Sami Vuoristo uusiin tuuliin – ”Mulla on aina ollut vain hevoset, hevoset, hevoset”

Kesäkuun alussa, juuri ennen 30-vuotissyntymäpäiviään, hän jätti vakityön Stella Hagelstamin luotsaamalla Boen kartanolla ja alkoi ratsuttaa ja valmentaa yksityisyrittäjänä..Heppapoika hän oli jo pienenä asuessaan Hämeenkyrössä. Kun hän oli 11, siskot veivät hänet tallille, ja hevoset iskivät kuin tuhat volttia. Ja silloin nimenomaan hevoset, ratsastaa hän ei kovinkaan pian uskaltanut..”Niissä oli jotain, joka kiehtoi paljon. Ensimmäisen vuoden tai puolitoista vain hoidin, ja halusin ensin tutustua niihin. Sitten uskalsin mennä alkeiskurssille”, Vuoristo muistelee..Yläkouluaikoina perhe muutti Sumiaisiin, ja lapset saivat omia hevosia, joiden kanssa Vuoristo vietti sellaisen vanhanaikaisen puskaratsastusjakson. Vähän vakavammaksi touhu vaihtui ensin Rautalammin Ratsastuskeskuksessa, sitten ratsastuslukiossa..”Se oli kanssa kivaa. Olin kyllä enemmän tallilla kuin opiskelin”, Vuoristo kertoo..Vähän pidempään siinä meni kuin se normaali 3 vuotta, mutta lakki tuli, ja paljon oppia..Lukion alussa mielessä eli unelma eläinlääkärin urasta, joka kuivahti. Olisi pitänyt olla innostunut koulustakin, eikä poika ollut..Yläasteiässä oman hevosensa kanssa Vuoristo koki uransa pahimman loukkaantumisen. Hän oli pellolla metsänreunassa hyppelemässä ojien ja risujen yli, kun jätti jalkansa puun ja hevosen väliin ja reisiluu napsahti poikki..”Se vei oman aikansa. Mutta yläasteen liikuntatunneilla pääsin käymään terapiaratsastuksessa, eikä siitä loukkaantumisesta mitään pelkoa jäänyt, se vain unohtui”, hän muistelee.. Lukiosta hän lähti suoraan hevosalan töihin, ja sille tielle hän on jäänyt. Siinä vaiheessa hänellä oli yksi urasuunnitelma: että oppisi ratsastamaan. Se oli ainoa tärkeä suunnitelma silloin vuonna 2015, ja se on ainoa tärkeä suunnitelma myös nyt 8 vuotta myöhemmin..”Mulla on aina ollut vain hevoset, hevoset, hevoset”, hän toteaa. Nimenomaan toteaa; se vain on hänen elämänsä fakta..Ylioppilaspohjalla hän menee tänäkin päivänä, ja hyvin sillä on pärjännyt. On saanut opiskella käytännössä sitä, missä on hyvä ja mitä haluaa tehdä. Ratsastusta..Kotoa on tullut vain tukea, eikä kukaan ole vaatinut, että opiskele nyt joku ammatti. Vuoriston isä on muusikko, ja tradenomi-äiti on järjestellyt hänen keikkailuaan..”Olisi se ehkä järkevää, että olisi plan B, tai jokin järkevä tulonlähde, mutta en ole miettinyt mitään muuta”, Vuoristo sanoo..Ensimmäinen työpaikka löytyi Englannista Katja Kuistilalta Vuoriston ystävän Linnea Grünnin kautta, ja Vuoristo lähti matkaan tallitöitä tekevän miesystävänsä Petri Viljasen kanssa. Kuistilalla Vuoristo pääsi ratsastuksessaan valtavan harppauksen eteenpäin..”Sitä ennen olin jonkun helpon A:n pylpertänyt”, hän kuvaa..Englannissa hän kilpaili jopa pikkukierrostasolla, mutta se ei silti ollut reissun tärkeintä antia, sillä ykköstavoitehan oli oppia ratsastamaan..”Ei minun tarvi mennä joka viikonloppu kilpailuihin. Eikä minun tarvi lähteä niihin, ennen kuin tiedän, että hevoset menevätkin jonnekin”, hän sanoo..Linnea Grünn oli Kuistilan tallilla Horshamissa ratsuttajana, ja Vuoristo sai olla apulaisratsuttaja. Hän sai ratsukseen Grünnin GP-ratsun Niklaksen, opetteli sillä kouluratsastuksen asioita ja pääsi kilpailemaan. Vuoristo sanoo, että aika Horshamissa oli hänelle käännekohta..”Siinä realisoitui, mitä ratsastus voi olla. Se oli mieletön kokemus”, hän sanoo..Eihän silti sano, että jokaisen pitää lähteä ulkomaille, eikä edes sitä, että jokaisen pitää mennä ratsastamaan huippuhevosilla..”Ulkomaillakin on hyviä ja huonoja paikkoja, ja arki on arkea joka paikassa. Kaikki kyllä opettavat, ja huonosta paikasta voi jopa oppia enemmän”, Vuoristo miettii..Vuoristolla on ollut onni olla paitsi hyvissä paikoissa, myös paikoissa, joissa häntä on valmennettu. Englannissa Grünn auttoi paljon ja tallilla valmensi britti Sarah Mills. Lisäksi hän pääsi Kyra Kyrklundin valmennukseen. Myöhemmin Suomessa Stella Hagelstam jakoi omaa osaamistaan..Kaikkein suurin asia Vuoristolle on ollut valmentautuminen Kyrklundin kanssa. Se oli nuorelle miehelle valtavan suuri asia..”Jo se tilanne tuntui surrealistiselta, kun hän seisoi kahden metrin päässä”, Vuoristo hymyilee..Valmennusten lisäksi Vuoristo kävi usein aamupäivisin katsomassa, kun Kyrklund ratsasti kotonaan..”Se oli ihan uskomatonta! Hän oli silloin 63-vuotias, ja millainen tasapaino ja apujen käyttö ja nopeus hänellä oli! Se oli aivan mielettömän hienoa.”.Kaikkein suurimman vaikutuksen teki Kyrklundin ja hänen miehensä Richard Whiten kyky saada yhteys hevosiin..”Se oli melkein yliluonnollista”, Vuoristo kuvaa..Hän viihtyi Englannissa kaikkiaan 4 vuotta, käyden välissä armeijassa Suomessa. Kun Englannin paikka tuntui olevan nähty, Vuoristo palasi Suomeen miettimään seuraavaa peliliikettä. Ratkaisu löytyi Facebookista, jossa Stella Hagelstam etsi ilmoituksella tallityöntekijää..”Ajattelin, että jos Suomessa lappaa paskaa, voi lapata kivassa miljöössä”, Vuoristo perustelee valintaansa..Karsinan siivouksella se alkoi, mutta kun Hagelstam näki Vuoriston ratsastavan, työtä löytyi myös siitä suunnasta. Hän alkoi tehdä tallityön ohella ratsuttajan hommia, ja työsuhteen lopussa tallitöihin kuuluivat enää vain arkipäivien iltatallit..Hagelstam katsoi paljon Vuoriston ratsastusta, ja Vuoristo sai paljon uutta oppia..”Tosi paljon. Esimerkiksi siitä, kuinka hevosen saa nostamaan selän ja kokoamaan rehellisesti. Ja Stella on tosi taitava näkemään esimerkiksi sen, mikä kylki pitää pidentää, mistä lyhentää. Stellalla oppi näkemään ja tuntemaan eri juttuja, ja kun ne pienet asiat saa kondikseen, kokonaisuus muuttuu”, Vuoristo selittää..Lisäksi oppia tuli nuorten hevosten koulutuksesta ja erityisesti siitä, miten ne saadaan psyykkisesti toimimaan oikein ratsastuksessa..Hagelstamilla Vuoristo ratsasti paljon erilaisia nuoria, kuten esimerkiksi jalostukseen hyväksytty New Hill Dannemannia, joka nyt on ulkomailla ratsastuksessa. Hän ei kuitenkaan profiloi itseään nuorten hevosten kouluttajaksi..”Mä olen aina vain ratsastanut hevosilla, joilla saan, enkä ole erikoistunut mihinkään”, hän sanoo..Sisäänratsastuksia hän on tehnyt yhden käden sormilla laskettavan määrän, sen mikä on pitänyt..”Sen touhun olen jättänyt ammattilaisille. En ole mikään apina, joka pysyy kyydissä kaikissa rodeoissa”, hän sanoo..Kuitenkin Hagelstamilla hän meni hevosia 3-vuotiasta ylöspäin?.”Niin, mutta se on eri asia, kun ne ovat kilttejä. Jos ne olisivat nopeampia ja tulisempia, voisin olla sormi suussa, ja sellaisten kanssa ei saa alkaa pelkäämään”, hän kuittaa. .Boessa Vuoristo viipyi 4 vuotta, ja yhä edelleen hän ratsuttaa ja valmentaa siellä Hagelstamin asiakkaiden ratsuja ostopalveluna. Vuoriston kumppani jatkaa Hagelstamilla tallityöntekijänä, ja pariskunnan asuntokin sijaitsee yhä tallin pihassa. Päätyö on kuitenkin muualla, kun Vuoristo kulkee ratsastamassa ja valmentamassa pitkin Uuttamaata ja kauempanakin..Kovin tarkkaan hän ei ole laskenut, miten homma kannattaa, mutta fiilis on hyvä, eikä tulevaisuus huoleta..”Nyt on vapaampi olo. Pääsee kehittämään sitä, missä on hyvä. Nyt kaikki on auki, maailma on auki. Ja kyllä sen tiesin, että asiakkaita riittää”, hän miettii..Vuoristo pitää yksityistunteja, ja lisäksi hän ratsastaa kaikenlaisia hevosia. Mieluimmin hän tietenkin ottaisi oikein motivoivia pidempiaikaisia projekteja, mutta työtä ne ovat muutkin hevoset..”Paitsi hulluja ja vaarallisia en ratsasta”, hän lisää..Hevosten omistajilta hän odottaa avoimuutta, rehellistä tietoa siitä, millainen hevonen on, mitä sillä on tehty ja mitä se voi tehdä. Tosin hevosen hankaluus ei ole niin yksiselitteinen juttu: välillä ihan hulluksi kuvattu ehkä korkeintaan heilauttaa häntäänsä, ja sitten joku kiltiksi kerrottu vetääkin jäätävät köyrypukit..Omia hevosia Vuoristolla on yksi, ensimmäinen lapsuudenkodin ratsun ja ex-ravurin jälkeen..”Aiemmin ei ole ollut mahdollisuutta, eikä varaa omistaa”, Vuoristo kertoo. Hevonen on Riikka Harjulan ja hänen äitinsä Mintti Hassisen kasvattama Captain Anttila (Amber – Pin Rock’s Black Velvet). Sen Vuoristo osti Harjulan korona-alesta..”Lähinnä siksi, kun se oli niin edullinen. Lisäksi se näytti kivalta. Ostin sen, vaikka aina mouhuan ihmisille, että älkää ikinä ostako videon perusteella”, Vuoristo hymyilee..Ensimmäiseen vuoteen hän ei ehtinyt katsomaan hevostaan, mutta nyt se on laitumella Boessa ja vaikuttaa lupaavalta ja hyväluonteiselta..”Se on ruunattu talvella, ja olen sitä vähän juoksuttanut ja käsitellyt maasta. Katsotaan syksyllä, sen kanssa ei ole kiirettä”, hän sanoo..Vuoristo paljastaa olevansa carpe diem -tyypin ihminen. Siksi hän ei sitä varsaakaan käynyt vuoteen katsomassa, koska stressata ehtii myöhemminkin..”On asioita, joihin voi vaikuttaa, ja asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Ajattelen asioista, että ne on, mitä on, ja ne menee, miten menee”, hän sanoo..Tämä ei estä pitämästä tavoitteita korkealla. Kun pikkukierrosta on jo startattu, on tavoite selvä. Grand Prix..”Se on se ultimatum, päästä menemään GP:tä. Haluaisin kyllä katsoa sen kortin. Että onko musta mihinkään”, Vuoristo sanoo..Hän toteaa, että nyt alkaisi olla seuraavan peliliikkeen aika, sillä GP:hen ei päästä ilman hevosia ja asiantuntevaa valmennusta. Ulkomaille muuttaminenkaan ei ole poissuljettua..”Jos ei ole hevosta, ei voi mennä GP:tä, vaikka kuinka sinne haluaisi. Pitää alkaa suunnitella”, hän sanoo..Vähän pidemmällä olevia hevosia on ratsastuksessa kaksi: Marjo Näkin 9-vuotias Kom Frederica (Don Frederic – Sir Donnerhall I) sekä sekä Elli Ylpön 7-vuotias Florentina (For Romance – Lord Loxley)..Don Frederica on pisimmällä, ja sen suhteen on tehty jo suunnitelmia..”Pitää vain saada valmennuskuviot selväksi”, Vuoristo sanoo..Oppimista on paljon itselläkin, sillä vaikka Englannissa sai harjoitella kaikki GP:n jutut, se on aivan eri asia tehdä ne aitojen sisällä ja peräjälkeen..”Ja vielä onnistumaan. Se on se vaikea kohta, että se ratsastus olisi myös laadukasta ja hyvännäköistä. GP:tä voi tehdä monella tavalla, ja kyse on siitä, onko se kaunista nähtävää”, Vuoristo painottaa..”Kaikkea voi käydä, mutta sinne yritän. Ja mielellään niin, että ei tarvi hävetä”, hän linjaa..Omana vahvuutenaan hän pitää kykyä saada hevoset käännettyä puolelleen ja sumplittua asiat hankalienkin hevosten kanssa niin, että ne alkavat toimia..Englannissa työntekijöille oli varattu osaava Lanttu-hevonen, joka kuitenkin liiskasi ihmisiä ja tuntui välillä kaikin puolin raivotautiselta..”Mutta aika pian pystyin pussailemaan sen kanssa. Ja kun GP-ratsastajat olivat onnistuneet tekemään sen kanssa 5 tai 6 ykköstä, onnistuin kerran tekemään 15”, hän muistelee..Paljon siitä osaamisesta on jotain vaistonvaraista ja tiedostamatonta..”Oleellista on se, että ei pidä olettaa mitään, vaan pitää kuulostella sen hevosen perusluonnetta. Pitää unohtaa kouluratsastus ja aistia sitä hevosta. Että mikä tämän hevosen kanssa auttaisi. Pitää miettiä, mitkä ovat sen henkiset lukot ja miettiä, minkä niistä olisi se ensimmäinen, joka pitäisi aukaista. Ei voi vain ottaa ohjia käteen ja sanoa, että sä menet, vaan pitää miettiä kaikkia tilanteita uusin silmin”, hän selittää..Kaikki lähtee jo siitä, miten hevonen kohdataan karsinassa..”Hevosta pystyy muuttamaan, kun antaa sille mahdollisuuden. En osaa sitä selittää, mutta se vain tulee. Joku intuitiohässäkkä siinä on”, hän sanoo..Ja vaikka alussa ei saa ajatella kouluratsastusta, se on silti se, mitä hän loppupelissä haluaa tehdä. Kauniisti ja tehokkaasti..”Se on ultimaattista! Parhaimmillaan se on niin esteettistä, että apuja ei edes näe, mutta hevosen saa silti tekemään kaikki asiat. Siihen sitä pyrkii joka päivä, mutta se on pitkä tie”, Vuoristo sanoo.. ”Vanhanaikainen heppapoika”'Rautalammin Ratsastuslukion Tiina Vainikainen muistaa Sami Vuoriston enemmän kuin hyvin. Vuodesta 2003 Rautalammilla opettanut Vainikainen kerto, että Vuoristo erottui heti, niin kuin erottui aikanaan Emilia Kerimaakin, joka tosin ei viihtynyt loppuun saakka ratsastuslukiossa muiden lukioaineiden takia.”Hyvänen aika, olihan se heti nähtävissä, että Sami oli lahjakas poika! Kyllä ne erottaa, joilla joko on lahjoja tai sitten sitä nöyryyttä ja jaksamista, mitä tässä tarvitaan”, Vainikainen sanoo.Vuoristolla oli molempia. ”Vaikka hän oli keskenkasvuinen, hänellä oli niin hyvä oman kehon tuntemus ja tasapaino. Hän erottui siinä, miten hän pystyi tekemään asioita kehollaan ratsastuksessa”, Vainikainen selittää.Ja sitten hän oli valmis ratsastamaan kaikilla hevosilla. Vainikainen huomauttaa, että ratsastuskoulussa tarvitaan niitäkin hevosia, joiden selkään voi laittaa vaikka sammakon. Ne hevoset ovat tärkeitä, mutta eivät kovin reaktiivisia. Niilläkin Vuoristo ratsasti mukisematta.”Hän ei nillittänyt, että pitääkö mennä sillä tai tällä”, Vainikainen kiittää. Hyvän vartalonhallinnan ja motivaation ansiosta Vuoristo sai hevoset kulkemaan, ja se lisäsi motivaatiota nimenomaan kouluratsastukseen.”Hän pystyi tekemään aina joskus ihan oikean puolipidätteen. Ja jos hevonen ei heti toiminut, hän teki toisenkin puolipidätteen, eikä sanonut, että kyllähän minä, mutta kun ei tämä hevonen. Ja kun hän ei ole sylkenyt kuppiin, hän on saanut ratsastettavakseen parempiakin hevosia”, Vainikainen kertoo.Hän arvostaa myös sitä kotona kerättyä kokemusta. ”Se on iso asia, että on nähnyt kaikenlaista. Samikin on rymynnyt Sumiaiasten pusikossa riittävän halvan ex-ravurin kanssa, eikä vaan mennyt niillä, joilla on polttomerkki persiissä”, hän huomauttaa.Vuoristo kilpaili lukioaikoinaan aluetasollakin opetushevosilla. Vainikainen huokaa, että vähän hän kaipaa vielä sitä innostusta, mitä siihen aikaan nuorilla enemmän oli. On toki hyvä, että nuoret saavat suunsa auki, eikä heillä voi teettää mitä tahansa.”Mutta kun nykyään sanot, että pesetkö nuo kuolaimet ratsastuksen jälkeen, osa ratsastajista sanoo, että kun mulla on kyyti odottamassa”, hän naurahtaa. ”Sami ei sanonut. Ihana poika hän oli. Lähetä terkkuja, että saa tulla käymään, täällä me Rautalammilla ollaan.”

Sami Vuoristo uusiin tuuliin – ”Mulla on aina ollut vain hevoset, hevoset, hevoset”

Miia Lahtinen

Aiheeseen liittyvää