Pomo pohjoisesta - ”Semmoista kai se maailma on, että rauhallista aikaa on turha odotella”

Kellossa, parinkymmentä kilometriä Oulun keskustasta sijaitsee Suomen Ratsastajainliiton hallituksen puheenjohtajan Marjukka Mannisen koti. Kaksi vanhaa, isoa taloa, joista toisessa asuu Manninen perheineen, toisessa hänen vanhempansa. Hiljaisuuden ympäröimä kaunis maalaismaisema, jota täydentää talojen takana laiduntavat hevoset. Kiireisen elämän seesteinen tukikohta.

Ja kiireistä Mannisen elämä on. Hänen päätyönsä on Iin kunnanjohtajana. Ratsastajainliiton puheenjohtajuuden lisäksi hän toimii aktiivisesti kansainvälisissä kilpailuissa paratuomarina ja kansallisella tasolla Suomessa koulutuomarina. Perheeseen kuuluvat mies sekä 15- ja 13-vuotiaat tytöt. Ja kaksi kouluhevosta, joilla hän myös kilpailee.

Moneen ehtimisen salaisuus on Mannisen mukaan osittain hänen luonteensa, mutta myös se, että hänellä on aina ollut monia asioita vireillä.

”Aina teen hommat, enkä jää tupeltamaan yhtä asiaa. Ne pysyy sitten ehkä järkevässä mittasuhteessa, mikään ei saa tolkuttoman isoa roolia, kun joku toinen asia tasapainottaa siinä rinnalla.”

Myös tukiverkostot ja perheen kanssa sovitut roolit auttavat kokonaisuuden hallinnassa. Samassa pihassa asuvat vanhemmat ovat iso apu.

Manninen kokee, että erilaiset tehtävät kunnanjohtajana, tuomarina, puheenjohtajana tukevat toisiaan.

”Kun työskentelee tuollaisessa työssä, ovat yhteiskunnan toimintatavat ja verkostot ihan eri tavalla selvillä. Mutta totta kai pitää olla kohtuullisen aktiivinen ja suunnitelmallinen, ettei jää johonkin asiaan liikaa kiinni. Asiat pitää hoitaa siihen pisteeseen, etteivät ne jää kummittelemaan tuonne takaraivoon.”

Hän luottaa johtoryhmiin ja muihin ammattilaisiin, joiden kanssa työskentelee niin työssä kunnanjohtajana kuin Ratsastajainliitossa.

”On se sitten liitossa, tai muissa hevoshommissa, tai työasioissa, pitää antaa toisille tilaa ja antaa hoitaa ne työt, jotka on toisille annettu, ja tukea tarvittaessa. Kaikessa ei tarvi olla itse suuna päänä mukana.”

Kiinnostus vaikuttamiseen ratsastusasioissa syntyi kaupan pihassa Kellossa, kun hän arvosteli silloiselle alueen puheenjohtajalle Olli Niskasaarelle aluevalmennusta. Niskasaari oli siihen todennut, että tule aluejaostoon hoitamaan aluevalmennusta, saat siitä mieleistä. Siitä Manninen jatkoi liiton koulujaokseen (nykyinen komitea) ja myöhemmin hallitukseen.

”Sitten on vara arvostella, jos itse ottaa vastuun ja yrittää tehdä asioita paremmin.”

Kansainvälisyys tärkeää

Mannisen puheenjohtajuus on tänä syksynä katkolla, mutta hän ei vielä kerro, aikooko asettua uudelleen ehdolle.

”Se on yllättävän monitahoinen homma, mistä ratsastajainliitto pitää huolta, ja mistä hallituksen jäsenten ja puheenjohtajan pitää olla kärryillä. Vaikka olin ollut pitkään hallituksessa, siitä huolimatta tosi paljon on tullut uusia asioita. Meidän pitää kuitenkin olla mukana laajan kansallisen työn lisäksi myös kansainvälisissä jutuissa mukana, ja meni aikansa, että niihin pääsi sisään.”

Hän pitää tärkeänä, että suomalaisia saataisiin mukaan FEI:n toimintaan sekä toimihenkilöiksi että komiteoiden jäseniksi. Toimihenkilöitä Suomesta on perinteisesti ollut, mutta päättävissä elimissä hyvin vähän. Manninen on tällä hetkellä ainoa suomalainen FEI:n virallisessa komiteassa, solidarity commiteessa.

Manninen sanoo, että SRL on laji- ja urheiluliitto ja sen tehtävä on viedä urheilua eteenpäin. On tärkeää, että liitto voi tarjota urheilijalle kestävän polun alkeista aina maailman huipulle asti.

”Me ei liittona pystytä kenellekään ostamaan hevosia, mutta me pystymme järjestelmän ja koulutussysteemien avulla viemään kokonaisuutta eteenpäin, ja se on ainakin minulle tärkeä asia. Tietenkin, kun olen toiminut monessa roolissa, ymmärrän myös sen harrastuspuolen tärkeyden, ja se on mulle sydämen asia.”

Kilpailu-urheilu ja harrastajat eivät sulje pois toisiaan, päinvastoin.

”Näen, että molemmat mahtuu tähän kenttään hyvin ja molempia tarvitaan. Myös yhteiskunnan tuen ja hyväksyttävyyden – ja myös rahapolitiikan – näkökulmasta on tosi tärkeää, että meillä on laaja genre.”

Laajalla genrellä Manninen tarkoittaa sitä, että ratsastus on hyvin tasa-arvoinen laji, jota voivat harrastaa kaikenikäiset, erilaisista lähtökohdista tulevat ihmiset.

Vaikka liitto pyrkii tukemaan niin kilpaurheilua kuin harrastamista, valintoja täytyy tehdä.

”Kyllähän se on aina tasapainoilua. Mutta missäpä rahan, tekemisen ja resurssien jaossa ei olisi tasapainoilua? Samalla lailla eri intressiryhmien näkökulmasta päivätyössä kunnassa saa tasapainoilla. Näkisin, että ne tukee toisiaan. Se ei ole poissulkevaa, jos me satsataan toiseen.”

Vastakkainasettelua ratsastuksessa Helsingin ja muun Suomen välillä hän ei myönnä olevan.

”Se on tietysti niin missä tahansa lajissa, että missä asuu enemmän ihmisiä, siellä on aktiivisempaa. Mutta onhan sekin aika poikkeuksellista, että minä olen puheenjohtaja ja olen täältä. Kyllähän meitä on aina noussut Pohjois-Suomestakin, sekä ratsastajia että muita toimijoita.”

Raskas kolmivuotinen

Mannisen kolmivuotiskautta ovat varjostaneet korona ja sota, samoin Hevosopiston sotkut.

”Semmoista kai se maailma on, että rauhallista aikaa on turha odotella.”

Tärkeänä hän pitää sitä, että isot linjat pysyisivät kunnossa. Siihen ei yksi ihminen, eikä yksi hallitus tai toimisto yksin pysty.

”Jos porukka ei ole täysillä mukana ja katsele samaan suuntaan, ei me voida viedä lajia eteenpäin.”

Kritiikkiä saa ja pitääkin esittää, mutta jatkuva valitus nakertaa lajin yhtenäisyyttä.

”Jos me keskenämme olemmekin eri mieltä ja pyrimme tuomaan eri puolia ja sovittamaan niitä, pitäisi muistaa, että se on tosi huonoa lajille, jos me julkisesti tapellaan jossain mediassa tai sosiaalisessa mediassa.”

Hevosurheilun kustannukset nousevat, ja niiden hillitsemiseen Mannisen mukaan liitto voi vaikuttaa lähinnä vaikuttamalla yhteiskunnallisiin päätöksiin, keskusteluun ja tietoon lain vaikutuksista.

”Voimme liittona yrittää vaikuttaa yhteiskuntaan, jotta saisimme ohjattua rahaa. Ainakin niin, että ymmärretään, että yrittäjät tekee tämän. Mistä myös käydään aika paljon päättäjien kanssa keskustelua on se, monesti ratsastuskouluyrittäjät tipahtaa hankalaan rakoon, jos ajatellaan ulkopuolisen rahoituksen hakemista. He ovat ulkona järjestöjen hauista ja toisaalta heitä ei aina oteta vakavasti yritysrahoituspuolella. ”

Manninen muistuttaa, että yrittäjät tekevät lajin pohjatyön. Lisäksi ratsastus on tosi tasa-arvoinen ja tasapuolinen laji, puhumattakaan sen vaikutuksista kuntoutuksessa ja terapiamuotona.

”Me lajiliittona, ja Hippoksen kanssa hyvässä yhteistyössä, tavataan usein päättäjiä, vaikuttajia ja valtion virkamiehiä.”

Mannisen mukaan se, että koronan aikaan ratsastustoiminta sai jatkaa, ei ollut sattumaa. Taustalla oli aktiivista tiedottamista liitolta päättäjille.

”Siinä ollaan onnistuttu – joku saattaa sanoa, että nämä on liian korkealentoisia, eihän nämä vaikuta jokapäiväisiin asioihin. Meillä on tehty tosi hyvä vastuullisuusohjelmastrategia, joka on urheiluliittojen piirissä ihan eturintamalla. Teemoina hevosten hyvinvointi mutta myös koko vastuullisuuspaletti painottuu tosi vahvasti myös FEI:ssä.”

Sosiaalinen lisenssi kaikkien vastuulla

Hevosten hyvinvointiin liittyvä teema on myös yhä enemmän pinnalla oleva hevosurheilun sosiaalinen lisenssi. Manninen sanoo, että asia on kansainvälisestikin paljon esillä

”Meidän pitää viimeistään nyt reagoida eikä ole toista tietä. Ei me voida laittaa päätä pensaaseen tai sitten tämä laji loppuu.”

Manninen muistuttaa, että kaikki eivät kuulu ratsastusseuroihin tai liiton piiriin, ja aina on niitä, jotka eivät ajatusta osta. Silti kaikki tapaukset menevät hevosalan piikkiin.

”Meidän pitää vaan hyväksyä, että tänä päivänä kaikki on kaikkien silmillä. Kaiken toiminnan, oli se kotona tai valmennustilaisuudessa, pitää kestää päivänvaloa. Pitää muistaa, että kilpailu ei ole paikka, jonne tullaan kouluttamaan hevosta.”

Hän myös toteaa, että aina on myös niitä, jotka tietoisesti jakavat sosiaalisessa mediassa väärää tietoa tai tietoisesti kiusaavat, myös lapsia.

”Tiedän toimihenkilöitä, jotka ovat jäänet pois, koska ovat kokeneet arvostelun liian kovaksi. Yhteiskunnallinen keskustelukin on mennyt aika kovaksi. Pitäisi muistaa, että ennen kuin kaikenlaista moskaa laittaa eteenpäin, pitäisi mennä myös sen toisen henkilön saappaisiin ja miettiä vaikutuksia laajemminkin.”

Ei pikavoittoja

Hevosopiston tilanne on Mannisen mukaan eri pohjalla kuin pari vuotta sitten. Hän sanoo, että pöytää puhdistetaan edelleen, mutta on aika mennä eteenpäin.

”Tärkeintä olisi päästä viemään eteenpäin koulutusta ja valmennuspuolta. Näen, että siellä on mahdollisuudet ja oikeat henkilöt tekemässä, mutta ei se huomenna ole valmis. Ja tosi tärkeää myöskin, että me (liitto) ollaan isona omistajana siellä vahvasti mukana, samoin Hippos. Se on tosi harmillista, että kaiken tuoksinnan lomassa osittain, tai aika paljonkin, se tutkimuspuoli ja muu kokonaisuutta tukeva sieltä katosi.”

Tutkimuksen vähentymiseen Hevosopistolla johti Mannisen mukaan osittain se, että koulutusjärjestelmä muuttui monimuotopainotteiseksi. Kun lähiopetukseen ei ole enää rahoitusta saatavilla, se on vaikuttanut kaikkeen.

”Se vaikuttaa siihen, mitä komboa siellä pystyy pyörittämään. Minkä verran siellä on esimerkiksi sitä kasvatusta, hevosia ja toimijoita, joka taas sitä tutkimuspuolta piti osittain pystyssä ja antoi sille fasiliteetit.”

Manninen on huolestunut myös siitä, että kaikki alalle opiskelemaan hakeutuvat eivät välttämättä omaa tarpeeksi pohjaa ennen koulun alkua. Kun koulu ei enää tarjoa tuleville ammattilaisille käytännön kokemusta lähiopetuksen kautta, saattaa ammattitaito jäädä vajaaksi.

”Jos peruskoulutus ei anna enää sellaisia valmiuksia kuin aikaisemmin, sitten me ollaan aika heikossa yhtälössä.”

Hevosopiston valmennuskeskus on Mannisen mukaan tärkeä osa suomalaista valmennustoimintaa. Hän pohtii, että jos Hevosopistoa ei hyödynnetä valmennuksen näkökulmasta, missä valmennuskeskusta pyöritettäisiin?

”Johto on vaihtunut ja talous on saatu kuosiin, on eteenpäin menemisen eikä vanhojen kaivelun aika. Ei semmoista rahamäärää löydy, että me voitais yhtäkkiä rakentaa jotain huikeeta vuodessa. Se rakentuu palasista ja pitää määrätietoisella työllä tehdä.”