Ad van de Weteringin 5 vuotta

Hän muistaa ensimmäisen kerran. Illi oli samassa ryhmässä Antti Linnan ja Ville Kulkkaan kanssa.Tehtiin alkulämmittelyt ja jumppasarjat. Ja sitten rakennettiin 140-rata. Tarkoitus oli, että Illi hyppää radan vähän pienempänä, myöhemmin.Van de Wetering oli kääntynyt puhumaan jotakin Kulkkaan ja Linnan kanssa, ja hänen selkänsä takana Illi oli mennyt jo hyppäämään. Ja hyppäsi sen koko radan.Van de Wetering katsoi tyrmistyneenä, kun poika selvitti tehtävät. Hän oli yhtä hämmästynyt kuin äiti Sanna Illi.Hevonen tosin oli tottunut isoihin esteisiin, se oli Venla Keräsen entinen Claire. Rata meni hyvin.”Näin, että pojalla oli se jokin, joka toisilla on syntyjään, joka saa hevoset tekemään ratsastajan puolesta töitä.”Muitakin hyviä junioreita on, Suomessa on kasvamassa kokonainen joukkueellinen äärimmäisen lahjakkaita esteratsastajia.Lahjakkuus on kuitenkin vain yksi tapa tulla hyväksi. Toinen tapa on harjoittelu.”Paljon oikeita toistoja hyvissä olosuhteissa, joissa virhe on minimoitu. Kyllä ne toistot sitten siirtyvät kilparadallekin”, van de Wetering vakuuttaa. Ja jotta toistot pysyvät oikeina, hän seuraa oppilaitaan myös kisoihin, sillä siellä on uusi tilanne.Hollantilaisvalmentaja on positiivisen kannustamisen kannalla. Se on hänen mielestään parempi tapa kuin luetella kaikki näkemänsä virheet.Muuten hän kehottaa olemaan ajattelematta satulassa liikaa. ”Kävele rata, tee suunnitelma, rentoudu satulassa ja toteuta se niin hyvin kuin pystyt. Se riittää.”Jos tulee virhe, sitten se tulee. ”Sitten todetaan, että shit, tuli virhe. Ensi kerralla ratsastan paremmin.”.Se on kuule ihan todella vaikeaa pitää hartiat ja ranteet rentoina ja antaa sen esteen tulla kohti Antti Linna 150-160 -esteiden ratsastamisesta. Antti Linna on valmentautunut van de Weteringin kanssa alusta asti. ”Kannattaa hyödyntää, kun on tällainen ihminen, joka toimii 24/7 ammattiratsastusympyrässä”, hän sanoo.Linna toteaa, että talvisin Suomessa käperrytään helposti talvihorrokseen. Silloin on hyvä, kun on joku ”potkimassa perseelle”.”Joku joka sanoo sulle, että camoon, ensi kaudella pitää mennä jo yksi reikä isompaa! Ja aina parempi, jos voit luottaa tähän johonkin.”Linna on ymmärtänyt, että on täysin eri asia viedä hevosia 150–160-tasolle kuin 140–145 -esteille.”140-tasolla voi vielä sortua siihen harhaan kun sulla on hyvä hevonen, niin sen kanssa melkein systeemillä kuin systeemillä ja ratsastajalla kuin ratsastajalla pystyy tekemään sen 145. Mutta 160-esteille et pääse enää millä tahansa systeemillä.”Ad van de Weteringin hyvä puoli on Linnan mukaan sekin, että hänellä ei ole valtavaa hevoskauppaintressiä. ”Hän tietää ja myös hyväksyy, että moni meistä joutuu tulemaan toimeen sellaisen hevosen kanssa, jossa on puutteita. Ja niihin sitten löydetään ratkaisuja ja ratsastusta parantamalla pystytään parantamaan myös sitä hevosta.”Hän muistaa ensimmäisen kerran. ”Jengi tuli sileänratsastussuitsien kanssa. Ajateltiin, että ekana päivänä mennään jotain puomeja niin kuin yleensä. Se löi 150-puomit ekana päivänä ja kaikki oli ihan kauhuissaan, mutta jo sinä ekana päivänä ja aina sen jälkeen kaikki on aina sujunut hyvin.”Suomessa tavataan sanoa, ettei pidä hypätä. Eikä varsinkaan isoa.”Mutta tuleehan siitä ongelmaa, jos olet mennyt kavaletteja ja sitten lyödään isot esteet eteen. Se rytmi ja laukka ja kaikki tekemisen intensiteetti ovat ihan erilaisia.””Kun sä menet kohti isoa estettä, on ihan tosi vaikea noudattaa Adin neuvoa ’älä vedä’. Se on kuule ihan todella vaikeaa pitää hartiat ja ranteet rentoina ja antaa sen esteen tulla kohti, ilman että tulee pakottava tarve ’rynkäyttää sitä hevosta vähän ohjan ja pohkeen välissä’. Mutta kun sä katsot miten ne isot pojat ja tytöt sen tekee, se on juurikin sitä rentoa.”Myös Maija Yli-Huhtala hyötyy saamastaan itseluottamuksesta isoilla puomeilla. ”Se tulee siitä, että hevonen hyppäsi hyvin. Ja se hyppäsi hyvin, koska se valmisteltiin hyvin tehtävään. Adin tunneilla on tosi hyvä fiilis. Se fiilis rakentuu siitä, että tehtävät onnistuvat ja siitä, että on positiivinen, hyvä tunnelma ja ilmapiiri. Sekin miellyttää, että tämä on hyvin tavallista ratsastusta. Mutta silti halutaan, että hevoset alkavat hypätä hyvin, ja myös annetaan niille myös mahdollisuus siihen hyvään hyppyyn.”Yli-Huhtala sanoo kaipaavansa henkilökohtaisesti ratatreeniä osaavan silmän alla.”Mun kohdalla siitä ei tule mitään, että hyppäisin ratoja vain kisoissa. On tosi hyödyllistä päästä tekemään isoon halliin kunnon ratoja, joissa on ihan kunnon linjat myös, mitkä valmistelee niihin tuleviin ratoihin. Kyllä sitä voi aina selviytyä kisoista huonommallakin valmistautumisella, mutta on se parempi harjoitella niitä asioita. Itse olen ollut mestari nykimään niitä askeleita, mutta täällä saa sen fiiliksen, että hevoseen voi luottaa ja antaa sen edetä vapaammin sinne esteelle.””Jos sä olet menossa 140-luokkaan kisoihin, niin kyllä sun täytyy pystyä se rata joskus treeneissäkin, valvotuissa olosuhteissa menemään. Sen näkee omissakin oppilaissa, että kun pitääkin hypätä koko rata, tehtävä muuttuu tavallaan toiseksi, ja monet niistä ratsastajista, jotka juuri hyppäsivät ongelmitta yksittäiset tehtävät, ovatkin vaikeuksissa – ja pieleen menee. Itse kutsun sitä ratapaniikiksi, joka kasvaa luokan edetessä ja kiire ja paniikki radan loppua kohti senkun yltyy.”Auttoiko valmennus?”Kyllä se auttoi. Birchcape’s Wonderlandilla sen huomasi erityisen selvästi, että sen koko hyppy ikään kuin avautui. Vaikka tälläkin hevosella on jo muutama kilometri takana!”

Ad van de Weteringin 5 vuotta

Aiheeseen liittyvää