Klassikkojuttu vuodelta 2020 - Kaija Borup: Onhan tätä jo tehty

Borup on 77-vuotias, ja viime vuonna hän lopetti liiton sääntövaliokunnan puheenjohtajan toimessa. Sitä ennen eri lajien tuomarioikeudet ovat vuorotellen menneet vanhoiksi. Stewardin tehtävään ei ole yläikärajaa, mutta Suomessa tuomareiden yläikäraja on 70 vuotta.”Toivon, että sitä ei tuomareilta poistetakaan. Lisäaikaa on jo nyt mahdollista saada. Tiedän itse, että kun on täyttänyt 70, ei ole niin helppoa istua ja keskittyä pitkään”, Borup sanoo.”Me käytiin tästä asiasta keskustelua liitossa 40 vuotta sitten. Päätettiin, että tehdään päätös nyt, koska 20 vuoden päästä ollaan asiasta jo eri mieltä”, hän kertoo.Kansainvälisessä toiminnassa yläikärajaa ei enää ole, mutta Borup ei aio enää uusia lisenssejään..Kaija BorupHelsingistä kotoisin oleva, mutta pitkään Lahdessa asunut ratsastuksen järjestöaktiivi Toiminut myös kilparatsastajana, liiton toiminnanjohtajana ja toimihenkilönä joka lajissa.Helsingistä TakkulaanKaija Borup on syntyjään Helsingistä, mutta hän on ollut jo vuosikymmeniä lahtelainen. Vaikka hän on jättänyt liiton isot tehtävät taakseen, ratsastuksen seuratyö vie hänet Lahden Takkulaan melkein joka päivä. Takkula on yhdenlainen jäänne, seuran vetämä aika suurikin talli täysihoitotalleineen ja ratsastuskouluineen.Yksi ympyrä onkin tänä vuonna sulkeutunut. Borup aloitti työt ratsastuksen parissa vuonna 1957, kun hän 13-vuotiaana alkoi laittaa Keskustallilla ruokaa leiriläisille. Keväällä 2020 hän on jälleen leirikokkina.”Aiemmin Takkulan kesäkurssilaiset ovat käyneet syömässä vieressä sijaitsevan Lahden Golfin ravintolassa. Mutta tänä vuonna se ei onnistunut koronan takia. Anu (Iivanainen) ehdotti, että laita sinä Kaija heille ruoat. Palaan nyt syville juurilleni, 50-luvulle”, Borup hymyilee.Silloin vuonna 1957 Borup osallistui myös seuratoimintakurssille, ja eteni Helsingin Ratsastajien junioritoimikuntaan. Ratsastuksen järjestötoimintaa on riittänyt siitä lähtien.”Onhan tätä todella jo tehty”, Borup nyökkää.Kaikkein näkyvin kohta oli toimiminen Ratsastajainliiton toiminnanjohtajana ennen Fred Sundwallin aikakautta.Aika on ollut rikasta, ja tuonut paljon ystäviä. Borup kertoo, että jopa vanha Keskustallin jengi on yhä edelleen jatkuvasti yhteyksissä. . Kilpaileminen kiinnostiBorup, omaa sukua Lampén, on ollut aina kiinnostunut hevosista. Kotona maalla oli työhevosia, ja täti Anna-Liisa oli tekemisissä ratsuväen upseereiden hevosten kanssa. Heti kun pikku-Kaija täytti vaadittavat 10 vuotta, hän lähti ratsastustunneille. Keskustallilla kävi silloin 50–70-luvuilla paljon nimekkäitä ratsastajia Wegeliuksesta ja Kyrklundista alkaen.”Osa hyviä, osa ahkeria, osa lahjakkaita. Siihen aikaan ei puhuttu tasa-arvosta. Hyvät ratsastajat ratsastivat hyvillä hevosilla ja huonot ratsastajat huonoilla. Niin pitää ollakin”, Borup sanoo. Eikä hän taida laskea itseään niihin alusta asti oikein hyviin, vaikka tie vei esteillä SM-hopealle saakka.Kaikki kuitenkin kilpailivat.”Pienin luokka oli 110. Siksi tuntuu hassulta, kun nykyään 100 senttiä on jo iso. Silloin kun hypättiin, niin hypättiin. Ja kaikki kilpailivat molemmissa lajeissa.”Ratsastukset Borup maksoi pääasiassa työtä tekemällä.”Eversti Roihaan minulla oli läheinen suhde, ratsastin hänen hevosiaan. Hän opetti paljon hevosista, ratsastuksesta ja elämästä, kun hän kertoi sotakokemuksiaan. Se oli vaikuttava opettajasuhde.” . Oma uraBorup kirjoitti ylioppilaaksi 1963 ja lähti opiskelemaan ruotsinkieliseen kauppakorkeaan, vaikka hänen kotikielensä oli suomi.”Asuinpaikkani Kulosaari ja koko ratsastusyhteisö oli kaksikielinen. Eikä mitään kieliriitoja ollut. Suomen Kenttäratsastusseura KF oli periaatteessa ruotsinkielinen ja HR suomenkielinen, mutta ei se ero käytännössä missään näkynyt”, Borup valaisee.Vuonna 1966 hän valmistui ekonomiksi, meni naimisiin Jonas Borupin kanssa ja sai ainoan lapsensa Christianin, joka nykyään asuu Pietarissa. 60-luvulla Borupien nuori perhe eli vuoden Brysselissä, mutta sitten Jonas siirtyi tekemään uraansa lahtelaisessa Lasitehdas oy:ssä. Hänestä tuli paikkakunnalla näkyvä hahmo, ja hänen vaimonsa putosi jäädäkseen keskelle Lahden ratsastussysteemeitä. Se oli helppoa, sillä Kaija oli opettanut ratsastusta ja hänellä oli muun muassa tuomarioikeudet.Ensimmäisen hevosensa Borupit ostivat jossain illanvietossa.”Sieltä, 60-luvun lopusta, alkoi varsinainen kilpaurani”, Borup sanoo. Esteratsastaja hänestä tuli.”Vaikka Soveliuksen Deboralla olin tehnyt laukanvaihdot jokaisella. On tärkeää, kun on hevonen, joka opettaa. En vieläkään osaa selittää oikein laukanvaihtoa, että istu tuolla, vedä tuolta. Se pitää tuntea, ja on mahtavaa ratsastaa hevosilla, jotka todella osaavat.”Hän kilpaili SM:issä, PM:issä, Finnderbyssä ja vähän ulkomaillakin. Paras tulos oli SM-hopea täysiverisellä Tahilla Ladilla vuonna 1979, kun Tom Gordin voitti Monday Morningilla.Vielä viitisentoista vuotta sitten Borup maastoili Messilässa Anu Iivanaisen hevosilla, mutta enää hän ei ratsasta.”Silloin kun täytin 75, sanoin Anulle, että mä tulen aamulla ratsastamaan. En ollut 10 vuoteen ollut selässä. Anu laittoi hevosen, ja kyllä laukkasinkin. Mutta ei se tuntunut oikein miltään. Eikä siltäkään, että voisin jatkaa. Ratsastettu mitä ratsastettu”, Borup sanoo.Silloin kuusikymppisenä hän mielellään ratsasti ihan harrastuksenaankin, katsomassa sieniä koirien kanssa. Lonkkaleikkausten ja muiden takia se kuitenkin jäi. . Lahden nopeinTahilla Lad xx oli hevosista se muistettavin. Se oli risuestelaukkahevonen, joka ostettiin ruotsalaiselta Bo Helanderilta, joka on toiminut sekä laukkaurheilun parissa, että FEIn ja Ruotsin Ratsastajainliiton tehtävissä.”Tahilla Lad oli hieno, mutta hyvin omapäinen. Sellainen ”pidä kiinni, niin mennään”, Borup muistelee. Lempinimi oli Pekka, mikä ehkä kertoo jotain Borupin huumorintajun tyylilajista.”Se kasvatti talveksi pitkän turkin niin, että se näytti ihan suomenhevoselta”, hän sanoo ykskantaan.Lahden nopein se tietenkin oli.”Nykyäänhän kukaan ei enää ratsasta kilpaa. Mutta silloin oli ihan normaalia pellolla tai pitkässä ylämäessä kokeilla, kuka menee nopeimmin. Se kuului pelin henkeen.”Pidempääkin uraa Tahilla Ladille olisi toivottu, mutta se sai 13-vuotiaana polkeman ja sen myötä jatkuvia tulehduksia kavioon.”Se oli kilpailupaikalla aina rauhallinen, joten kerran vein sen eläinlääkäri Ilkka Alitalolle tutkittavaksi Laaksolle kilpailupäivänä, kun siellä hän ehti katsoa sen. Kun hevonen näki, että on kilpailut, se meni aivan hysteeriseksi ja oli hetkessä täysin vaahdossa, mitä se ei ollut koskaan tehnyt. Se pelästyi sitä, että se oli kipeä, ja se oli kilpailuissa. Totesimme Ilkan kanssa, että se on niin hyvä hevonen, että sen on annettava mennä”, Borup muistelee. Liiton hallitukseenHän itse näkee, että kilpaura oli kuitenkin vain sivujuonne hänen ratsastuselämässään. Jo 70-luvun alussa, kolmikymppisenä hänet valittiin SRL:n hallitukseen.”Muut olivat vuorineuvoksia, kenraaleja ja johtajia. Emme me siitä etukäteen puhuneet, mutta lähdimme Roihan kanssa vuosikokoukseen ja kun tulimme takaisin, olin liiton hallituksen jäsen. Se tuntui erikoiselta”, hän kertoo.Vuonna 1982 hän aloitti liiton kokopäiväisenä toiminnanjohtajana. Borup kertoo nauttineensa noista vuosista. Jonas Borup oli kouluttautunut estetuomariksi, ja hän toimi myös FEIn järjestötehtävissä. Niin maailma kuljetti Keskustallin työmyyrän illallisille, joilla istuivat myös prinssi Philip ja prinsessa Anne.”Prinsessa Anne saattoi olla aika tietäväinen, mutta siellä hän seisoskeli samassa jonossa kuin muutkin. Kerran kysyi siinä minulta, että otatko lisää kahvia, johon vastasin, että kiitos, kaada vaan. Ne olivat hienoja matkoja ja näimme mielenkiintoisia paikkoja”, Borup sanoo.Kun avioliitto päättyi, matkat jatkuivat muun muassa joukkueenjohtajan roolissa. Eikä Borup matkaillut vain ulkomailla.”Yhtä tärkeää kuin käydä Dubaissa, Soulissa tai Brasiliassa, on nähdä ratsastuksen eri paikat Suomessa, ja ainakin yrittää ymmärtää, kuinka erilaista on tehdä tätä työtä jossain Imatran takana. Minusta oli karmeaa, kun suunnittelimme ratsastuksenohjaajien pätevyysvaatimuksia, ja Ypäjän mammat selittivät, että kyllä on ehdottomasti päästävä pitkälle radalle. Pitäisi ymmärtää, että olosuhteet eivät ole yhdenmukaiset ympäri Suomea.” . Wegeliuksen työpariKun Christopher Wegelius oli liiton puheenjohtajana, hän ja Borup olivat tehokas työpari.”Se oli mielenkiintoista ja opettavaista. Saimme paljon aikaan. Chrisse oli sitä mieltä, että demokratiaa voi säästää ja pääsee helpommalla, kun tekee itse päätökset. Minulla taas oli vapaat kädet tehdä. Se oli toimivaa ja tehokasta”, Borup muistelee vähän hymyillen.Tuttuja he olivat pitkän ajan takaa.”Chrissen vanhemmat asuivat Kulosaaressa meidän naapurissa. Kun hän tuli ensimmäistä kertaa meidän mäkeen laskemaan kelkalla, annoin Chrissen äidin mukaan hänelle selkään, koska eihän meidän mäkeen vieraat saaneet tulla. Olin silloin 5, Chrisse 3.”Työparin suurin ja vaikein tehtävä oli Suomen Ratsastusopisto, joka oli menossa konkurssiin. Siinä onnistuttiin.”Saimme lyötyä yhteen laitokset Ypäjällä. Siinä Wegeliuksen panos oli taustalla suuri, minä vein asiaa käytännössä läpi. Kun mietitään, mistä lähdettiin liikkeelle, olen onnellinen siitä, että Hevosopisto saatiin toimimaan.”Borup toteaa, että Hannu Kalalahden valinta toimitusjohtajaksi oli yksi onnistuneista päätöksistä.”Hän sai paljon aikaan. En tiedä, olisiko se lähtenyt liikkeelle ilman häntä”, Borup miettii.Borup arvostaa lajiosaamista, mutta toteaa, että aina joskus tarvitaan henkilö, jolla ei ole lajin taustaa. Esimerkiksi Kalalahti sai eri laitosten luonteikkaankin väen toimimaan yhdessä.”Sama juttu kuin Fredillä liitossa. Hänellä ei ollut ratsastustaustaa, eikä sitä myötä puolueellisuutta mihinkään. Se tuo erilaista voimaa.”Kolmas vastaava henkilö oli Erkki Vasara, joka vuonna 1987 kirjoitti Suomen Ratsastusurheilun historian.”Hän ei tiennyt ratsastuksesta mitään, mutta piti asioissa päänsä. Hän ei kertonut kirjassa, mitä me sisäänlämpiävät ratsastajat toimikunnassa halusimme hänen kertovan, vaan hän tiesi itse, mitä tekee. Teos saikin hyvät arviot.”Iso ja onnistunut voimanponnistus oli myös liiton 75-vuotisjuhla vuonna 1995 Postiratsuviesteineen.”Myöhemmin olen ihaillut Hevoset Stadikalla ja Kaivarissa -tapahtumia. Ne tapahtumat tehtiin yleisölle, eikä ratsastajille itselleen, niin kuin yleensä. Tietenkin omalle väellekin pitää olla tapahtumia, mutta asioista pitää ajatella myös laajemmin. Se oli Fredin vahvuus. Hän hoiti työnsä nähdäkseni erittäin hyvin, ja hän tuli kaikkien kanssa toimeen”, Borup näkee. Positiiviset ajatuksetBorup toimi liitossa vuoteen 1996 asti, kunnes Sundwall tuli hänen tilalleen uudella nimikkeellä. Liiton puheenjohtajana oli silloin Gordin, ja yhteistyö Borupin ja hänen välillään ei onnistunut. Työsuhde purettiin, eikä Borup halua palata asiaan tarkemmin.”Mutta vaikka Tomin kanssa olen ollut monista asioista eri mieltä, ja valtapyrkimyksiäkin hänellä oli, niin paljon hän on tehnyt suomalaisen ratsastuksen eteen, että ketään muuta samanlaista ei ole. Se on ollut täysin uskomatonta”, Borup kiittää.Hän myös uskoo, että nykyvetäjillä liitto selviää vaikeuksistaan.”Jukka (Koivisto) pystyy nämä nykyiset ongelmat selvittämään, hän on mies paikallaan. On harmi, että Aki (Ylänne) lähti, sillä hänellä oli kaikki tieto, mitä ratsastuksesta on. Mutta Jutta Koivula on myös erinomainen, eikä hän ole fiksautunut mihinkään lajiin. Siksi myös yhdistelmä Jukka ja Jutta on erinomaisen hyvä”, Borup miettii. Pappi soittiMyös liittouransa jälkeen Kaija Borup jäi oleelliseksi osaksi melkein kaikkea suomalaista ratsastusurheilua. Hän kertoo saaneensa ratsastukselta paljon. Ensimmäinen asia on yhteistyö hevosen kanssa, hevosen kanssa oleminen.”Koirien ja hevosten kanssa olen oppinut kommunikoimaan, kissaa en osaa”, Borup tiivistää.Ja sitten on nähty maailmaa ja tutustuttu ihmisiin.”Olen saanut tutustua sekä Buckinghamin palatsiin että kolmen hevosen ratsastuskouluun Kuopion takamailla. Se on se hieno juttu. Että ymmärtää, että kaikki viisaus ei asu omilla nurkilla.”Tulevaisuuteen Borup katsoo samalla lempeydellä ja sarkasmilla kuin menneisyyteen.”Nyt jo pappikin soitti minulle ja kysyi, miten korona-aika on mennyt. Olin koiran kanssa metsässä, ja sanoin hänelle, että ei tässä suurempaa hätää”, Borup kertoo.Ja sitten hän alkaa suunnitella viikon ruokalistaa Takkulan leiriläisille. Lajin kanssa on katsottava tulevaisuuteen ja tartuttava toimeen..Joka lajin tuntijaKaija Borupilla on toimihenkilöoikeuksia kaikissa ratsastuksen lajeissa.”Kun uusi lajeja alkoi syntyä, jonkun oli niihin perehdyttävä, ja oli luontevaa, että se olin minä liiton toiminnanjohtajana”, hän kuittaa.Yksi ensimmäisistä oli valjakkoajo.”Se on parhaiten järjestetty ja selkein laji. Heillä on aina säännöt ja järjestys. Ja lajia auttaa se, kun mukana ei ole ammattilaisia. Esteratsastuksessa aina jollain on oma taloudellinen intressi, ja se puuttuu valjakkoajosta.”Matkaratsastuksen osaajaksi Borup kouluttautui, kuin Ritva Lampinen 90-luvun alussa innostui lajista ja halusi Tukholman MM-kilpailuihin Uusi-Helinällään. Toiminnanjohtaja katsoi asiakseen tutustua matkaratsastukseen, että myös Suomeen saatiin kilpailutoimintaa. Lampinen ratsasti maaliin Tukholmassa, ja Haagissa 1994 Suomella oli jo joukkue.Matkaratsastuksen toimihenkilönä Borup toimii yhä edelleen, mutta hän ei näe lajilla enää kansainvälistä tulevaisuutta. Mielipide oli sama jo ennen viimeisintä hermokatkaisutapausta.”Matkaratsastus lähti meillä hyvin terveesti liikkeelle, mutta nyt lajin kansainvälinen kuva on sellainen, että FEIn ainoa mahdollisuus on luopua siitä imagosyistä. Luulen, että ollaan tilanteessa, josta ei ole paluuta”, hän harmittelee.Vikellyksen ja reiningin ystävä Borup ei erityisesti ole. Vikellyksessä suhde hevoseen on ohut, ja laji ei välttämättä ole ratsulle kovin terveellinen. Kuten ei reiningkään.”Minusta on vähän arveluttavaa, jos paras on se, joka sliiraa pidemmälle. Toisaalta lännenratsastuksen muut lajit tarjoavat mahdollisuuden olla mukana monelle sedälle ja tädille, jolle muut lajit eivät sovi.”Borup näkee, että Ratsastajainliiton tehtävät ovat kilparatsastuksen tason kehittäminen ja hevosen hyvinvoinnin varmistaminen siinä. Kansainvälisesti se tuo mukanaan monta kysymystä, sillä hevosen rooli ja sen hyvinvointiin suhtautuminen vaihtelee suuresti eri ilmansuunnissa.”Samalla olen sitä mieltä, että Ratsastajainliitto on kilpaurheiluliitto. En oikein ymmärrä, miksi sen tehtävä olisi valvoa talleja, osakeyhtiöitä. Niitähän tallit ovat, ja tämä Takkula on vain muinaismuisto. Myös kaikki sosiaalipedagoginen hevostoiminta on arvokasta, mutta kuuluuko se kuitenkaan SRL:lle?””Keppihevosista joku voisi luulla minun olevan eri mieltä, mutta kun katson täällä, kuinka lapset tulevat niiden kanssa pitkältä maastolenkiltä tai tekevät pitkää koulurataa, niin mielelläni kaadan heille mehua. Enemmän se on urheilua kuin ponitalutus”, Borup sanoo.Haastattelupäiväksi hän on valinnut päälleen Savijärven Hevosviitoset -paidan. Se on peräisin vuodelta 1999, kun pikkulajien SM:t järjestettiin samaan aikaan, ja etsittiin yhteistyötä ja näkyvyyttä. Ei se kyllä onnistunut, vaan kaikki menivät omiin nurkkiinsa katsomaan omaa lajiaan.”Mutta idea kuulosti hienolta. Voisin uskoa siihen vieläkin, ellen olisi kokeillut”, Borup hymähtää.

Klassikkojuttu vuodelta 2020 - Kaija Borup: Onhan tätä jo tehty

Aiheeseen liittyvää

Wesundassa klinikan pitäneen Matilda Schmechelin raskaat hoidot ovat takana – unelma GP-radoista elää

Kuukausi sitten ensimmäinen kolme tähteä, nyt senioreiden PM-kisoissa: "On kyllä iso juttu mulle!"

“Missä kaikki ihmiset ovat?” – Susanna Rautanen on huolissaan lähtijämääristä

Pajuharjun siskokset Powerparkiin nuorten esteratsujen kanssa – ykköstamma Cascada jää laitumelle lepäämään