Lehtimäki tuli tunnetuksi Mikaela ’Fia’ Fabricius-Bjerren pitkäaikaisena oppilaana, joka kilpaili hevosella Wilma (Worldly I – Trapper). Nykyään hän työskentelee Tanskassa kansainvälisesti esteitä kilpailevan Christina Henriksenin 9 hevosen tallilla, ja hänellä on yksi oma projektihevonen..Henriksenin talli sijaitsee puolen tunnin päästä Kööpenhaminasta. Lehtimäki hoitaa ja ratsastaa tallin hevosia ja huolehtii kaikesta Henriksenin kilpailumatkojen aikaan. Hän työskentelee yrittäjänä omasta toiveestaan ja kertoo, että Tanskassa ei suosita samalla tavalla kevytyrittäjyyttä, kuten Suomessa nykyisin..”Laitoin toiminimen pystyyn, kun lähdin Fialta vuonna 2019. Yleensä täällä Tanskassa etsitään normaaleja tallityöntekijöitä, mutta tässä on enemmän vapautta”, Lehtimäki kertoo..Valmentamaan hän ei tällä hetkellä ehdi, eikä sopivaa asiakaskuntaakaan ole Tanskassa valmiiksi. Kielen puolesta valmentaminen onnistuisi..”Kyllä mä ihan uskottava olen tanskaksi, vaikka aksentti erottuu”, hän hymyilee..Lehtimäki myi inter-tasolle kivunneen Wilman tammikuussa 2019, ja samana syksynä hän lähti Fabricius-Bjerren Sølyst Dressagelta..”Siinä oli takana elämäntilanne, taloudellinen tilanne sekä halu nähdä muutakin. Ja kun olin myynyt hevoseni, ei ollut enää sitä samaa motivaatiota. Oli aika kääntää uusi sivu elämässä”, hän perustelee..Uusi hevonen on 5-vuotias Salazar Galore (Santiago – Boney M). .”Punainen pieni ruuna. Ei mikään lentokone, mutta tosi ratsastettava ja kiva luonne. Kyllä siitä saa kivan pelin”, Lehtimäki kuvaa..Ridehestin ilmoituksesta se löytyi, ja hän mietti pitkään, mitä tehdä..”Kysyin tosi monelta, mitä he suosittelevat, koska se oli vielä niin raaka. Sain vain puoltavia kannanottoja ja uskalsin tehdä päätöksen. Nyt se on mun oma projekti, joka lisää motivaatiota työhön hevosten kanssa.”.Tarkoitus ei ole tehdä ruunasta omaa olympiahevosta..”Toivon, että se olisi parissa vuodessa vaativa b -tasoa, ja sitten voisin myydä sen juniorihevoseksi Suomeen. Tietenkin jos osoittautuu, että siitä on pidemmälle, pidän sitä pidempään, mutta Suomeen tarvitaan pieniä ja helppoja juniorihevosia. Olen vähän ajatellut, että rakentelisin täällä aina yhtä tai kahta toimivaa peliä Suomen junnuille”, hän miettii..Wilma II ehti oppia tekemään kotona lähes kaikki GP-liikkeet, mutta GP:tä tai vaikeinta interiä se ei ehtinyt kilpailla piaffin haasteiden vuoksi. Lehtimäki kertoo, että toki haaveissa on päästä vielä GP-tasolle, mutta nykyisessä tilanteessa se ei tunnu kovin realistiselta..”Jos jonain päivänä! Mutta nyt yritän pitää hauskaa hevosten kanssa. Minulla on tässä vielä paljon aikaa”, 27-vuotias Lehtimäki sanoo..Niin kouluratsastaja kuin onkin, estetallilla hän on viihtynyt oikein hyvin..”Olen saanut tavata uusia ihmisiä, saan ratsastaa paljon ja olen saanut hypätäkin”, hän kertoo..Ratsastus ei ole sen erilaisempaa kuin koulutallillakaan: hevosista halutaan notkeita ja toimivia. Suuri ero on siinä, että estehevosia ei tarvi ratsastaa koko ajan koulutustasossa ylöspäin, vaan ennemmin parannetaan ratsastettavuutta, niin että hevoset hyppäävät hyvin ja pysyvät terveinä..Apujen läpiratsastamiseksi hän tekee kyllä myös tehtäviä: vähän avoja, sulkuja, kokoamisia ja vaihtoja..”Niin että selkä toimii, ja ne liikkuvat läpi kropan ja ovat iloisia. Ja vaihdoissa on tärkeämpää, että ne pysyvät suorina ja tulevat avusta, kuin se, että ne ovat täysin puhtaita. Useimmat hevosista kuitenkin osaavat tehdä puhtaat vaihdot, se on kivaa. Osan kanssa leikin sarjavaihdoilla, mutta se on enemmän hauskanpitoa ja leikkimistä, eikä mikään tehtävä. Sellaista herättelyä.”.Harjoitusravia mennään harvemmin, ja lähinnä sillä tarkistetaan, kuinka hyvin hevonen kantaa itsensä ja ratsastajansa. Estehevosen tärkein askellaji on kuitenkin laukka..Tallin hevosilla ratsastetaan monipuolisesti: ne tekevät sileää, hyppäävät, menevät kavaletteja ja puomeja sekä käyvät maastossa ja vesimatolla..”Suurin ero kouluhevosiin on treenin monipuolisuus, vaikka kyllä Fiallakin tehtiin monipuolisesti ja hevoset pysyivät motivoituneina”, Lehtimäki sanoo..Hän miettii, että jokaisella hevosella on oma juttunsa, niin kuin osa ihmisitä tykkää istua konttorissa, ja osa ei. Ei se ole pelkästään koulutuskysymys..”Kun katsoo, kun kouluhevosilla hypätään, niin eiväthän ne usein niitä kapuloita kunnioita. Hevosella joko sydän palaa hyppäämiselle tai ei pala”, hän sanoo..Hänen oma sydämensä taas palaa nyt enemmän Tanskalle kuin Suomelle..”Mä olen aika lailla jäänyt tänne Tanskaan, eikä se Suomen 6 kuukautta kestävä talvi kiinnosta, kun haluaa ratsastaa”, hän hymyilee..Ja vaikuttaako Pohjolan hevoselämäkin ankealta Keski-Euroopan kulmalta katsottuna? Sen Lehtimäki kiistää hetkeäkään miettimättä..”No ei! Päinvastoin! Somea seuraamalla näkee, kuinka Suomessa hevoset tulevat paremmiksi, kisatulokset paranevat ja tulee koko ajan lisää GP-hevosia. Sitä on ollut tosi kiva seurata”, hän sanoo
