Maailman paras suomenratsu – ei tällaisia kai enää tehdäkään (tilaajille)

Suomenhevonen, joka voittaa monta kertaa mestaruuden kaikissa kolmessa mestaruuslajissa, kentässä, koulussa ja esteillä, ja vielä yhdessä jo lopetetussakin lajissa, maastoratsastuksessa. .Kun mä lähestyin sitä 180 -senttiä pitkää okseria, niin kyllä siinä tuli ajatus, että hyvästi maailmaSeppo Laine ja Veli-Pili lämminveristen joukossa PM-kisoissa vuonna 1985. Suomenhevonen, joka osallistuu kansainväliseen 140 -luokkaan Horse Show’ssa.Riittääkö?Kuinka monta tällaista on?Yksi vain, Veli-Pili, lempinimeltään Velskari. Ihmehevonen. Kaikkien aikojen suomenratsu, joka syntyi ennen kuin käsitettä suomenratsu vielä edes tunnettiin.”Kun mä lähestyin sitä 180-senttiä pitkää okseria, niin kyllä siinä tuli ajatus, että hyvästi maailma”, Seppo Laine muisteli Pohjoismaiden mestaruuskisaa jälkeenpäin Hevosurheilussa, Anna Perhon haastattelussa.Hän oli suunnitellut ”kontrolloitua lähestymistä”, mutta lähestyminen toteutui täysin päinvastaisesti, ilman kontrollia, täyttä kiitoa. Hyppy pelätylle esteelle lähti aivan liian kaukaa, mutta hevonen veti takajalat nippuun, ojensi etuset ja jollain ihmeellisellä tavalla liukui esteen yli. Yksi kielto radalle merkittiin, mutta ei sekään kielto ollut, vaan hevonen törmäsi kovassa vauhdissa alamäessä ollutta kulmaestettä päin. Esteen pohja oli rauniotalon lattia, jonka päällä olleet purut luistivat sen kavioiden alla.Totta kai ruuna oli kuumentunut, vähemmästäkin. Jo siitä, että maastorataa oli edeltänyt 690-vauhtinen (41, 4 km/h) steeplechase, risuestelaukkaosuus. Stiippelit poistettiin kenttäkisoista vasta 2000-luvulla. Hevonen tuli PM:issä maaliin jossakin keskivaiheen tuntumassa.”Monta ratsukkoa hylättiin siinä kisassa”, Laine huomauttaa. Ulkomaalaiset kilpailijat katsoivat täysiveriratsujensa selästä ihmeissään vähänläntää ”tuplaponia”. Laine oli katseisiin tottunut. .Helsinki Horse Show'ssaVähän samoin hevosta oli pari vuotta takaperin ällistelty Helsinki Horse Show -kisoissa Ruskeasuolla, jossa se osallistui kansainväliseen 140-luokkaan saksalaisten ja ruotsalaisten kilpailijoiden joukossa. Katseita tosin oletettavasti keräsi sekin yksityiskohta, että satulahuopana oli vanha viljasäkki.Pitkään aikaan eivät suomalaiset ratamestarit kuitenkaan enää sentään olleet huomauttaneet, että ”ei tarvitse sitten kaikkia esteitä rikkoa”.PM-vuosi oli 1985, Veli-Pilin loiston vuosi ja myös se vuosi, jolloin hevonen voitti kaikki kolme suomenhevosten mestaruutta.Tämän jälkeen ruunan lyhyt, mutta ytimekäs kisaratsun ura alkoi kääntyä pikku hiljaa kohti loppua. Vuonna 1987 se osallistui viimeistä kertaa estemestaruuksiin ja oli kolmas.”Se oli mun elämäni hevonen”, Laine sanoo.Hän ei ole ainoa, joka niin toteaa, mutta se on paljon sanottu kokeneelta kilparatsastajalta. Kun ottaa huomioon vaikka senkin, että ensimmäisessä koululuokassaan vuonna 1982 Laine ei voinut istua satulaan lainkaan, sillä edellisenä tiistaina startissa raveissa ollut Veli-Pili ei siitä pitänyt. Niinpä hän otti tukea jalustimista, nosti takapuolensa irti satulasta ja luotti siihen, että tuomarit eivät huomaa, mitä ratsastustakin pitkien liepeiden alla tapahtuu.”Se oli aika raskasta reisille etenkin ravilisäyksissä ja pohkeenväistössä.” .Sukutaulu edellytti kansalaisluottamusta Veli-Pili syntyi 20.5.1970 Kuopioon, Yrjö Hassisen tallille Vartialaan. Veli-Pili on kirjattu rekisteriin merkinnällä XS, mikä tarkoittaa, että osa sen sukupuusta on selvittämättä. Nämä ”x-faktorit” löytyvät vuonna 1963 syntyneen Vappu-emän emälinjalta. Toisen emän nimi on Sonja ja enempää ei tiedetä. Emänisän Jorinan ja isän Aro-Velin sukupuut ovat hyvin selvillä.Eläköitynyt jalostusagronomi Terttu Peltonen kertoo, että käytännössä vielä 40–50-luvullakin riitti kahden ”kansalaisluottamusta” nauttivan henkilön todistus siitä, että kyseessä on suomenhevonen.Tarina ja paikalliset hevosmiehet ovat kertoneet, että Veli-Pilillä oli onnellinen lapsuus. Hassinen piti Veli-Piliä kuin koiraa, se sai mennä sisälle taloonkin.Hassinen kuitenkin myi kasvattinsa. Se kulkeutui ensin ravihevoseksi Ensio Karhulle Kerimäelle. Karhu myi sen Borgeille Lahteen. Omistajaksi kirjattiin perheen leikki-ikäinen Allan Borg. Nyt reilu nelikymppisellä Borgilla on omistaneestaan hevosesta hyvin hämäriä muistikuvia.”Olin aika beibi silloin, mutta saihan siitä hevosesta myöhemmin Hevosurheilusta lukea, kun se pärjäsi ratsastuksessa”, Borg muistelee.Borgin sisko Maarit Borg muistaa Veli-Pilin paremmin. Kyseessä oli perheen ensimmäinen hevonen, josta alkoi koko suvun hevosharrastus. ”Isä keräsi kapsäkkiin satasen ja kahdenkympin seteleitä, ja kun niitä oli tarpeeksi, tämä hevonen ostettiin. Meillä on jossakin kuva, jossa Veli-Pili seisoo meidän kotitalon rappusten edessä ja äitin eno Vasili ja sisko Regina ovat siinä vieressä. Me oltiin juuri muutettu Ruotsista pieneen puutaloon Mannermaankadulla.”Borgien omistuksessa oli myöhemmin muun muassa 90-luvulla hyvin pärjännyt Vilkin Tuli. Eno Gunnar Bollströmillä oli Kiikku’s Kid. Allan Borgilla on hevosia omistuksessaan yhä, 3-vuotias Leemark’s Felicia voitti uransa toisen startin kesäkuussa Tampereella.Maarit Borgin muistelee kaukaista aikaa. ”Meille lapsille se oli ihan lelu, ja me lapset sitä siinä pihassa kuljeteltiin. Kiltti hevonen se oli kuin mikä.”Hevonen ei ollut Borgeilla kuitenkaan kauaa, se kulkeutui jo vuonna 1975 Paajasille Kymenlaaksoon. Perheen poika Kari ajoi ruunalla useammankin startin.Jossakin vaiheessa perheen äiti Sylvi halusi hevosesta eroon, ja tarjosi ruunaa Marja Toivoselle, joka piti Haminan ratsastajien ratsastuskoulua Christina Bruunin silloin omistamalla Summan kartanolla. Hevonen ostettiinkin edulliseen hintaan seuralle. Säälistä. ”Se oli jotenkin niin kerta kaikkisen ruppana ja reppana, että pakko se oli mukaan ottaa. Kieli sillä oli puoliksi poikki, kun se oli jossain vaiheessa jäänyt junakiskoihin ohjista kiinni pillastuttuaan”, Toivonen kertoo.. Tässä vaiheessa elämä oli kovettanut hevosta ja tehnyt siitä epäluuloisen ja aran, vihaisenkin. Toivonen opetti ruunaa ratsuksi. ”Kyllä se sitten alkoi pelittää. Se juoksi tunneilla vähän, valikoitujen oppilaiden kanssa. Mutta ei siitä siihen kuitenkaan oikein ollut, kun se saattoi tulla karsinassa jonkun päällekin.... ”, Toivonen muistaa.Sen hän muistaa, että estehypyssä se aina loisti. ”Mitä eteen vain laittoi, se meni, vaikka olisi tullut polvilleen alas, niin kuin välillä tulikin.”Innostuttuaan siihen aikaan monen muun tavoin raveista, Toivonen ajoi Veli-Pilin kanssa ravikortin ja yhden startin, ja muistaa, että hänen jälkeensä Veli-Pili toimi korttikurssihevosena muutamalle muullekin.”Korven Aku oli meillä kurssilla muuten opettajana, ja hän sanoi, että hevonen on umpihullu. Oli vienyt Akuakin tuhatta ja sataa, monta kierrosta väärään suuntaan raviradalla. Ja kyllä se lennätti kärrynpyörät soikeina minuakin, ei sen puoleen.”Poliisi Pauli Haapasalo kävi silloisen vaimonsa, Toivosen hyvän ystävän kanssa eräänä päivänä Summassa ja tykästyi hevoseen. Kaupat tehtiin taas.”Miekin kävin sen kanssa korttikurssin ja sain ravikortin”, Haapasalo muistaa. ”Ajoin jonkin startinkin. Se oli herkkä laukkaamaan. Pari vuotta se oli ja sitten työkaveri Hanskin Markku sitä kyseli ostaa ja mie myin”, Haapasalo raportoi.Hanski vei ruunan Katajasuon ratsastuskouluun Kotkaan. ”Touhuilin ja ratsastelin ja se juoksi tunnilla. Siihen aikaan tykättiin suomenhevosista, kun ne jaksoivat juosta ja mennä. Ja tällä lailla hevonen oli minulle ilmainen pitää”, Hanski muistelee. Hän muistelee pitäneensä hevosta ehkä vuoden päivät.Katajasuollakin kuitenkin huomattiin, että ratsastuskouluhevosen työ ei osa-aikaisenakaan ollut paras mahdollinen elämäntehtävä Veli-Pilille.”Sellanen puoliryöstäjä se oli. Parempi oli myydä se pois, ennen kun jotakin tapahtuu.”Hanskilla on yhä hevosia. ”Oma kasvatti Finest Chocolate esimerkiksi menee aika kivasti.”.80-luvun vaihteessaElettiin 80-luvun vaihdetta. Hevonen oli 10-vuotias. Monen hevosen kohdalla tässä vaiheessa ura alkaa olla takana päin. Veli-Pilillä se oli edessä. .Kun tyttärelleen Anne-Maj’lle hevosta etsinyt turkulainen perushoitaja Raija Leivonen näki Veli-Pilin, sille löytyi loppuelämän koti Turussa.”Minun käyttöön se sitten kuitenkin jäi”, Leivonen kertoo.Leivonen piti hevosta kotonaan ja harrasti monipuolisesti. Hän kiipeili sillä ahkerasti lähimaaston mäkiä ja teki pitkiä lenkkejä yhdessä toisen tyttärensä ja tämän lämminveriratsun kanssa. Ravivalmennuksessakin se oli, Leivonen treenasi lähiteillä myös ajaen ja kilpailutti hevosta raviradalla.Jossain vaiheessa tuli idea tarjota hevosta kilpailtavaksi ja ratsastettavaksi Seppo Laineelle, joka piti tunteja Kummalan tallilla Piikkiössä.Laine ei ollut järin innostunut jo iälle kääntyvästä, vähän vauhkosta ja vihaisesta suomenruunasta, joka ei näyttänyt hänen silmäänsä lainkaan urheiluhevoselta.”En kuitenkaan kehdannut kieltäytyäkään”, Laine kertoo nauraen. Kokeiltaessa hevonen tuntui tavalliselta. Laine oli siihen aikaan innokas. ”Kaikki kävi.” Ja kohta hän osallistui Veli-Pililläkin kenttäkisoihin. Hevonen meni alamäessä olleella esteellä nurin. Laine oli kuitenkin pannut merkille hevosessa olevan hyppylahjakkuuden, vissin kyvyn ja valtavan rehellisyyden, ja kiinnostui.”Siitä se lähti”, Laine kertoo. ”Ja vuosi vuodelta se pärjäsi aina vain paremmin.” .Kaikki tavarat tallellaKaikki Velskarin tavarat ovat tallella, kisagageihin ei ole yksikään toinen hevonen koskenut sen jälkeen, kun ne viimeisen kerran suusta otettiin. 17 vuoden iässä ruuna siirtyi eläkkeelle ja eli vielä lähes samanmoisen ajan kotosalla.Loppu tuli ilman kommervenkkejä, äkkiä, eräänä päivänä. ”Se makasi siellä muiden hevosten keskellä, eikä päässyt ylös. Ne kävivät sitä turvalla töykkimässä. Eläinlääkäri totesi, että sillä oli lannehalvaus. Siihen paikkaan se lopetettiin ja tilattiin kaivinkone. Kuukauden päästä se olisi täyttänyt 30.”Hevonen on ollut nurmen alla jo niin pitkään, että hautapaikkaa täytyy Leivosten kotitalon pihassa olevasta ruohotarhasta vähän etsiskellä.”Se paikka on tuosta yhdestä puusta viisi askelta kohti laitumen takareunaa”, Leivonen sanoo ja lähtee näyttämään.”Siellä se on, minun elämän hevonen.”.Ei nolo ravurinakaanKyllä Veli-Pili olisi ravatakin osannut. Se ei vain viitsinyt.Veli-Pilin raviura kesti kokonaiset 8 vuotta ja 41 starttia. Se juoksi ennätyksen 1.45 ja tienasi 267 euroa, mikäli Hippoksen Heppa-tietokannan tiedot paikkansa pitävät.Tänä päivänä hevosella, joka juoksee voltista mailin 45-aikaan, ei tee mitään. Mutta nyt pitää ottaa huomioon, että aikaa on kulunut pian jo 40 vuotta.Kaksikin kuskia muistaa Veli-Pilin hyvin. Ja myös sen, mitä raviuran jälkeen tapahtui.”Veli-Pili. Eikös siitä oikea huippuratsu estepuolella tullut?” sanovat heti alkajaisiksi sekä Mikko Rivinoja että Tenho Ranta.Rivinoja ohjasti ruunaa muutaman kerran, ja Ranta useamminkin. Alku-uran ravit juostiin Lappeenrannan ja Kouvolan suunnalla, ja uran loppuvaiheessa, jolloin hevonen oli jo myyty Raija Leivoselle, useimmiten Metsämäessä.”Kyllähän mä Veli-Pilin muistan! Mä sitä ajelin ja kävin Metsämäessä raveissa”, Ranta sanoo heti. .Veli-Pilin kilpailukirjasta löytyy ennätys 1.45, mutta Ranta muistelee, että sillä olisi ajettu 10 sekuntia kovempaakin. Hän muistaa esimerkiksi olleensa ruunalla samassa ravilähdössä uraansa aloittelevan Vekkuliinan ja Urkki Jr:n kanssa. ”Pentti Savolainen ajoi Vekkuliinaa ja Antti Savolainen Urkkijunioria. Nämä Savolaisen hirmut menivät siitä kohta omia matkojaan ja me jurnutettiin puolitoista kierrosta perässä. Mietin jossain vaiheessa, että oikaisen keskikentän kautta, ja ehdin ennen niitä maaliin, mutta en sitten kuitenkaan uskaltanut.”Rannan mielestä kyseessä oli peruslahjakas hevonen, jolle oli tapahtunut jotakin.”Se olisi päässyt, mutta se ei jostain syystä halunnut.”Ranta miettii, miksi hevonen toimi niin kuin toimi. ”Olisiko se ajettu joskus liian hapoille, vai vaikuttiko se, että siinä oli selvästi ollut lannehalvaus, mikä teki sen takajalkojen liikkeistä hyvin matalat. Huonolla kelillä se ei pystynyt oikein kunnolla edes menemäänkään. Vai oliko se muuten vain sellainen, ykspäinen.”Ranta muistelee ruunan pystyneen seuraamaan kovassakin vauhdissa, mutta ohi se ei suostunut lähtemään millään. ”Se tunki väkisin toisen taakse, vaikka kuinka olisi yrittänyt oikeasta ohjasta vetää”, Ranta kertoo.”Tosiaan, vauhtia oli, mutta se ei antanut sitä ulos, jurnutti vaan vastaan. Hiitissä se meni ihan vaikka mitä. Koelähdön jälkeenhän sen kanssa oltiin tosi toiveikkaita.” .Kerrankin se oli Hevosurheilussa kolmossuosikkiMikko Rivinoja kengittämästään Veli-Pilistä. Mikko Rivinoja kengitti Veli-Piliä ja hiittasikin sitä.”Se oli tollanen aika jämäkkä ja työhevosen oloinen hevonen.”Hän muistaa Leivosen pitäneen treenistä ja liikutuksesta hyvän huolen. ”Kyllä se Raija liikkeellä piti niitä hevosia, mutta ratahommat oli muiden hommia”, Rivinoja muistaa.”Ei kai sillä ihan kauhiasti lahjoja ollut, mutta kyllä tollanen 45-aikainen ihan kohtalainen menijä siihen aikaan oli, kun 30-aikainen oli ihan maailmankaataja jo”, hän pohtii. ”Kerrankin se oli Hevosurheilussa kolmossuosikki ja oli sitten kolmas maalissakin. Hevonen meni silloin sen jotain 50 ja pikkasen päälle. Ne ajat oli semmoisia silloin. 2100 metrillä kun pääsi ravia, oli aina rahoilla, kun nyt pitää mennä ravia koko matka, ja lujaa.”.Veli-PiliAro-Veli - Vappu, JorinaLähes 100 000 markkaa voittorahoja ratsastuskisoista (lähes 20 000 euroa).17 SM-mitalia Seppo Laineen kanssa, 37 voittoa eri luokissa ja lajeissaPuhdas suoritus kansainvälisissä 2*CCI-kenttäkisoissa PM:issä vuonna 1985.Hevosurheilun verkkopalvelu uudistuu – jatkossa tilaajat saavat eniten

Maailman paras suomenratsu – ei tällaisia kai enää tehdäkään (tilaajille)

Leena Alerini

Aiheeseen liittyvää