Seuraavat kisat ovat Riesenbeckissä.
Seuraavat kisat ovat Riesenbeckissä. Kuva: Roosa Lindholm

0,28 sekuntia heitti uusinnasta

Noora Forstén istuu hollantilaisessa hotellihuoneessa ja miettii jo kahden viikon päästä pidettäviä Riesenbeckin kisoja.

Noora Forstén istuu hotellihuoneessa Hollannin Peelbergenissä, sillä oli laskeskellut mahtuvansa ilman muuta mukaan lauantain 145 sentin pääluokan uusintaan ja jätti näin ollen sovinnolla kiirehtimättä illan viimeiseen koneeseen Düsseldorfissa.

"Olin aika lailla varma, että olin ajassa, mutta laskin kuitenkin väärin ja otin 0,28 sekuntia yliaikaa, josta ropsahti sitten yliaikavirhepiste, enkä päässyt mukaan uusintaan ollenkaan", hän kertoi.

44 ratsukon pääluokan ja 6375 euron ykkösrahat voitti Denis Lynch Cornets Iberiolla.

"Harmittaa tietenkin. Mutta se oli hyvä rata, Con Caya on supervedossa. Mutta sitten toisaalta, hirveätä vauhtia siinä uusinnassa olisi saanut mennä, jos olisi halunnut pärjätä. Saatiin me sija kuitenkin", Forstén tuumaa. Myös reissukulut tuli korvatuksi 675 euron palkintorahasta, joka maksettiin viimeiselle sijoittuneelle.

Aikavirhe tuli siinä, kun hän ei halunnut ottaa liian isoa hyppyä pystyesteelle radan loppuvaiheessa. Lisätessään yhden askeleen, hän lisäsi myös 0,28 sekuntia.

Londino oli perjantaina 135-luokassa neljäs ja lauantaina sijoittui 140-luokassa.

Nabab's Atlanto, jonka kanssa Forsténilla oli viikonloppuna kolme starttia 120-luokissa, jotka olivat samalla hänen toinen, kolmas ja neljäs hyppykertansa tällä hevosella ylipäätään. "Tosin hyvin pientä me sen hevosen mittapuussa hypättiin." Näissä luokissa moni suomalainen kiri ohi, Maria Aminoff, Faris Al-Dhahi, Remy Aerts, Aura Vasama ja Eveliina Talvio, muiden muassa.

Forstén kuvailee uuden hevosensa, aviomiehensa Mikaelin aiemmin ratsastaman Nabab's Atlanton "fiksuksi 14-vuotiaaksi, jolla on kuitenkin omia maneereja".

"Se on jännällä tavalla välillä ylivarovainen ja välillä vähän hidas, erittäin reaktiivinen jalalle ja kaikille avuille ylipäätään. Minun pitää vielä tottua siihen."

Valmennustallin pomo Ludger Beerbaum oli katsonut ruunan suoritukset etänä ja kommentoinut sen näyttäneen hyvältä.

"In a very good shape, sanoi Ludger", Forstén kertoo.

Korona on sulkenut ravintolat Hollannissa, jonne Forstén jäi yöksi, sillä Peelbergenistä kentälle on tunnin lyhyempi ajomatka kuin Riesenbeckistä. Tiedossa on ilta teeveen ääressä huonepalvelusta tilattujen ruokien kanssa. Sunnuntaina paluu kotiin. "Aamulla tuodaan kuulemma tuosta oven raosta valmiiksi pakattu aamiaistarjotin."

Viime viikolla maailmalla kohuttu Beerbaumin tallin väitetty barraustapaus vaikuttaa laantuneen, mutta Forstén ei usko, että asia on loppuun käsitelty. Hän arvelee kysymyksen jääneen vielä ilmaan roikkumaan, keskusjärjestö FEI:n ja lajin suurimman liiton FN:n välillä ratkaistavaksi asiaksi.

Peelbergenissä kilpailivat myös suomalaiset Vilma Heiskanen, joka oli Hanassilla 140-luokassa kolmas ja Eveliina Talvio, joka sijoittui 135-130 cm -tasolla kahdella eri hevosella, Glamourilla ja Its Me G:llä.

145 GP-luokan tulokset täällä

140-luokan tulokset täällä

135-luokan tulokset täällä

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi