaja on hevosen mieleen”, Mikkola selittää..Puomit ja kavaletit ovat hänen systeemissään tärkeitä. Niiden avulla voidaan treenata myös nopeita käännöksiä, ja niillä opetellaan säätämään laukkaa..Esteillä hän sen sijaan suositaan pitkään aivan perusvälejä ja hyvää peruslaukkaa, joka on esteratsastuksen peruspilari. Aina esteille lähtiessä ratsastajan pitää löytää satulansa alle sopiva ratarytmi, jossa on tarpeeksi energiaa ja voimaa, eikä silti tule tunnetta, että olisi kiire tai että hevonen veisi..”Siitä laukasta löytää helposti kivoja etäisyyksiä ja se näyttää ja tuntuu paremmalta”, Mikkola toteaa..Rataa hypätään paljon, yleensä kerran viikossa..Mikkolalle ratsastajien onnistumiset ovat tärkeitä yhtä lailla radalla kuin kotitreenissä. Isommilta onnettomuuksilta hän on välttynyt sekä ratsastajana että valmentajana..”Kun pidän hyppytunteja, minulla on aina tutkat ja anturit herkkinä. Tehdään kehittävää ja haasteellista, mutta turvallista. Hyvänä päivänä metrin ratsastaja voi hypätä 120-esteitä, mutta jos ei ole sellainen päivä, mennään sellaisella tasolla, että se on turvallista. Hypätään aina päivän mukaisesti”, hän sanoo..Kahta valmennustuntia viikossa Mikkola pitää miniminä, että homma etenee. Silloin valmentautuminen on systemaattista ja nousujohteista..Myös ratsastajan ja valmentajan välille pitää kehkeytyä toimiva suhde. Valmennuspakettien kanssa toimiminen auttaa tässä: ratsukko on paljon silmien alla ja hän on aktiivisesti panostanut juuri Mikkolan tarjoamaan systeemiin..”On iso voimavara, kun ratsastaja luottaa valmentajaan ja samalla siihen, että emme ota turhia riskejä. Oppilas tietää olevansa valmentajan kanssa samoilla linjoilla, että tavoitteet ovat samat, ja matkaa käydään yhdessä”, hän sanoo..”Se on mielenkiintoista olla mukana tekemässä sitä matkaa. Välillä mennään kovaa ylös, välillä tullaan vähän alas, ja valmentajan tehtävä on siloitella ratsukon tietä niin, että pysytään kuitenkin noususuhdanteessa”, Mikkola näkee..Paljon samaa on nuorten hevosten ratsastamisessa. Niihin Mikkola on tykästynyt, ja kaikkein mieluimmin hän ratsastaa hevosilla 5-vuotiskaudella ja siitä eteenpäin. Isona asiana hän näkee sen, että vaatimukset pysyvät oikealla tasolla ja ratsastaja osaa seurata hevosen kehittymistä. Jos jonain päivänä joutuu hetken pakottamaan, on aina päästävä kuitenkin rentoon ja hyvään suorittamiseen, niin että seuraava kerta päästään aloittamaan hyvin mielin. Jokaisen hevosen kanssa on löydettävä oikea tahti siihen, koska vaatia, koska taas hellittää tai antaa lomaa..”Se on aika fiilispohjainen homma, mutta tosi selkeitä merkkejä siitä, että pitää keventää, on se, jos hevonen alkaa juosta alta tai se ei halua liikkua eteen”, Mikkola sanoo..Suomalainen nuorten hevosten kilpailutusjärjestelmä on hänen mukaansa hyvä, kunhan ratsastaja ei luule, että sitä pitää noudattaa väkisin. Hevonen voi olla jäljessä 5-vuotiaana, vielä enemmän 6-vuotiaana ja sitten 7-vuotissyksyllä hypätä saman kuin ikäluokan parhaimmisto, hän muistuttaa..Valmentamisen ohella Mikkola kilpailee tavoitteellisesti itse, ja viime kaudella hän nousi tauon jälkeen takaisin 140-luokkiin. Hänen ratsastuksessaan kaiken ikäisillä hevosilla näkyy tietty helppous ja stressittömyys. Se on harjoituksen tulosta, Mikkola kertoo..Vielä lapsena hän jännitti kisamatkoja niin paljon, että oksensi niillä mennen ja tullen. Jännitys on hälvennyt ajan kuluessa ja taitojen lisääntyessä..”Nyt se on positiivisella tasolla ja tuo fokusta tekemiseen”, Mikkola kertoo..Hevostilanne on kunnossa. Mikkola hyppää 140-tasoa Ville Peltokosken omistamalla 10-vuotiaalla Samoradolla, joka on Svajan varsa isästä Eldorado van de Zeshoek. Toistaiseksi vähän pienempiin luokkiin hänellä on Ira-Maria Gordinin 10-vuotias HB Bailamos (Cagliostro - I Love You), ja Breedersiin hän valmistautuu Laatuarvostelun hänen kanssaan voittaneella Cappuccino Friendillä (Concreto – Animo)..Mikkola toteaa, että kaikkein eniten ratsastuksessa on kyse fiiliksestä, eli siitä, että hevosen kanssa löytyy toimiva yhteys. Jokainen kerta satulassa on sen yhteyden kehittämistä..Mutta ei sitäkään pidä unohtaa, että asioita on vain harjoiteltava, vieläpä sitkeästi. Ei voi sanoa, että hevonen ei väistä pohjetta, ennen kuin on harjoitellut sitä kahta viikkoa, kahta kuukautta tai vaikka koko vuotta. Ja jos hevonen ei harjoittelusta huolimattakaan väistä, on kommunikaatiossa virhe..”Vain tekemällä ja satulassa istumalla hevosta voidaan kehittää ja hienosäätää toimimaan rentona”, Mikkola sanoo..”Itse olen nyt kaksi viikkoa harjoitellut käyntipysähdystä hevoseni kanssa. Kaksi viikkoa se vei, mutta nyt se pysähtyy istunnalla”, hän hymyilee. .Ratsastuksen takia.Keisarinmäen Ratsastuskeskuksessa asuu 28 hevosta ja yksi shetlanninponi sekä 7 hevosta itsehoidolla.Mikkola on vuokrapaikalla ja yrittäjänä Huttulan perheen omistamassa kiinteistössä, ja hän tarjoaa asiakkaille täysihoitopalvelua valmennuspakettien kanssa. Keisarinmäessä ja omalla toiminimellään hän on toiminut kaksi vuotta. Aluksi talli oli puoliksi Eevamaria Porthan-Broddellin ja Karoliina Liuksialan kanssa, mutta kun NiKa löysi oman paikan, otti Mikkola Keisarinmäen toiminnan kokonaan itselleen.Helppoa matematiikkaa tämä ei ole.Sanna-Kaisa MikkolaKoulu- ja esteratsastajien yhteiselokin kyllä toimi.”Oikeasti mahduimme samaan talliin todella hyvin. Joskus oma oppilaani hyppäsi kavalettirataa, kun joku harjoitteli samalla siksaksulkuja. Yleensä meillä oli aina viikonloppuisin maneesissakin täysi rata, ja maanantaista perjantaihin vain tarpeen mukaan muutama kavaletti tai yksittäinen este, jotta koulukuvioita mahtui kunnolla tekemään. Asiat toimii, kun ne laittaa toimimaan. Se oli ihan harmi, että he lähtivät”, Mikkola sanoo.Porthan-Broddellin ja Liuksialan myötä mäki tyhjeni kouluratsastajista, ja nyt ollaan hyppääjäporukalla.Mikkola tarjoaa asiakkailleen paketteja, joihin kuuluu täysihoito ja kaksi valmennustuntia viikossa, yleensä toinen sileällä, toinen esteillä. Vain muutama asiakas on sellainen, joka ei hevosen eläköitymisen takia käy tunneilla. Torstaisin on Mikkolan vapaapäivä, ja silloin tallilla saa käydä kouluvalmentaja, mutta muita valmentajia tontille ei oteta.Valmennusten pitämisen lisäksi Mikkola tekee tallilla perustallityötä, hoitaa juoksevat asiat ja ratsastaa hevosensa, joten päivät venyvät pitkiksi.Espoossa valmennustallipaikan hinnan voi pistää aika korkeaksikin, mutta myös kulut ovat suuret. Tänä vuonna rehujen, heinien ja kuivikkeiden hinnat nousevat ja vero-ohjeistuskin hankaloittaa toimintaa. Keisarinmäessä rehut on myyty ennen 14 prosentin arvonlisäverolla, mikä on vastoin uutta verotusohjeistusta, joka ohjaa myymään rehutkin 24 prosentin ALV:lla.Mikkola miettii, että ainoa varma tapa pysyä hevosalalla oikeasti hyvin plussalla olisi toimia vain valmentajana. Kun hän kuitenkin haluaa myös ratsastaa useampia hevosia säännöllisesti, hän on valinnut talliyrittämisen.”Helppoa matematiikkaa tämä ei ole. Mutta kun ei ole oma paikka, ei ole isoja investointejakaan. Esimerkiksi koneet tulevat talon puolesta”, hän kertoo.

Esteratsastusta hyvällä mielellä

Miia Lahtinen

Aiheeseen liittyvää