Voimaeläin näkyväksi

’Heppataiteilijassa’ on jo vähättelevä sävy. ”Ja ’heppojen piirtely’ ilmaisuna ihan jo riipii”, Hannula naurahtaa. Se varmaankin tämä aihe, Hannula toteaa, vaikka hevoset toisaalta niin perinteinen aihe taiteessa ovatkin, niiden rooli maailmassa on viimeisen sadan vuoden aikana radikaalisti muuttunut. Hevoset eivät enää tuota maailmaan mitään kovin materiaalista hyötyä. Mutta eikö ihan vain ”taiteilija” riitä?Kun haastattelun aikana käy kuitenkin ilmi, että nimenomaan hevostaiteilija hän on, Hannulaa alkaa hymyilyttää. Argumentit ovat kiistattomat. Otetaan esimerkiksi vaikkapa hevosen ilme ja olemus Hannulan maalauksissa. . Hänen tauluissaan ei näe kaula kaarella, sieraimet ammollaan ja silmät selällään korskuvia hevosia. Ei niitä perinteisiä, sotilaallisia ratsastajapatsaiden hevosia.”En tykkää nähdä hevosta hillittömänä ja väkivaltaisena”, Hannula sanoo. ”En halua että hevonen on sellainen, koska tiedän, ettei hevonen itsekään halua olla sellainen. Jos se on, se on häiriötilassa. Minä en halua edistää mitään negatiivista, sitä on tässä maailmassa ilman minuakin ihan riittämiin.”Hannula myöntää, että hurjistunut hevonen on hieno näky. ”Mutta vain, jos sitä katsoo pelkillä silmillä, ei sydämellä ja rakkaudella.”. HarmoniaHannulan maalauksissa hevoset ovat levollisia, keskittyneen näköisiä, harmoniassa ihmisen kanssa, joka yleensä on naisen hahmossa. Hannula pohtii, että ehkä se on hänen oma mielenrauhansa joka vaatii, että asiat esitetään näin, sillä itseään Hannula ei luonnehdi erityisen tasaiseksi luonteeksi. Hannulan tulokulma maalaamiseen tulee ratsastamisen kautta. Siitä, mitä ratsastaja haluaa hevosessa nähdä. Ratsastaja haluaa, että hevonen on tyyni, rauhallinen ja levollinen. Yhteydessä ihmiseen. ”Mun taulujen ostajat ovat 85-prosenttisesti hevosihmisiä ja loput 15 prosenttiakin sellaisia, jotka näkevät hevosen kauneuden, mutta eivät ehkä uskalla lähestyä sitä hevosta”, hän näkee.Hannulalle hevosihmiset ovat oma lauma. Hän luonnehtii heitä lämmöllä. ”Hevosihmiset ovat luonnonläheisiä, eläinrakkaita, rohkeita, avoimia, rehellisiä. Hevosihmisellä on aina jalat maassa, mutta valtava elämän nälkä ja usko unelmiin.”Senkin Hannula on huomannut, että ihmiset, jotka eivät ole eläinrakkaita, eivät pidä hänen tauluistaan. ”Sieltä tulee sitten se vähättelevyys, nämä ’heppoja piirtelevät tytöt’ ja muut.”Hevosen kauneus saa Hannulan tarttumaan pensseliin yhä uudelleen ja uudelleen, mutta ei mikään muu eläin, mikä on oikeastaan melko kummallista sekin.. Hannula pohtii, että hevosessa on energiaa aivan eri tavalla kuin muissa eläimissä, jotakin tavoittamatonta ja mystistä. Hevonen on siinä lähellä, mutta miten läsnä se lopulta on, jää aina jossain määrin arvoitukseksi. ”Yhteys siihen on tosi herkkä. Hevosta ei voi ottaa tohon”, Hannula sanoo, ja puristaa käden nyrkkiin. Koiran kanssakin on yhteys, mutta se on luonteeltaan täysin erilainen. ”Vaikka pidän koirista, ja olen tehnyt niistä muotokuviakin, en kuitenkaan koe että koirat voisivat tarjota niin paljon sisältöä maalauksiin, että voisin keskittyä maalaamaan niitä siinä mittakaavassa kuin hevosia. Nyt vasta tajusin. Eikö olekin ihme juttu?”Lempiaihe on valkoinen hevonen, joka symboloi Hannulalle elämää ja kohtaloa. . InspiraatioInspiraatio tulee, kun ensin vähän istuskelee sohvalla, juo monta kuppia kahvia, katselee ja miettii värejä. Aihe on jossakin alitajunnassa ja siirtyy sieltä kankaalle. Kuvataiteilijoissa on kaksi pääryhmää, koloristit ja piirtäjät. Hannula kuuluu selkeästi ensimmäiseen ryhmään. Ensin tulee aina väri, sitten vasta viiva, jos ollenkaan. Maalausteline on keskellä ison huoneen lattiaa, mutta tavallisesti Hannula istuu lattialla taulu edessään. Vaakasuora maalauspinta toimii paremmin. Punainen matto on pysynyt ihmeen puhtaana, kun ottaa huomioon, että hänen maalaustyylinsä edellyttää hyvin juoksevaa väriä. Hannulan koira, yorkshirenterrieri Mimi kipittää heti syliin muusaksi. Tunnelma on kohdillaan, kun radiosta tulee suomipoppia, mielellään Mariskaa. . ÖljyÖljyvärit ovat Hannulan väline. Ne antavat loputtomasti työaikaa, ja niillä saa maalaukseen hehkua, syvyyttä ja sävyjä. ”Se on niin elävä, syvä ja herkkä materiaali. Ja anteeksi antava, jos vertaa vaikka johonkin akvarelliin, joka on niin armoton”, hän toteaa. ”Öljyväri on armollinen. Voit muokata ja muokata. Loputtomasti.”Ohennetta eli liuotinta kuluu paljon, sillä Hannula maalaa laveeraustyylillä, läpikuultavia kerroksia toistensa päälle. Vaikka koloristi onkin, kyllä hän välillä piirtääkin. Tietokonetta Hannula ei sen sijaan taiteessaan käytä lainkaan. Omien maalausten asettaminen esille kysyy rohkeutta, koska oman elämän tunneasiat näkyvät niissä kaikille. Etenkin rohkeutta kysytään uran alussa. ”Sehän on vähän kuin menisit ilman vaatteita torille seisomaan. Mutta sitten se nahka kovettuu, eikä enää välitä, esimerkiksi arvostelusta, nauraa vain”, hän sanoo. ”Kyllä mä toisaalta vähän väliä itsekin kyseenalaistan tätä maalaamista ihan tosi lujasti. Mietin, että miksi ihmeessä mä teen tämmöistä juttua.”Viime aikoina maalauksiin on hiipinyt myös kuolema. Pienellä viiveellä. Hannula toteaa, että viime vuosi oli rankka vähän kaikille ihmisille. Vuosi oli rankka myös Hannulalle, sillä isä, tanssimuusikko Paavo Jalonen, kuoli viime vuonna.. Hannula asuu Nokialla, mutta pitää ateljeeta isänsä vanhassa asunnossa, vanhassa hirsitalossa, Loimaan entisessä vanhassa koulussa. Olohuone, joka toimii myös ateljeena, on entinen jumppasali.”Tykkään ajatuksesta, että täällä on ollut paljon lapsia!” Hän tunnistaa itsessään kolme maalaustyyliä, kepeän tyylin, jossa saattaa olla pastellilla piirrettyä viivaakin, unenomaisen tyylin ja raskaita värejä hyödyntävän tyylin. Ulkopuolisen silmään maalaustyyli näyttää muuttuneen sitten 2000-luvun puolivälin. Hannula itse ei tosin tunnista näin käyneen..Kyllä mä toisaalta vähän väliä itsekin kyseenalaistan tätä maalaamista ihan tosi lujasti. Mietin, että miksi ihmeessä mä teen tämmöistä juttua.Katja Hannula. RatsastajaRatsastaja Hannula on ollut aina, taiteeseen hän ajautui myöhemmin. Hän oli opiskellut kauppatieteiden maisteriksi ja erikoistunut henkilöstöhallintoon ja kauppaoikeuteen, kun perusti perheen nykyisen ex-miehensä Ari Hannulan kanssa. Ensin Hiidenmaalle, sitten Ypäjänkylälle, sai kolme lasta ja jäi kotiin. ”Kotiin keskelle metsää”, Hannula täsmentää.”Ari oli yrittäjänä koko ajan töissä, koiranruoka-alalla. Minä en oikeastaan voinut ajatellakaan meneväni koulutustani vastaaviin töihin”, hän muistelee. Siinä vaiheessa Hannula teki enemmänkin keramiikkaa. Se on nyttemmin jäänyt kokonaan. ”Se jollain tavalla meni siihen maalaamishommaan. Maalasin tosi paljon öisin. Se oli varmaan se kun oli aika paljon eristyksissä. Halusin oman jutun.”Turun opiskeluaikoina hevostelu oli jäänyt. Hannulalla on ollut kymmenen vuoden jakso elämässään, jolloin hän oli niin allerginen hevosille, että eläminen oli tuskaa, jos puolison esteratsastajaveli Aki Hannula kävi ratsastustamineissaan kylässä. Apu tuli homeopatiasta, Hannula näkee. ”Niin siinä kävi, että muutama kuukausi sen hoidon jälkeen oireet hävisivät, eivätkä ole koskaan palanneet.”Siinä vaiheessa Hannula sai hevoset takaisin elämäänsä. ”Se oli mulle niin valtava asia, että voin sanoa, että tämä hevostaide syntyi kiitoksena siitä.”. Taide Vuodesta 2000 Hannulalla on ollut mentori, japanilainen taidemaalari Tatsuo Hoshika. Hoshikaan Hannula tutustui Evankelisen opiston maalauskurssilla. ”En olisi varmaan ikinä oppinut öljyvärien monipuolista tekniikkaa ilman Tatsuota. Hän näytti ihan kädestä pitäen kaiken.”Alkaen siitä miten maalauspohja valmistetaan ja pingotetaan.Vaikka Hannula alkoi maalata osittain myös siksi, että ei nähnyt muiden taiteilijoiden maalauksissa hevosta sellaisena, kuin olisi halunnut, on hänellä silti esikuvansa. ”George Stubbs, Edgar Degas ja uudemmista Osmo Rauhala”, hän luettelee. ”Ai niin, ja venäläinen Mikhail Vrubel on ihan ehdoton suosikki.” Hevoset ovat elämässä yhä ihan konkreettisestikin, vaikka juuri nyt on paussia ratsastamisesta. Hannula mursi kaksi viikkoa sitten selkänsä pudottuaan satulasta. Pari lannenikamaa puristui kasaan. Tila on kivulias, mutta paranee ajan kanssa.Hannula ratsastaa ratsastamisen itsensä vuoksi. Kilpaileminen ei kiinnosta. ”Ei sitten niin vähääkään!” hän nauraa. ”Koko ajatuskin naurattaa!” . Katja Hannula52-vuotias kuvataiteilijaNäyttelyjä ympäri Eurooppaa ja myös USA:ssaTatsuo Hoshikan oppilasSunnuntaina 5. maaliskuuta avautuu Hannulan kaksi viikkoa kestävä näyttely Ojakkalan kartanolla. Taiteilija on päivittäin paikalla klo 12-17. Myynnissä uusi taidekuvakirja Colours of Love.52-vuotias kuvataiteilijaNäyttelyjä ympäri Eurooppaa ja myös USA:ssaTatsuo Hoshikan oppilasSunnuntaina 5. maaliskuuta avautuu Hannulan kaksi viikkoa kestävä näyttely Oitbackan kartanolla. Taiteilija on päivittäin paikalla klo 12-17. Myynnissä uusi taidekuvakirja Colours of Love..5.3. Korjattu nimi Oitbackan kartano (ei Ojakkalan kartano)

Voimaeläin näkyväksi

Aiheeseen liittyvää