Teoriaosuudessa Tallberg muistutti, että erilaisia hevoselle sopivia vahvisteita on valtava määrä. On namipalkkaa, rapsutusta, myötäystä, taputusta, muiden hevosten luo pääsemistä, piehtaroimista, mitä vain, mikä hevosesta on miellyttävää tai tulee sille miellyttäväksi..Vahvisteet ovat joko primäärivahvisteita, jota hevonen arvostaa sinällään, kuten ruoka, tai ehdollisia vahvisteita, joista hevoset ovat oppineet pitämään, koska ne yhdistävät ne johonkin kivaan eli esimerkiksi taputus ennen löysiä ohjia. Vahvisteesta voidaan puhua, kun sitä käytettäessä toiminta muuttuu noin 3–5 toiston jälkeen. Yksi toisto on myötäys oikean reaktion jälkeen..”Vahviste on vahviste vain, jos sitä edeltänyt käytös vahvistuu”, Tallberg muistutti..Vahvisteiden vastakohtana toimivat heikenteet, joita etenkin aiemmin kutsuttiin rankaisuiksi. Se tarkoittaa asiaa, joka vähentää edeltävää käyttäytymistä..Painekin toimiiTallberg kertoi, että hevonen oppii suurin piirtein yhtä hyvin palkitsemalla ja painetta poistamalla, mutta kun painetta ei käytetä, hevonen innostuu enemmän oppimisesta. Ruualla palkitseminen toimii huonommin silloin, kun hevosen stressitaso on koholla. Kun pelkkä negatiivinen vahviste on käytössä, tulee myös enemmän konfliktikäyttäytymistä..Tallberg painotti, että hevonen oppii nopeasti, jos tilanne oppimiselle on riittävän hyvä. Hinkkaamaan ei ole syytä jäädä, joten kun hevonen tekee sujuvasti, voidaan tehdä vaikeammin. Toki asiat pitää erikseen vielä yleistää, eli opettaa tapahtuvaksi eri ympäristöissä..Paljon on puhuttu oikea-aikaisesta palkitsemisesta ja siitä, kuinka sen avulla hevonen saadaan yhdistämään asia ja reaktio. Nyt myös tiedetään, että hevonen oppii pitkiäkin käytösketjuja, kun se ajattelee, että asia johtaa toiseen ja lopussa odottaa palkinto, jota se tavoittelee tai heikenne, jota se haluaa välttää..Yhdistelemällä tuloksiinTallberg näkee hyvänä tapana kouluttaa kevyen ennakoitavan paineen ja palkinnon yhdistämisen. Hän yllätti sanomalla, että toivottavasti kukaan ei kouluta vain tutkitun tiedon perusteella, sillä tutkimuksissa on yhä heikkoutensa ja hevosmäärät ovat usein pieniä. Esimerkiksi yksi tutkimus, joka nosti rapsutuksen hyvin toimivaksi vahvisteeksi, tehtiin ruunilla, jotka asuivat ja tarhasivat yksin eli siis hevosille, jotka todennäköisemmin kaipaavat kontaktia ja ihonhoitoa..”Kaikkea ei kannata heittää romukuoppaan, mutta pitää arvioida niitä käytössä olevia koulutustapoja, jotka ovat lähteneet mukaan 1000 vuotta sitten”, Tallberg sanoi..Kun koulutetaan paineen avulla, fiksuinta on käyttää koulutuksessa pientä painetta, tarkkaa paineen poistoa ja monia toistoja..Suuri paine saa aikaan nopeaa oppimista, mutta se tuo mukanaan myös suuret riskit. Jos hevonen tuntee kipua tai pelkoa, se oppii sen mukaan tehtävään..Pienen paineen riski taas on hevosen siedättyminen. Sen takia kouluttajalla pitää siinä vaiheessa, kun hevonen on oppinut miten paine poistuu, olla valmius asteittain vahvistaa painetta, kunnes hevonen reagoi..Vihje vai paine?Tallberg kehotti miettimään, millainen mielentila olisi optimaalinen tulevalle suoritukselle. Lopputuloksen pitää olla mielessä koulutuksen alusta lähtien: onko se GP-rata vai hevosen toimiminen lastentunneilla? Onko hevosen parempi olla rauhallinen, vai tarvitseeko se tulevassa tehtävässään nopeutta, voimaa tai suoritusvarmuutta?.Kun asia on koulutettu, sitä ei sovi unohtaa. Jos ratsastaja esimerkiksi lakkaa myötäämästä, opittu käytös voi sammua..Tallberg näkee palkinnoissa paljon mahdollisuuksia. Positiivisen vahvisteen lisääminen kohottaa hevosen motivaatiota, ja sen kanssa hyvin harvoin joutuu käyttämään suurempaa painetta. Palkkioiden käyttäminen myös voi muuttaa hevosten käsitystä koko tekemisestä. Vihje, eli esimerkiksi pohje, muuttuukin merkiksi tulevasta palkinnosta, jolloin se ei oikeastaan ole edes paine..Jos hevonen jo osaa avut, ruokapalkinnon voi vain lisätä olemassa olevaan kokonaisuuteen, ja sitä Ypäjällä harjoiteltiin..Ratsastuksessa ruokapalkan käyttämisen isoin haaste on katkokävelevä hevonen, joka pysähtyy ja haluaa herkkuja. Siksi pysähtymisen ja syömisen eteen rakennetaan aina käytösketju, joka lisää hevosen aktiivista liikkumista..Kaikki asiat on opetettava..”Hevonen osaa luontaisesti vain kävellä ruoan päälle ja syödä sen”, Tallberg muistutti.Ketjuttaminen kannattaaYpäjällä hevoset aktivoitiin jalalla kävelemään reippaasti, ja kun ne tekivät sen, niille vihellettiin ja annettiin selästä nami. Kun tämä sujui, aletaan vaatia enemmän, esimerkiksi pidennetään aktiivisten askelten määrää tai lähdetään muokkaamaan käyntiä esimerkiksi kipittämisestä pidempään askeleeseen..Aktiivinen käynti on hyvä asia ensimmäisen opetettavaksi, koska myöhemmin hevonen mielellään tarjoaa ensimmäisenä oppimaansa asiaa, jos se ei tiedä, mitä sen pitäisi tehdä..Palkkiona ei kannata käyttää kaikkein parasta herkkua, vaan jotain, joka kiihdyttää vähemmän. Useimmilla hevosilla täysrehu toimii hyvin..Merkki on tärkeä: se tarkoittaa, että namia on tulossa, jolloin siitä itsessään tulee palkitseva. Koskaan hevoselle ei anneta namia, jos se pysähtyy ja pyytää ruokaa ennen ihmisen merkkiä. Toisaalta taas kun ruoka on vihellyksellä luvattu, se pitää hevoselle antaa, vaikka väliin tulisikin jotain ei-suunniteltua..Mielentila on tärkeäHevosen mielentila täytyy ottaa huomioon aina. Tallberg toivoi, että hevosten annetaan katsoa rauhassa asioita, jotka saavat ne jännittymään. Hevoslajin säilyminen on riippunut siitä, osaako se huomata ja reagoida, mikä sen ympäristössä on muuttunut. Jos hevosta ei satu, eikä pelota, se tottuu kyllä, Tallberg sanoi..Jännitys pitää oppia tunnistamaan. Ryntääminen tai pää pystyssä ja häntä ylhäällä tuijottaminen on helposti tunnistettavaa, mutta joskus jännitys hidastaa. Maastakäsin käsiteltäessä erityisesti ruunille yksi yleinen tapa purkaa jännitystä on suulla näpertäminen, jonka Tallberg neuvoi jättämään huomiotta tai estämään passiivisesti, komentamatta..Mitä enemmän hevonen jännittää, sitä tärkeämpiä sille ovat kaverit, ja mitä kivempaa tekeminen on, sitä vähemmän se kaipaa kavereita..”Kavereiden perään oleminen on hevosessa tehdasasetus”, Tallberg muistutti..Oleellista on opettaa ja parantaa vain yhtä asiaa kerrallaan: jos esimerkiksi halutaan korjata hevonen pois luotiviivan takaa, on hyväksyttävä, että se välivaiheena liikkuu kuin ankka..Virheitä kouluttaessa sattuu aina, ja joskus saattaa tuntua, että kouluttaminen on ikuista vaappumista ongelmasta toiseen..”Hyvän kouluttajan tuntee siitä, että hän huomaa nopeammin, kun mennään väärään suuntaan”, Tallberg huomautti..Hänellä itsellään on koulutuksessa vain yksi kiveen hakattu sääntö: älä satuta hevosta tai pelästytä sitä..Koulutuspäivä ratsastusta opettaville: Paineella ja palkinnoilla.Näin hevonen oppii, osa 1262
Teoriaosuudessa Tallberg muistutti, että erilaisia hevoselle sopivia vahvisteita on valtava määrä. On namipalkkaa, rapsutusta, myötäystä, taputusta, muiden hevosten luo pääsemistä, piehtaroimista, mitä vain, mikä hevosesta on miellyttävää tai tulee sille miellyttäväksi..Vahvisteet ovat joko primäärivahvisteita, jota hevonen arvostaa sinällään, kuten ruoka, tai ehdollisia vahvisteita, joista hevoset ovat oppineet pitämään, koska ne yhdistävät ne johonkin kivaan eli esimerkiksi taputus ennen löysiä ohjia. Vahvisteesta voidaan puhua, kun sitä käytettäessä toiminta muuttuu noin 3–5 toiston jälkeen. Yksi toisto on myötäys oikean reaktion jälkeen..”Vahviste on vahviste vain, jos sitä edeltänyt käytös vahvistuu”, Tallberg muistutti..Vahvisteiden vastakohtana toimivat heikenteet, joita etenkin aiemmin kutsuttiin rankaisuiksi. Se tarkoittaa asiaa, joka vähentää edeltävää käyttäytymistä..Painekin toimiiTallberg kertoi, että hevonen oppii suurin piirtein yhtä hyvin palkitsemalla ja painetta poistamalla, mutta kun painetta ei käytetä, hevonen innostuu enemmän oppimisesta. Ruualla palkitseminen toimii huonommin silloin, kun hevosen stressitaso on koholla. Kun pelkkä negatiivinen vahviste on käytössä, tulee myös enemmän konfliktikäyttäytymistä..Tallberg painotti, että hevonen oppii nopeasti, jos tilanne oppimiselle on riittävän hyvä. Hinkkaamaan ei ole syytä jäädä, joten kun hevonen tekee sujuvasti, voidaan tehdä vaikeammin. Toki asiat pitää erikseen vielä yleistää, eli opettaa tapahtuvaksi eri ympäristöissä..Paljon on puhuttu oikea-aikaisesta palkitsemisesta ja siitä, kuinka sen avulla hevonen saadaan yhdistämään asia ja reaktio. Nyt myös tiedetään, että hevonen oppii pitkiäkin käytösketjuja, kun se ajattelee, että asia johtaa toiseen ja lopussa odottaa palkinto, jota se tavoittelee tai heikenne, jota se haluaa välttää..Yhdistelemällä tuloksiinTallberg näkee hyvänä tapana kouluttaa kevyen ennakoitavan paineen ja palkinnon yhdistämisen. Hän yllätti sanomalla, että toivottavasti kukaan ei kouluta vain tutkitun tiedon perusteella, sillä tutkimuksissa on yhä heikkoutensa ja hevosmäärät ovat usein pieniä. Esimerkiksi yksi tutkimus, joka nosti rapsutuksen hyvin toimivaksi vahvisteeksi, tehtiin ruunilla, jotka asuivat ja tarhasivat yksin eli siis hevosille, jotka todennäköisemmin kaipaavat kontaktia ja ihonhoitoa..”Kaikkea ei kannata heittää romukuoppaan, mutta pitää arvioida niitä käytössä olevia koulutustapoja, jotka ovat lähteneet mukaan 1000 vuotta sitten”, Tallberg sanoi..Kun koulutetaan paineen avulla, fiksuinta on käyttää koulutuksessa pientä painetta, tarkkaa paineen poistoa ja monia toistoja..Suuri paine saa aikaan nopeaa oppimista, mutta se tuo mukanaan myös suuret riskit. Jos hevonen tuntee kipua tai pelkoa, se oppii sen mukaan tehtävään..Pienen paineen riski taas on hevosen siedättyminen. Sen takia kouluttajalla pitää siinä vaiheessa, kun hevonen on oppinut miten paine poistuu, olla valmius asteittain vahvistaa painetta, kunnes hevonen reagoi..Vihje vai paine?Tallberg kehotti miettimään, millainen mielentila olisi optimaalinen tulevalle suoritukselle. Lopputuloksen pitää olla mielessä koulutuksen alusta lähtien: onko se GP-rata vai hevosen toimiminen lastentunneilla? Onko hevosen parempi olla rauhallinen, vai tarvitseeko se tulevassa tehtävässään nopeutta, voimaa tai suoritusvarmuutta?.Kun asia on koulutettu, sitä ei sovi unohtaa. Jos ratsastaja esimerkiksi lakkaa myötäämästä, opittu käytös voi sammua..Tallberg näkee palkinnoissa paljon mahdollisuuksia. Positiivisen vahvisteen lisääminen kohottaa hevosen motivaatiota, ja sen kanssa hyvin harvoin joutuu käyttämään suurempaa painetta. Palkkioiden käyttäminen myös voi muuttaa hevosten käsitystä koko tekemisestä. Vihje, eli esimerkiksi pohje, muuttuukin merkiksi tulevasta palkinnosta, jolloin se ei oikeastaan ole edes paine..Jos hevonen jo osaa avut, ruokapalkinnon voi vain lisätä olemassa olevaan kokonaisuuteen, ja sitä Ypäjällä harjoiteltiin..Ratsastuksessa ruokapalkan käyttämisen isoin haaste on katkokävelevä hevonen, joka pysähtyy ja haluaa herkkuja. Siksi pysähtymisen ja syömisen eteen rakennetaan aina käytösketju, joka lisää hevosen aktiivista liikkumista..Kaikki asiat on opetettava..”Hevonen osaa luontaisesti vain kävellä ruoan päälle ja syödä sen”, Tallberg muistutti.Ketjuttaminen kannattaaYpäjällä hevoset aktivoitiin jalalla kävelemään reippaasti, ja kun ne tekivät sen, niille vihellettiin ja annettiin selästä nami. Kun tämä sujui, aletaan vaatia enemmän, esimerkiksi pidennetään aktiivisten askelten määrää tai lähdetään muokkaamaan käyntiä esimerkiksi kipittämisestä pidempään askeleeseen..Aktiivinen käynti on hyvä asia ensimmäisen opetettavaksi, koska myöhemmin hevonen mielellään tarjoaa ensimmäisenä oppimaansa asiaa, jos se ei tiedä, mitä sen pitäisi tehdä..Palkkiona ei kannata käyttää kaikkein parasta herkkua, vaan jotain, joka kiihdyttää vähemmän. Useimmilla hevosilla täysrehu toimii hyvin..Merkki on tärkeä: se tarkoittaa, että namia on tulossa, jolloin siitä itsessään tulee palkitseva. Koskaan hevoselle ei anneta namia, jos se pysähtyy ja pyytää ruokaa ennen ihmisen merkkiä. Toisaalta taas kun ruoka on vihellyksellä luvattu, se pitää hevoselle antaa, vaikka väliin tulisikin jotain ei-suunniteltua..Mielentila on tärkeäHevosen mielentila täytyy ottaa huomioon aina. Tallberg toivoi, että hevosten annetaan katsoa rauhassa asioita, jotka saavat ne jännittymään. Hevoslajin säilyminen on riippunut siitä, osaako se huomata ja reagoida, mikä sen ympäristössä on muuttunut. Jos hevosta ei satu, eikä pelota, se tottuu kyllä, Tallberg sanoi..Jännitys pitää oppia tunnistamaan. Ryntääminen tai pää pystyssä ja häntä ylhäällä tuijottaminen on helposti tunnistettavaa, mutta joskus jännitys hidastaa. Maastakäsin käsiteltäessä erityisesti ruunille yksi yleinen tapa purkaa jännitystä on suulla näpertäminen, jonka Tallberg neuvoi jättämään huomiotta tai estämään passiivisesti, komentamatta..Mitä enemmän hevonen jännittää, sitä tärkeämpiä sille ovat kaverit, ja mitä kivempaa tekeminen on, sitä vähemmän se kaipaa kavereita..”Kavereiden perään oleminen on hevosessa tehdasasetus”, Tallberg muistutti..Oleellista on opettaa ja parantaa vain yhtä asiaa kerrallaan: jos esimerkiksi halutaan korjata hevonen pois luotiviivan takaa, on hyväksyttävä, että se välivaiheena liikkuu kuin ankka..Virheitä kouluttaessa sattuu aina, ja joskus saattaa tuntua, että kouluttaminen on ikuista vaappumista ongelmasta toiseen..”Hyvän kouluttajan tuntee siitä, että hän huomaa nopeammin, kun mennään väärään suuntaan”, Tallberg huomautti..Hänellä itsellään on koulutuksessa vain yksi kiveen hakattu sääntö: älä satuta hevosta tai pelästytä sitä..Koulutuspäivä ratsastusta opettaville: Paineella ja palkinnoilla.Näin hevonen oppii, osa 1262
