Mummo, mutta ei ihan perusmummo

Pirkanmaalainen ammattivalmentaja, 72-vuotias Terttu ”Tepa” Sillantie, on tunnettu kouluratsastuspiireissä jo yli 10 vuoden ajan nimellä Mummo..Mutta ei hän ihan perusmummo ole. Hänellä on ollut eläessään kolme hevosta, ja niistä jokaisen selästä hän on pudonnut kerran. Viimeisin ja varmaankin viimeinen kerta oli toukokuussa, kun Sillantien nykyinen hevonen Simba Hit (Samba Hit I – Milano) pukitti omistajansa selästä, hyvästä syystä. Sillantie menetti ensimmäistä kertaa elämässään tajuntansa ja joutui sairaalaan..Periaatteessa hän ei loukkaantunut onnettomuudessa. Sillantien käskettiin kävellä suoraa viivaa, ja sen hän teki. Päätä ei kuvattu, vaikka jälkikäteen katsottuna olisi pitänyt. ”Lääkäri totesi, että ainakaan minulla ei ole osteoporoosia”, Sillantie naurahtaa..Simba Hitilla oli siis hyvä syy pukittaa. Se oli joitain kuukausia aikaisemmin tarhassa nostanut painavan portin niskallaan saranoiltaan ja lähtenyt katsomaan kavereita. Mitään ei heti löytynyt, mutta kesällä koulukilpailuissa tuomari Hanne-Mari Kiuttu kävi sanomassa, että hyvä hevonen, saa seiskaa ja seiskapuolta, mutta nyt sitä vaivaa joku ja se kannatta tutkittaa..Niskasta löytyikin vamma, ja se oli nähtävästi vihlaissut silloin toukokuussa Christel Vihman valmennustunnin aikana. Siinä vaiheessa, kun piti yhden kulman jälkeen alkaa keventää kokoamisen jälkeen, ruuna olikin pinkaissut kokorataleikkaalle ja pukittanut kolmesti isommin kuin Vihma on minkään hevosen nähnyt pukittavan..Sen jälkeen ratsastaminen ei ole ollut ennallaan. Käyntiä ja ravia Sillantie menee, mutta ei enää laukkaa. Sitä ei ole suositeltu hänelle vähään aikaan, koska vuonna 2018 leikattu lonkka voi lähteä paikoiltaan. Siihen loppui hänen päämäärätietoisin valmentautumisensa..”Olin mennyt aiemmin yhden pyhän yrjönkin, mutta nyt olen helpon c:n ratsastaja. Ja gramaanit minulla on aina, turvavyönä. Ei minun tarvitse näyttää kenellekään, eikä minun ole koskaan tarvinnut näyttää. Siksi kai olen loukkaantunutkin niin vähän”, Sillantie sanoo..Itsepäinen hän tietenkin on. Kun se lonkka leikattiin, hän ei pitänyt päivääkään kainalosauvoja..”Russelini pelkäsi niitä”, Sillantie perustelee..OpettajaksiKauan ennen tätä oli 12-vuotias kaupunkilaistyttö, joka näki hevosen Tampereen keskussairaalan rakennustyömaalla. Se oli sotasaalishevonen Soma, jota hän kävi taputtamassa, ja kävi sen jälkeen yhä uudelleen ja uudelleen. Soma asui Kaupin ratsastuskoululla, siinä kaupungin kyljessä, ja siellä Sillantie alkoi ratsastaa..Sillantie miettii, että ehkä hänellä oli myös verenperintöä: isä oli rakuuna, joka omisti ratsuhevosenkin. Isä kuitenkin kuoli jo Sillantien ollessa neljä..Myös opettamisen halun ja lahjan Sillantie uskoo saaneensa geeneissä. Isänisä Otto Sillantie perusti Tampereelle jatko- ja kansalaiskoulun aloittaen siellä johtajaopettajana. Hänen muotokuvansa roikkui Sampolassa koulun seinällä – ja sen alapuolella seisotettiin moneen kertaan pojantytärtä arestissa liian villeyden takia..Ei Sillantie ei ollut mikään tuumailija siellä tallillakaan. Kerran hän oli ystävänsä kanssa hyppimässä tietyömaalla hevosilla ojien yli ja jäi hupusta puuhun kiinni, kunnes kaupungin työmiehet tulivat irrottamaan hänet..Myöhemmin hänestä itsestään tuli henkilö, joka vahtii, että nuoret eivät tee tyhmyyksiä. Hän kertoo nyt jo aikuisesta naisesta, joka näytti jäljet reidestään, johon hän tumppasi tupakan, kun huomasi Sillantien olevan tulossa paikalle..Työura löytyi pankkitoimihenkilönä, mutta hevoset tulivat vahvasti sivuun. Nuorena Sillantie asui jonkin aikaa Saksassa, teki viikot muita töitä ja viikonloput hän oli tallilla. Oppia kertyi. Kun hän Saksasta palatessaan kävi Kaupissa, hän tapasi Ritva Vähätalon, joka siltä seisomalta värväsi hänet ratsastusta opettamaan..Opettamista ja valmentamista hän on jatkanut näihin päiviin saakka. Hän opetti Kaupissa, Ruoveden ratsutallilla, Herttualassa, Tavelassa ja on hän ehtinyt valmentaa Laaksolassakin. Oppilaita on valtava määrä..”Olen kova auttamaan ihmisiä”, hän hymähtää..Moni muistaa, kiittää ja tulee juttelemaan. Osa ottaa hyödyn siinä vaiheessa, kun tarvitsee, ja sitten unohtaa..Kun tulee vanhaksi, ehti elää paljon ja kokea paljon kaikkea raskastakin. Se on tuonut perspektiiviä – ehkä ihan kaikesta pienestä ei tarvitsisi tehdä niin suurta numeroa. Vaikka pettymyksiäkin on tullut vastaan, kaikkein eniten vuosien kuluessa on tullut ystäviä..Vuosi 2013 oli Sillantielle rankka – ensin kuoli hänen äitinsä helmikuussa, sitten sisko huhtikuussa ja vielä veli onnettomuudessa toukokuussa..”Silloin Kerstin Nyberg soitti minulle, että tuo se sinun nuori koni minulle tänne heti. Sä et jaksa nyt. Jos et tuo, minä haen sen”, Sillantie kertoo. Ruuna oli Nybergillä kuusi viikkoa, Sillantie muistelee kiitollisena..Pankin maksupalvelukeskuksessa hän ehti työskennellä vuodesta 1980 vuoteen 1998. Silloin osasto lakkautettiin, ja olisi pitänyt muuttaa Helsinkiin..”Menin sanomaan, että mä lähden pois. He sanoivat, että et lähde, ja minä sanoin, että kyllä lähden”, Sillantie tiivistää..Ratsastuksenohjaajalinjan hän oli siinä vaiheessa jo käynyt, ja nyt hän lähti Ypäjälle monimuotona ratsastuksenopettajalinjalle. Hän oli jo muita vanhempi, esimerkiksi ryhmäläisiään Pia Myrskogia, Mia Maukosta ja Minna Kauppista. Viimeisen kanssa hän ystävystyi eniten..”Hän oli sellainen putsaaja ja minä taas vanha ja hidas. Olimme aina viimeisinä tallilla”, Sillantie selittää..Hankala CaracasOmia hevosia hänellä on ollut kolme. Ostamisessa on ollut vaikeutensa sen perinteisen syyn takia, että rahaa ei ollut. Ensimmäiseen löytyi budjetti, kun Sillantie vaihtoi asuntonsa pienempään ja osti erotuksella hevosen nimeltään Caracas. Sen kanssa hän suuntasi ratsastuksenohjaajakurssille..”Kerran olin Kaupissa ratsastamassa, kun ex-mieheni vanhemmat tulivat katsomaan. Aiemman kumppanini isä sanoi, että tuohonko vaihdoit meidän pojan. Minä sanoin, että joo. Hänen äitinsä totesi, että onhan tuo komeampi ja ryhdikkäämpi”, Sillantie nauraa..Caracas löytyi, kun Håkan Wahlman vinkkasi Turun seudulla olevasta hienosta hevosesta. Sitä se olikin, ja vihainen myös. Se laitettiin kuntoon käytävällä, ja hevosen ostettuaan Sillantie ymmärsi, että miksi. Kyllä se siitä kesyyntyi ja alkoi höristäkin omistajalleen, mutta jos se ei jostain ihmisestä pitänyt, se puri tai kauhoi jalallaan. Ratsastaessa se välillä kääntyi 180 astetta, veti päänsä etujalkojen väliin, pukitti ja kiljui..Kai sillä oli jokin syykin, ainakin sen päässä oli iso arpi, jonka syntysyytä ei tiedetty. Caracasin kanssa Sillantie oppi, että vaikka periaate on, että hevonen tekee, niin kuin sanotaan, on joskus parasta vain pitää päivä, jolloin syöttää, juottaa ja antaa olla. Koulukilpailuissa Caracas tuli monta kertaa pois aidoista..”Oli se vähän nöyryyttävää”, Sillantie jo hymyilee..Caracas oli hänellä 10 vuotta, 9-vuotiaasta 19-vuotiaaksi. .Ikimuistoinen FridolinToinen hevonen oli sitten Fridolin. Se oli ollut Ruotsissa ikäluokkansa tähti, joka oli saanut hypyistä ja käynnistä kympit ollen Laatuarvostelun paras sekä esteillä että koulussa. Se tuli Tampereella Laura Kulkkaalle hänen tyttärensä ratsuksi 5-vuotiaana, ja Sillantie oli mukana valmentamisessa alusta pitäen..Noin viiden vuoden jälkeen Kulkkaan tytär lopetteli ratsastusta, ja Kulkas kysyi Sillantieltä, paljonko hän pystyy hevosesta maksamaan. Juuri siinä vaiheessa Sillantie oli lähtenyt pankista, ja se tarkoitti tietyn kerääntyneen rahasumman saamista. Sen Sillantie lupasi, ja kauppa siunattiin Baileys-pullon kanssa..”Se oli niin herkkä hevonen, eivätkä he halunneet sille tapahtuvan mitään pahaa. Kirjasimme ylös, että tiedän kaikki sen jutut, ja että en saa hyötyä, jos joudun myymään sen”, Sillantie kertoo..Ei hän myynyt. Hän ratsasti itse Fridolinia, ja antoi sitten Minna Kauppisen kilpailla sillä. Pari oli menestyksekäs ja nousi inter-luokkiin saakka. Sillantie ratsasti hevostaan koko ajan, ja kilpailu-uran päätyttyä se jäi kokonaan hänelle..Fridolinin loppu 25-vuotiaana oli tunteikas. Ähkyilyn syyksi paljastui kasvain peräsuolessa, ja Sillantie muistaa hyvin joulukuisen aamun, jolloin hän talutti vanhan hevosensa Wääksyn kartanolla sijaitsevalle hevosten hautausmaalle..”Sanoin, että sä voit tulla, tule vain. Voit luottaa minuun, niin kuin olet aina luottanut”, Sillantie muistelee..Ihmeellisintä oli viesti, jonka hän sai ystävältään. Ennen kuin ystävä kuuli Fridolinin lopettamisesta, hän kertoi näkemästään unesta, jossa hevoslauma laukkasi isolle vuorelle. Yksi niistä nosti päänsä ja hirnui – ja se oli Fridolin..Simba Hit samaa sukuaTodennäköisesti viimeisen hevosensa Simba Hitin Sillantie kasvatti yhdessä Laura Kulkkaan kanssa. Sen emä Visa oli Fridolinin täyssisko, ja sen he etsivät ja ostivat varta vasten Ruotsista. Oriiksi valittiin Samba Hit, ja hyvä hevonen saatiin. Sillantie kertoo, että Fridolinin ja Simban suvussa kulkee pieni ripaus Ruotsin ardenneria..”Ne ovat työteliäitä puurtajia, eivätkä mitään pellejä, jotka leijuvat niin, että kuskit eivät pysy kyydissä, vaan vetävät ohjista”, Sillantie naurahtaa. ”Ja se kyllä varottaa, jos Sandroshitti alkaa tulla esiin.”.Sari Lehtisen kautta Sillantie tutustui Katja Kuistilaan, ja hän on Kulkkaan lisäksi tärkeä henkilö, joka on auttanut Sillantietä paljon. Hänen ansiostaan Simba Hit oli koulutettavana Mikaela Soratiellä Ruskeasuolla. Sittemmin se on kilpaillut Veera Kirjalaisen kanssa joitain helppo a -luokkia. Sillantie itse ei ole ikinä ollut mikään kilpailija..”Koska olen niin samperin huono häviäjä”, hän perustelee..Suomenhevosratsastajaa Sillantiestä ei ole tullut, vaikka ikää onkin..”Vaikka tykkään suokeista todella paljon. Minusta ne haisevatkin erilaisille, kuin muut hevoset”, Sillantie sanoo. ”Mutta ihmiset eivät tajua, kuinka herkkiä ne ovat. Monet olympiat olen vaihdattanut niiltä pois.”.Sillantie on saanut lajissa paljon aikaan, vaikka omaa varallisuutta ei ole ollut..”Saamarin nöyrä tässä lajissa saa olla, kun on köyhä”, hän sanoo, mutta toteaa, että ahkera ja oikeasti taitava saa kyllä hevosia alleen. Apuakin saa, kun sitä tarvitsee, jos osaa tarjota sitä muillekin..Tuomari ei saa kumartaa kuviaYksi iso osa Sillantien uraa on ollut työ koulutuomarina. Sen hän aloitti vuonna 1988 ja jatkoi vuoteen 2011, jolloin jääviyssäännökset tulivat voimaan. Sillantie koki, että ammattivalmentajana hän ei voi jatkaa enää tuomarina..Tällä hetkellä häntä ihmetyttää arvostelussa tietty kuvien kumartaminen ja se, että tahdikasta, hyvää ja ilmavaa perusravia ei kunnioiteta, vaan hevoset saavat sitä parempia pisteitä, mitä enemmän ne tepsuttavat puolipassagea, vaikka sitten niska ylhäällä ja selkä alhaalla. Ville Vaurio toki onnistuu ratsastamaan passagemaista ravia hyvin, mutta helpon A:n ratsastajille se on väärälle tielle johtava tavoite..Nyt Sillantie on toiminut 8 vuotta aktiivisena ratsastusvalmentajien yhdistyksessä Equestrian Trainers Finlandissa. Hän arvostaa sen antamia koulutusmahdollisuuksia, vertaistukea ja tunnelmaa. Tämän viikon Sillantie aloitti Ypäjällä Richard Whitea seuraamassa; pitäähän Riku ja kaikki tutut käydä katsomassa..Simba asuu nykyään Aki ja Katri Oldenin pienellä tallilla Kangasalla, ja se on tavallaan myynnissä. Se on vahva, menevä hevonen, ja omistajalla on jo ikää. Mutta mitä sitten tapahtuisi, jos Simba löytäisi uuden kodin? Sitä Sillantie ei tiedä. Hevoset ja hevosihmiset ovat olleet hänen koko elinpiirinsä, koko elämänsä. .”Niinpä! Mitä sitten tekisin? Vaikka rahaa ei ole oikeastaan pitää tätä yhtäkään… Mutta mitä mä sitten tekisin?” hän sanoo.

Mummo, mutta ei ihan perusmummo

Aiheeseen liittyvää