Se voittaa, joka istuu takana

Istuntoja on monenlaisia, maastoradallakin niitä on käytössä useita. Eniten Bartle puhui aktiivisesta kevyestä istunnasta (working light seat). Siinä ei olla alhaalla satulassa, vaan pysytään selvästi jalustimilla, mutta onnistutaan silti ratsastamaan hevoseen se kokoaminen, joka tarvitaan esteelle valmistautumiseen. Istunta kontrolloi askeleen pituutta, jalka tuo nopeuden ja aktivoi takajalat alle tuomaan tasapainoa.Kun treenissä valmistelu saadaan läpi työskentelevässä kevyessä istunnassa, voi ratsastaja tulla vähän enemmän satulaan ja rentoutua.Maastoradalla satulassa käydään mielellään vain askelta ennen ponnistusta. Silloin ratsastajalla tulee olla kontakti satulaan ja ajatus, että hän on osa hevosta ja valmis reagoimaan. Jos hevonen on motivoitunut, ei pidä työntää, vaan ollaan hiljaa, olematta kuitenkaan passiivisia. Jos hevonen katsoo, täytyy ratsastajan rohkaista. Taitoa on oppia tuntemaan, koska tarvitaan jalkaa ja istuntaa, koska pitää olla häiritsemättä.Jos hevonen heittelehtii, ratsastajan tulee ratsastaa jaloilla linjoilla, ei käsillä. Laskeutuminen kuntoonErittäin tärkeä kenttäratsastajalle on laskeutumisasento, jossa avataan lonkat, nojataan taakse ja laitetaan paino jalustimille, varvas polven etupuolella.”Kun laskeudumme itse tasapainossa, se auttaa hevosta pysymään tasapainossa”, Bartle painotti.Jos ratsastaja heittäytyy hypyn jälkeen eteen, hän menettää linjan ja tasapainon, eikä hevonen enää tiedä, minne mennään.Jaloilla ei pidä puristaa, ja Bartle hymähti, että siinä itse asiassa auttaa, jos on ikänsä ollut jalat levällään miesasennossa, ei simpsakasti tyttöasennossa.”Mutta jos puristat turvallisuutta hakeaksesi, et laskeudu jalustimillesi”, Bartle muistutti.Hyvän laskeutumisasennon saavuttamiseksi ohjat eivät saa olla liian lyhyet, koska silloin hevonen vetää ratsastajan eteen. Kenttäratsastajan pitääkin opetella ohjien käyttöä: niiden pitää pystyä valumaan sormien välistä ja ne pitää pystyä myös keräämään nopeasti ja pehmeästi. Se vaatii paljon harjoittelua.Lisäksi hallussa tulee olla ennakoiva turvaistunta, jota Bartle kutsuu nimellä Row 24. Silloin ollaan kuin lentokoneessa siipien takana, jotta kone pysyy tasapainossa. Samalla tavalla hevosen pitää olla ratsastajan edessä.Kun hypätään, aina välillä tulee ”voi paska” -hetkiä ja etäisyyksiä. Mutta ne ovat juuri niitä hetkiä, joissa nähdään, kuinka ratsastaja selviytyy, mistä puusta hänet on veistetty.”Niiden sattuessa en ikinä kritisoi tapahtunutta, vaan sanon hurraa, sinä selviydyit tilanteesta, koska sinulla oli oikeat reaktiot”, Bartle kertoi.Se on virhe, jos räpikönnin yhteydessä vetää hevosta ohjasta sen sijaan, että sanoo hevoselle: ”oh shit, jätän tämän sinulle”.Alapohkeen paikka on tärkeä: polven pitää pysyä varpaan takana, ja alapohje on samansuuntainen hevosen etujalan kanssa. Kaarteessa laskeutuessa paino tulee sisäjalustimelle.Bartle näytti kuvan hymyilevästä optimistisesta ratsastajasta, joka katsoi kyllä eteenpäin, mutta oli kantapää ylhäällä ja ylävartalo paljon edessä.”Jos hevonen kompuroi, hän ei pysty ehkä korjaamaan tilannetta”, Bartle huomautti.Hänen oma perusohjeensa on ratsastaa leijonan sydämellä ja pessimistin istunnalla. Kun hevosta on aina kaksi kolmasosaa ratsastajan edessä, ihmisen painopiste on hevosen painopisteen takana ja jalustimet ovat tarpeeksi lyhyet, ovat mahdollisuudet menestykseen paremmat.”Se, joka istuu takana, voittaa kilpailun”, Bartle yksinkertaisti.Hän kertoi olevansa jalustimien suhteen aika dramaattinenkin: hän saattaa lyhennyttää niitä 7 reikää. Mutta niihin tarvitaan vain harjoitusta, ja pidentäminen on taas helppoa.”Ratsastajien pitää olla urheilullisia, niin kuin hevostenkin”, Bartle muistutti. Kuin moottoripyörälläBartle näytti yleisölle ratamoottoripyöräilyä, jossa ajaja kallistuu aivan sisäkaarteen suuntaan. Hän avaa sisälonkkaansa ulos, poispäin pyörästään ja antaa takapuolensa siirtyä hieman satulan sisäpuolelle. Tätä Bartle harjoitutti ratsastajilla käynnissä pujottelemalla.”Ero näissä hevosiin on vain se, että toisilla on aivot. Mutta etenkin kun puhutaan vauhdista, ne ovat samanlaisia”, hän sanoi.Käsien tulee olla alhaalla, ja kenttäratsastajan on myös opeteltava pitämään ohjia myös siltaotteella, niin että molemmat ohjat ovat molemmissa käsissä. Se auttaa myös lapojen hallitsemisessa.Istunta on vakaa.”Älkääkä soutako!” hän neuvoi. Eli ei vedetä ja päästetä, vedetä ja päästetä. Se vie istunnasta tasapainon.Katseella on tärkeä rooli: kun katsoo kunnolla eteen, on paljon helpompaa säilyttää tasapaino.Katse vie aina esteen yli. Ratsastajan pitää tietää, minne on menossa, mutta on myös oltava tietoinen, mitä tapahtuu ympärillä.Estettä tai kavalettia odotetaan, ja ollaan siitä tietoisia, mutta linjoilla on erittäin tärkeää, että ei katsota niska alhaalla sitä ensimmäistä, vaan löydetään linja, löydetään este ja katsotaan eteenpäin..Kehonkielellä

Se voittaa, joka istuu takana

Miia Lahtinen

Aiheeseen liittyvää