Elokuun personal trainer Katja Kuokka ja perusratsastuksen ylistys

Mikä ei ole koskaan ainakaan niin hyvällä tolalla, etteikö vielä paremmin voisi mennä? Ja joka häviää kuin tuli nuotiosta, jota ei ruokita? Se on perusratsastus. Tuo kaiken A ja O. Katja Kuokka muistaa yhä sen hetken, kun asia kiteytyi hänelle itselleen. Se oli niitä kertoja elämässä, jotka muuttavat loppuelämän kulun. Muutamia muitakin ahaa-elämyksiä hänen ratsastajan ja sittemmin valmentajan polullaan on tullut, kuten puolipidätteen tärkeys, valmentajan välttämättömyys ja muiden ihmisten mielipiteiden yhdentekevyys. Nämä asiat Kuokka tässä jutussa vinkkaa kaikille muillekin, jotka haluavat kehittyä ratsastajina. Hyvä ratsastaminen ei vaadi suurta budjettia, sen Kuokka tietää omasta kokemuksestaan, mutta aikaa ei kannata hukata eikä sivupoluille ajautua. Hyvä ratsastaminen on lähes aina yhteisöllistä. Kaikkea ei tarvitse keksiä itse, vaan voi luottaa, että alalla on jo kertyneenä sellaista osaamista, josta itselle on hyötyä. Toisekseen voi luottaa myös siihen, että joku on ehtinyt osaamisessaan pidemmälle, ja että tämä joku voi auttaa seulomaan käsillä olevaa hiljaisen tiedon massaa, jotta siitä löytää olennaisen.. Osallistu tapahtumiinKuokka toteaa, että ensimmäinen – ja usein kohtalokas – virhe on käpertyä omaan tekemiseen. Hänen mielestään kannattaa toimia juuri päinvastoin, katsoa ulos kilpailumaailmaan. Kilpailut ovat konseptoitua osaamisen testaamista. Kannattaa lähteä jo varhaisessa vaiheessa hevosensa kanssa näyttelyihin ja kasvattajakilpailuihin kussakin ikävaiheessa ja luottaa siihen, että joku on suunnitellut nuo tapahtumat niin, että ne kehittävät ja vievät hevosta hyvällä tavalla eteenpäin.Kun sitten alkaa ottaa selvää, mitä kyseisessä kilpailussa tai kasvattajatapahtumassa vaaditaan, ja yrittää kouluttaa hevosensa ja valmistella sen noihin tapahtumiin, on kehittymisen polulla. Kilpailuissa sitten katsotaan, kuinka paikan päällä käy, kun vastassa ovat toiset samanmoiset. Kuokka hahmottaa kilpailut tilaisuuksiksi, joissa pääsee kylmän viileästi mittamaan tasonsa. Kouluratsastuksessa se tapahtuu tuomareiden arvioinnin alaisena, joita kannattaa hyödyntää. Kilpailuissa pääsee suorittamaan etapin ja lukemaan arvostelut siitä, onko etapin saavuttanut. Sellaisina ne tulee myös ottaa. Aina ei ole pakko lähteä voittamaan. Jos ei onnistu, siitä ei kannata pahastua. Kannattaa korjata tapansa ja yrittää uudelleen.Se on nykyissä some-maailmassa vaikeaa, kyllä Kuokka sen myöntää. Neuvo on omakohtainen ja yksinkertainen: ”On tosi tärkeää tässä kohtaa, ettei sorru kuuntelemaan niitä loppumattomia arvosteluja, joita varmuudella tulee. Itse en sitä Hessin Leevin aikoina vielä tajunnut, nyt kyllä. Somessa rääkyminen lisäksi kaiken aikaa pahenee vaan. Ja aina kovimpia sanomaan ovat he, jotka eivät ole hevosen selässä käyneetkään.”Hän kertoo kuulleensa haukkuja niin paljon, ’ettei mitään järkeä’.”10 vuotta sitten satutti vielä aika paljon lukea, että miulla oli ”kamala hevonen”, enkä osannut ratsastaa. Sitten yhtenä päivänä Stella (Hagelstam) sanoi että meneekö sulla Katja niin hyvin, että kannattaa mennä nettiin lukemaan vihaongelmaisten ihmisten jauhamista? Eikö sun kannata mieluummin keskittyä seuraamaan omaa polkua? Koska minkä sinä sille loppujen lopuksi voit, jos se sinun polku ei jollekin jostain syystä käy? Tajusin, että minulla on niin paljon hommaa, että enhän mie yksinkertaisesti ehdi käydä lukemassa muiden mielipiteitä. Lopetin niiden kommenttien lukemisen, enkä ole kaivannut.””On erittäin kehittävää pelata yhteisillä säännöillä”, Kuokka sanoo. ”Nimittäin, kun noudattaa sääntöjä, joutuu juuri sopivasti ulos omalta mukavuusalueeltaan ja saa kilpailuissa välittömästi palautetta, onko suunta ollut oikea vai väärä.” ”Se, että keksii omat pelisäännöt ja nyhjää niitä kotona ei kehitä, koska silloin ei tarvitse katsoa peiliin. Ihminen on aina mestari selittämään asiat itselleen parhain päin. Selittää, että juuri tätähän minä oikeastaan halusinkin.” Näin Kuokka on tehnyt tähänastisten hevostensa kanssa ja nostanut niistä kaksi GP-valmiiksi. Ja näin hän aikoo tehdä myös uusimman projektinsa kanssa, oman Hessin Leevin jälkeläisen, kesällisen päistärikköorivarsan Taikaromeon kanssa. Varsanäyttelyistä aloitetaan. . SuomenhevosetSuomenhevosen ratsastaminen on kuten minkä tahansa hevosen ratsastamista. Katja Kuokka kuitenkin sanoo, että aivan identtistä se ei ole. Hänellä on kotonaan maailman pisimmälle koulutettu suomenhevonen, Hessin Leevi, joka on starttia vaille valmis GP-hevonen. Jolla on 68 prosentin tulos intermediaire-luokasta. Silti Kuokka sanoo, että kun istuu lämminveriratsun satulaan, eron huomaa. Suomenhevonen on takamatkalla, vaikka sen rakenne sinänsä mahdollistaisikin vaikeat liikkeet. Vaikka se olisi edestä kevyt ja takaa vahva, eikä toisin päin, kuten vetämiseen jalostetut hevoset yleensä ovat. Silti hermorakenteessa ja reaktionopeudessa on eronsa. Sähäkkäkin suomenhevonen on vääjäämättä hitaampi. Kuokka on pohtinut asiaa paljon ja tullut siihen tulokseen, että juuri sillä järkähtämättömällä, sitkaalla, periksiantamattomalla reagoimattomuudella suomenhevonen on kiskonut 40 asteen pakkasessa tukit metsästä ja tuonut sotilaan talvisodan melskeistä turvallisesti kotiin. Asian ymmärtämiseen meni aikaa koko tähän astinen hevoselämä, jonka Kuokka näkee nyt taakse katsoessaan oppimispolkuna, josta oli hänelle hyötyä, kun hän nyt suunnittelee syyskuulle ensimmäistä GP-starttia lämminverisellä omakasvatillaan Fillyhill’s My Specialilla. Grand prix ja suomenhevonenOli hyvä aloittaa suomenhevosesta. Ja niin monet tekevätkin. Kuokka on kuitenkin äärimmäisen harvinainen tapaus. Harvan oppimestari grand prix’ssä on suomenhevonen. Jos kuvio olisi alunperin mennyt toisin päin, hän ei nyt jälkikäteen ajateltuna ole aivan varma, olisiko se onnistunut. ”Jos olisin vienyt ensin GP:hen puoliveriratsun, olisin todennäköisesti tuominnut suomenhevosen liian hitaaksi ja jähmeäksi siihen hommaan ja luovuttanut. Nyt tiedän, että se on suomenhevosellakin mahdollista, mutta tiedän myös, että hyvin paljon helpompi se tie lämminverisellä kuitenkin on. Lämminverinen on aina sen pykälän keveämpi ja herkempi reagoimaan.”Suomenhevosella on kuitenkin myös puolensa. Kuokka sanoo, että Hessin Leevin kanssa on ollut antoisaa harjoitella, koska se ei koskaan heitä hanskoja tiskiin tai hermostu. Sillä ei ”keitä yli”, eikä se lähde käsistä. ”Se ei koskaan hätäänny eikä hermostu, eikä jännity. Totta kai siitä on valtavasti etua tekemiseen.”Havahtuminen oli jopa hieman tuskallista. Kuokalle valkeni, mitä ”perusratsastus” tarkoittaa, tai mitä tarkoitetaan, kun sanotaan, että hevonen on ”läpiratsastettu”. Alussa hänellä ei ollut aavistustakaan.”Aika pitkään oltiin siinä ympyrällä ja ratsastettiin hevosta läpi. Mutta kun mistään ei päästä oikaisemaan, vaan sitä työtä tehdään niin, että hevonen on avuilla ja oikein päin, sen lopulta saa kyllä onnistumaan, ja eron kyllä sitten huomaa.”.Kun oikein tehtyä perusratsastusta jatkaa tarpeeksi kauan, piaffit ja passaget tulevat melkeinpä itsestään.Katja Kuokka. PerusratsastusPerusratsastus on kaikki. Otetaan tähän väliin luonnehdinta läpiratsastetusta hevosesta: Läpiratsastettu hevonen nostaa selän ja sä’än ja reagoi apuihin heti ja jatkaa reagoimista portaattomasti. Kun apu, vaikkapa pohjeapu, on annettu, hevonen jatkaa sen tekemistä, mitä on viimeksi pyydetty. Kun näin on, ratsastaminen muuttuu yhtäkkiä helpoksi. Perusratsastukseen kuuluvat jatkuvat pohjeoppitunnit. Moni suomenhevonen on sillä lailla vireä, että liikkuu kyllä eteenpäin, mutta ratsun tärkein eteenpäinmeneminen on mahdollisimman nopea reagoiminen pohkeeseen, ei vauhti sinänsä. Ominaisuus syntyy ja sen jälkeen pysyy vain, jos se vaaditaan joka kerta. Oikein pohjeapuun koulutettu hevonen tarjoaa jotakin joka kerta, kun pohjetta käytetään.Entä sitten puolipidäte? Puolipidäte on läpiratsastetun hevosen hetkellinen ryhdistys, muistutus ratsastajalta, että ”täällä ollaan”. Puolipidätteen seurauksena hevonen, joka ”ajattelee eteenpäin”, siirtää painoaan etuosaltaan takaosalleen. Ja mitä enemmän painoa on pois etuosalta, sitä helpommaksi ratsastaminen muuttuu.Hevosen saa ”läpi” hyvällä perusratsastuksella, jossa hevonen liikkuu pohkeesta eteenpäin, sen ylälinja on pitkä ja kaareva, tuntuma on pehmeä, eikä alakaula pullota. Silloin, kun tämä olotila vallitsee, hevonen on matkalla kohti sen omaa hevoskohtaista GP:tä, mitä se sen rakenteella sitten ikinä tarkoittaakaan. Hessin Leevillä se tarkoittaa samaa GP:tä kuin lämminverisillä. Jollakin toisella hevosella, jonka rakenne ei ole yhtä optimaalinen kokoamiseen, rima on matalammalla. Hevosella on oltava myös luontaista ratsastettavuutta. Eli halua ja taipuisuutta auliisti tehdä, kuten ratsastaja pyytää. Kuokka on huomannut, että on hevosia, jotka suhtautuvat pyytämiseen nuivasti. Jos ne tottelevatkin, ne kieltäytyvät reagoimasta ainakaan heti. Johtui tuo ominaisuus mistä hyvänsä, näissä hevosissa ei ole ainesta vaativiin luokkiin. ”Ehkä niiden hermorakenne ei anna periksi? Mistä sen tietää.”.Kokoamisen vaatiminen hevoselta, joka ei siihen jo etupainavan rakenteensa takia pysty, on hevosen kiusaamistaKatja Kuokka . Perusratsastuksen tulosPerusratsastuskertojen kasvaessa alettiin huomata, että Leevissä on ainesta huimasti enempään. Stella Hagelstam ja hänen valmentajansa Bennet Conn ja Spencer Wilton huomasivat, että hevosella oli taipumusta ja kykyä kokoamiseen. Sparraus lähteä kehittämään hevosta kohti vaativia ja sitten vaikeita luokkia tuli nimenomaan heiltä.”Vaikka olenkin sitä mieltä, että kun oikein tehtyä perusratsastusta jatkaa tarpeeksi kauan, piaffit ja passaget tulevat melkeinpä itsestään, perusratsastuksen tuloksena. Kokoamisen kanssa on kuitenkin hyvä, että on se valmentaja, joka katsoo vierestä. Kokoamisen vaatiminen hevoselta, joka ei siihen jo etupainavan rakenteensa takia pysty, on hevosen kiusaamista. Niiden paikka on se helppo A”, Kuokka huomauttaa. On myös erittäin suureksi avuksi, jos hevonen ymmärtää kehut, jos se arvostaa kiittämistä. Palkitsemisen juurruttamisessa on nyky-eläintenkouluttamisoppien mukaisesti monia keinoja. Kuokka huomasi, että Leeviin tehosi ihan pelkkä äänellä kiittäminen ja ohjalla myötääminen, ehkä nopea silitys. Piffit, paffit ja piruetit sujuvat Leeviltä tänä päivänä leikiten, sillä se on läpiratsastettu, pitää muotonsa ja tahtinsa ilman jatkuvaa pyytämistä, ja ottaa puolipidätteestä painoa takaosalleen hiljentämättä tempoa. Tästä seuraa se, että kun ohjaskäsi suljetaan tiukempaan nyrkkiin, mutta pohje pidetään kuitenkin vaikuttamassa, hevonen kehittää liikettä ylöspäin, koska se ei pääse kehittämään sitä eteenpäin. Näin esimerkiksi ravista syntyy passage. Laukanvaihdoissa ykköset hiertävät kahdesta syystä. Ensinnäkin siksi, että Kuokka on aikoinaan opettanut laukanvaihdon sille väärin, etuosa edellä, ja kerran opetettu malli on paha saada pois muistista. Toisekseen siksi, että juuri ykkösvaihdot edellyttävät myös senkaltaista nopeaa reagointia apuihin, mikä on suomenhevoselle usein vaikeaa.Läpiratsastettu olotila ei ole hevoselle epämiellyttävä. Kun se työskentelee selkä ylhäällä, se pysyy terveenä. Sen ura on pidempi. Mutta vaikka sen on fyysisesti helpompi kantaa ratsastaja näin, silti se, kuten kaikki elävät olennot, haluaa säästää energiaa mieluummin kuin tuhlata sitä. Hevonen ei se halua tehdä yhtään enempää kuin on pakko. Siihen, että pohjeapuun ja kaikkiin muihin apuihin reagoidaan välittömästi, tarvitaan ratsastajan jatkuvaa hereillä oloa, tarvittaessa muistuttamista ja periksiantamattomuutta tässä vaatimuksessa.Perusratsastus ei valitettavasti ole pysyvä olotila, vaan alkaa nopeasti pyyhkiytyä pois, jos asioita ei pidetä kristallinkirkkaina. Kuokka huomaa tämän Leevistä, jos oppilaat ovat ratsastaneet sillä. Puolipidätteet eivät vaikuta, eikä hevonen vastaa heti pohkeeseenkaan. Hevonen asettaa rajatMihin asti hevosen voi kouluttaa? Siihen asti, mihin se pystyy. Hevonen kyllä näyttää, kun asiat käyvät liian vaikeiksi. Huippu on huippu. Jo sana pitää sisällään, että siellä ei ole tilaa kaikille. Kuokalla on mielipide myös suomenhevosten mestaruuksista. Hän tietää, että konseptia on mietitty niin, että mukaan saadaan mahdollisimman paljon lähtijöitä. Kuokan mielestä sellainen kisa, jossa jokainen harrastelijakin voi olla mukana, ei kuitenkaan voi olla mestaruuskisa. Ja että tällä menolla on vaarana, että kilpailu vähitellen menettää statuksensa. ”Kvaaleja ylemmäs tai vaikeustason nosto. Miun mielestä tämänhetkisten mestaruustason suomenhevosten lukumäärän voi suoraan laskea siitä, kuinka monta suomenhevosta meillä on vaativassa B:ssä.” . Katja Kuokka48-vuotias kouluratsastajaOpiskellut ratsastuksen-ohjaajaksi vuonna 2007SRL 1-tason valmentaja, opiskelee II-tason lajival-mentajaksi Hevonen Hessin Leevi startannut 68 prosentin tuloksella intermediaire-luokassa 6-vuotiaiden kasvattajakilpailun voittaja vuonna 2012 Suomenhevosten koulumestaruushopeamitalisti vuosina 2019, 2020 ja 2022, pronssi-mitalisti vuosina 2017, 2018 Suomenhevosten hallimestari kouluratsastuksessa vuonna 2019 .Esikuvia laidasta laitaan."Älä jää yksin"

Elokuun personal trainer Katja Kuokka ja perusratsastuksen ylistys

Aiheeseen liittyvää