Fabricius Bjerren rutiini - tuo ihana asia!
Mikaela Fabricius-Bjerre ei kiellä tarkkuuttaan, päinvastoin, sillä hän valmentaa, ei valmentele. Siinä on enemmän, kuin nyanssiero.
Kouluratsastusvalmennus on paljon muuta kuin teknisten asioiden hiomista. On se sitäkin, mutta ehkä kaikkein tärkeintä on luoda puitteet, jotka mahdollistavat valmentautumisen sekä hevoselle että sen ratsastajalle. Luoda toimiva rutiini.
Arkiajattelussa rutiini on vähän negatiivisesti latautunut sana, tässä yhteydessä asia on päinvastoin. Rutiini on avainsana. Kaikissa merkityksissään ja mahdollisimman kurinalaisessa sävyssä ymmärrettynä. Paitsi kokemusta, rutiinilla tarkoitetaan tarkkaa ja samanlaisena toistuvaa aikataulutusta, systeemiä.
Miksi? Siksi, että rutiini on hyväksi hevosille. Sillä on suuri merkitys hevosten henkiseen hyvinvointiin.
Fabricius-Bjerre muistuttaa, että hevonen on pakoeläin, jolla on pikkuriikkiset aivot ja joka saa henkistä turvaa siitä, että asiat toistuvat säännöllisesti, mahdollisimman samanlaisina.
”Mitä vähemmän vaihtelua, sitä tyytyväisempi hevonen”, hän summaa.
”Esimerkiksi mun hevoset aloittaa aina päivänsä tarhassa. Sitten ne ratsastetaan ja tiettyyn aikaan päivästä on kävelykone. Se on ihan minuutilleen, se mun päiväohjelma. Mun mielestä on kiva, että mun hevonen hörisee mulle ja sanoo, että ’kiva, että tulit taas tasan klo 10.30 minua ratsastamaan’. Hevonen kokee saavansa minusta turvaa ja se tietää, että minun seurassani mitään yllättävää ja pelottavaa ei tapahdu. Hevosen kouluttaminenhan perustuu sen fysiikan rakentamiseen alusta asti niin, että sen psyyke voi hyvin.”
Jämäkkä rutiini
Kun tallilla on jämäkkä rutiini, se säteilee kaikkeen tekemiseen, ja rauhoittaa sen. Rutiini on kuin lumipallo, joka vyöryessään kasvaa koko ajan voimakkaammaksi ja ulottuu lopulta kaikkialle.
Valmentautumiselle Solyst-tallilla on ehtona, että se tehdään sataprosenttisesti Fabricius-Bjerren tavalla.
Fabricius-Bjerre on vakuuttunut, että hevosihminen sisäistää rutiinien ihanuuden huomatessaan, että hänen hevosensa hyötyy niistä. Hevonen muuttuu omaksi kiltiksi, mukautuvaiseksi ja miellyttäväksi itsekseen, kun sitä ympäröi jämäkkä rauha.
Sen sijaan epätäsmällisyys ahdistaa hevosta. Fabricius-Bjerre sanoo, että hevonen on eläin, jota on oikein pidettynä helppo käsitellä.
”Hevonen ei ylipäätään tee koskaan mitään tyhmää, jollei se koe tilannetta omalta kannaltaan vaaralliseksi.”
Juuri rutiinista poikkeavat, yllättävät tilanteet ovat hevosen mielestä usein vaarallisia.
Hän muistaa yhä Mas Guapon, jolla eläkkeelle siirryttyään kesti kaksi vuotta hyväksyä olla kahden tunnin asemesta laitumella päivittäin neljä tuntia.
”Mutta neljä tuntia oli sitten ihan ehdoton maksimi. Kerran olin jossain, ja kun sitä ei ollut otettu vielä neljän tunnin jälkeen sisään, se hyppäsi aidan yli niin, että luut törröttivät etupolvista. Rutiini estää tällaiset katastrofit. Onnettomuudethan tapahtuvat yleensä aina, kun jonkun ratsastajan äiti haluaa, että hänen tyttärensä hevonen menee eri aikaan tai jotenkin eri lailla tarhaan.”
Fabricius-Bjerre myöntää, että tavallinen nuori voi kokea tavoitteellisen kouluratsastajan elämän niin, että hänelle on laitettu käsiraudat.
”Me kouluratsastajat ollaan kaikki sielultamme vähän saksalaisia”, hän kiteyttää hymyillen.
Fabricius-Bjerre toteaa täsmällisyyden olevan ehdoton edellytys sille, että päivä kyetään viemään läpi myös jokaiselle valmennettavalle.
”Vain tietyillä ehdoilla voin taata, että mun opit myös menevät perille. Ja tietty oletan, että jos joku haluaa maksaa valmentautumisestaan sellaisen summan, minkä se meilläkin maksaa, hän suostuu antamaan asialle kaikkensa.”
”Jos ensimmäinen myöhästyy vaikka viisi minuuttia, se tarkoittaa käytännössä sitä, että koko loppupäivä enemmän tai vähemmän lähtee jengoiltaan.”
Paljon sisäistettävää, vähän aikaa
Kouluratsastus on muuttunut valtavasti, Fabricius-Bjerre huomauttaa.
Sisäistettävää on paljon ja sivupoluille ei ole aikaa. Hevosen voimistaminen ja notkistaminen on prosessi, joka vie pitkän ajan.
”Siinä missä ennen riitti, että sä teit ne vaaditut liikkeet ja töpötit nätisti menemään, nykyään täytyy jo alemmallakin tasolla olla voimisteltu, elastinen, atleettinen hevonen.”
Tämä suunta on myös ainoa oikea, sillä vain voimisteltu ja elastinen hevonen kestää fyysisesti ja psyykkisesti urheilussa.
Fabricius-Bjerre vetää tästä suuntaviivan välittömästi myös ratsukon toiseen osapuoleen, ratsastajaan. Myös hänen on tänä päivänä oltava voimisteltu, elastinen ja atleettinen. Jos ei muusta syystä, niin kunnioituksesta hevoseen.
”Sitäpaitsi kyllä se sinunkin kroppasi kestää aika paljon paremmin, jos et käytä päiviäsi makaamiseen sipsipussi kädessä.”
Sitä parempaan lopputulokseen päästään, mitä nuoremman valmennettavan kohdalla kokonaistilanne otetaan haltuun, mutta kyllä myöhemminkin onnistuu. Loppujen lopuksi hyvä tekeminen on ennen muuta motivaatiokysymys.
”Sun on oltava valmis tekemään oman kropan kanssa töitä, olemaan kiinnostunut kehittämään itseäsi ratsastajana, olemaan vähemmän kiinnostunut siitä, mitä joku toinen tekee, mutta sen sijaan loputtomasti kiinnostunut hevosesi fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista – eli kaikista niistä miljoonista pikkuasioista, jotka on päivä toisensa jälkeen tehtävä ihan valtavalla intohimolla ja tarkkuudella.”
”Silloin kun olet hevosen selässä, sun pitää olla kuin se uimari, jolle on elämän tärkein asia parantaa aikaansa 0,01 sekuntia, vaikka laajemmin ajateltuna sillä ei olisikaan maailmassa mitään merkitystä. Jos haluaa kehittyä jossakin lajissa, vain tämä mentaliteetti riittää. Ja jos sä menet kansainvälisiin eliittikisoihin, ei siellä ole yhtäkään ihmistä, joka ei tekisi asioita juuri tuolla tavalla.”
Fabricius-Bjerre toteaa tähän väliin arvionaan, että 50 nuoresta ratsastajasta noin yhdellä loppujen lopuksi on tarvittava intohimo. Senkin hän toteaa, että välinelajissa nimeltä ratsastus on toki mahdollista pärjätä – joskus pitkällekin – ostamalla aina jonkun toisen tekemän valmiin hevosen. Sitä näkeekin aika ajoin.
”Se on pitkän linjan tekijöille aina hieman turhauttavaa”, hän myöntää. ”Se voi olla jonkun tapa toteuttaa itseään urheilijana, mutta se ei ole mun tapani.”
Jyvät ja akanat
Jyvät karsiutuvat akanoista nopeasti.
”Sen huomaa, jos et ole oikeasti kiinnostunut. Eikä kenenkään ole pakko olla! Ainoastaan, jos haluaa valmentautua minun kanssani, on oltava.”
Fabricius-Bjerre sanoo näkevänsä hevosen olemuksesta, onko sen ratsastaja omistautunut.
”Kun hevonen seisoo tuossa tallin käytävällä pirteänä, itsevarmuutta, voimaa ja terveyttä uhkuen, sillä on oikeanlainen ratsastaja. Se on kumma juttu, enkä oikein tiedä, mihin tämä havainto varsinaisesti perustuu, mutta niin se vain on. Ehkä se perustuu siihen, että kun se hevonen tietää, että maailmassa on sitä varten olemassa yksi ihminen, jonka elämän tärkein asia on sen hevosen elämän laatu, se hevonen on turvassa ja pääsee puhkeamaan täyteen kukkaansa.”
Jossakin vaiheessa se elämän keskipiste käy ratsastajalleen riittämättömäksi. Se on peiliin katsomisen, pohdinnan ja keskustelun paikka, kun elämän keskipisteestä on luovuttava ja se on myytävä uudelle ratsastajalle.
”Siinä kohdassa kysytään, miksi mä tätä teen. Ja eihän se ole hevostakaan kohtaan reilua laittaa sitä aina ääritasoille, jos sillä ei ole uudelle tasolle riittävää kapasiteettia. Ideaalitilanteessa sulla on ollut jo muutamia vuosia vierellä kasvamassa nuori hevonen, jonka ominaisuudet riittävät uudelle tasolle ja jonka kanssa siirrytään sitten vaikka sinne GP:hen.”
Aamuseitsemän
Stald Solystissa aloitetaan ratsastamisen varttia vailla aamukahdeksan, mikä tarkoittaa, että ensimmäiset ovat hevosen selässä aamuseitsemältä. Sama systeemi joka päivä.
Viime talvena Fabricius-Bjerre kokeili vaihtoehtoista tapaa, antaa henkilökunnan valita aikataulut vapaammin. Se ei onnistunut.
”Kaikki aikataulut lähti heti leviämään, eikä lopulta yksinkertaisetkaan asiat enää onnistuneet. Se kokeilu päättyi siihen, ja otin taas yksinvaltiuden omiin käsiin, ohjat tiukalle. Se on kaikkien etu.”
Hinkkaamalla asioita kesät talvet päästään rutiinissa toivon mukaan sille asteelle, että kilpailusuoritus näyttää tanssivan keveältä, vaikka sen jokainen askel todellisuudessa onkin maksimaalisen kontrolloitu.
Niin, kun mennään lopulta radalle, siellä ei improvisoida eikä fiilistellä kameroiden ristitulessa. Siellä toteutetaan kohta kohdalta ennakkoon valmentajan kanssa suunniteltu rata. Fabricius-Bjerre muistuttaa, että hyvä ratsastus ei ole ”sä et häiritse mua, mä en häiritse sua”-fiilistelyä, sillä reaalimaailmassa hevonen menee aina sieltä missä aita on matalin, vaan se on selkeällä kehon kielellä hevoseen kaiken aikaa vaikuttamista.
”Tuomarit palkitsee siitä, että sä ratsastat etkä matkusta. Ratsastamisen pitää olla eleetöntä, mutta se ei saa olla passiivista.”
Aina välillä kurinalaisuus itsessään palkitsee. Se tapahtuu äkillisesti, hevosurheilijan onnenhetken muodossa. Kurinalaisen, lähes meditatiivisen tekemisen kautta pääsee maksimaaliseen keskittymisen tilaan, täydelliseen fokukseen. Fokus on edellytys maksimaaliselle nautinnolle satulassa, sille, että ratsastaja sulautuu hetkeksi yhteen hevosen kanssa.
”Siinä hetkessä ei ole enää ratsastajaa ja hevosta, vaan flow-tilassa ja tasapainossa oleva ratsukko. Sen hetken takia me kaikki tätä juttua tehdään. Sen tilan, jonka aikana sä et tiedosta ympäristöä, et kuule taustamusaa, et huomaa, että tuolla tyypillä on punainen lippalakki.”
Aina ei suju
Joskus tulee vaihe, että mikään ei tunnu onnistuvan.
”Jos tuntuu, että negatiivinen vaihe ei ole ohimenevä, kannattaa taas katsoa sinne peiliin ja kysyä, mikä minun tavoitteeni on, ja onko se realistinen tavoite näillä minun resursseillani.”
Fabricius-Bjerre hahmottaa kouluratsastajan pizzaksi. Ihminen ei pysty antamaan parasta itsestään, jos ”pizzan” palasista jokin puuttuu.
”Mä tein psyykkisen valmentajan ehdotuksesta kerran tällaisen pizza-harjoitteen, kun tuntui, että junnasin paikoillani. Siihen harjoitteeseen otettiin yksi slice kotioloista, yksi elämäntavoista, kengittäjä, eläinlääkäri, hevosfysioterapeutti, mies, lapsi, syöminen, juominen... slice kaikista asioista, jotka olennaisena kuuluvat mun arkeen. Slice, joka lopulta ei sopinut, eikä myöskään parantunut, oli silloinen valmentaja, jonka kanssa tein lyhyen aikaa Jon Pedersenin vähennettyä valmentamistaan.”
Valmentajan ja valmennettavan kemioiden on sovittava yhteen. Valmentaja meni vaihtoon. Fabricius-Bjerre ratsastaa nyt Nathalie zu Sayn-Wittgensteinin silmien alla. Jokainen slice on parannettu äärimmilleen.
”Mulla on PT joka maanantai. Teen fyysistä voimaharjoittelua, vaikka päivittäinen elämäntapa maatilalla on erittäin liikunnallinen puutarhatöineen ja muineen. Panostan terveelliseen ruokaan ja riittävään uneen.”
Fabricius-Bjerreä kauhistuttaa tapa kuitata terveellinen ja tasapainoinen ateria limsalla, sipseillä ja karkilla. Moni myös syö aivan liian vähän vuorokaudessa, josta tulee valtava sokerin himo.
Fabricius-Bjerrelle tämän väänsi aikoinaan rautalangasta psyykkinen valmentaja, joka huomasi, että ratsastajan ohjelmasta puuttuivat ruokatauot lähes kokonaan.
”Tajusin, että mitä järkeä on antaa tasoitusta huonosti syömällä niille ratsastajille, jotka pitävät syömisensä tasapainoisena, verensokerinsa tasaisena ja henkisen jaksamisensa hyvänä.”
”Hyvä syöminen on hyväksi aivoille! Jos syöt säännöllisesti aamiaisen, lounaan ja illallisen ja juot riittävästi nestettä, sulla pysyy kropan lisäksi myös pääkoppa kunnossa. Niin ihmisillä kuin hevosillakin. Meidän on molempien syötävä niitä ravintoaineita, joita meidän elimistö on luotu käyttämään.”
Onko kilparatsastus tämän panostuksen arvoista?
”Kyllä se mulle on, mutta olenkin hevoshullu.”
Mikaela Fabricius-Bjerre
Tanskan Kokkedalissa tallia pitänyt 51-vuotias suomalainen olympiaratsastaja ja valmentaja
Hän edusti Skovlunds Mas Guapolla Suomea Lontoon 2012 kesäolympialaisissa, jossa oli henkilökohtaisella sijalla 30. Hän eteni 70,7 prosentin GP-tuloksella semifinaaliin eli grand prix specialiin, johon selviytyi joukkueiden lisäksi 11 parasta yksittäistä ratsukkoa
Mikaela Fabricius-Bjerre (os. Lindh) voitti vuonna 2011 ruunallaan Skovlunds Más Guapo Pohjoismaiden mestaruuden sekä sijoittui EM-kilpailujen henkilökohtaisessa kisassa 24:nneksi ja joukkuekilpailussa seitsemänneksi
Hän muutti Tanskaan vuonna 2001 ja piti vuodet 2004-2023 Kööpenhaminan lähellä valmennuskeskusta nykyisen aviomiehensä, kouluratsastaja Poul Fabricius-Bjerren kanssa.
Klo 23 Täsmennetty, että kyseessä PT-sarjan osa.
