70 vuotta täyttävä Kyra Kyrklund kertoo kuinka tullaan hyväksi ratsastajaksi
Kyra Kyrklund tänään 70 vuotta. Hevosurheilu onnittelee maestroa!Kuva Miia Lahtinen

70 vuotta täyttävä Kyra Kyrklund kertoo kuinka tullaan hyväksi ratsastajaksi

Ratsastajalle lahjakkuus on tärkeää, mutta lahjakkuuden ja työn tekemisen on mentävä käsi kädessä. Jos lahjaton ratsastaja treenaa hyvin, hän kyllä voittaa lahjakkaan ratsastajan.

Tämä Kuukauden personal trainer -juttu on julkaistu Hevosurheilussa ensimmäisen kerran 5.7.2019

Tosin sitten kun lahjakas ratsastaja alkaa treenata, hän pääsee taas edelle. Ratsastuksessa lahjakkuus on kropan hallintaa, urheilullisuutta ja hyvää tasapainoa, Kyrklund sanoo.

Lahjakkuuden tasosta riippumatta ratsastajan on haluttava päämäärätietoisesti ja intohimoisesti parantaa tekemistään jatkuvasti. On uskallettava oppia uutta ja on oltava avoin kritiikille. Virheitä ei sovi pelätä.

Ja sitten se vanha: on tehtävä paljon töitä. Vaikka olisi kaikki halu ja avoimuus, jos ei ratsasta tarpeeksi, ei pääse huipulle. Väliin voi tietysti tulla kaikenlaista.

”Se on sama ratsastajien ja hevosten kanssa. Monen nuoren ratsastajan kohdalla voi katsoa, että onpa hän lahjakas, mutta sitten hänestä ei ikinä kuulukaan mitään”, Kyrklund harmittelee.

Kyse on siitä, miten lahjakkuutta viedään eteenpäin. Ratsastajan kohdalla se on Kyrklundin mukaan paljolti sitä, kenen valmennuksessa jatkaa, kenen luo hän sattuu osumaan.

”Jos et ole syntynyt hevosperheeseen, se voi olla vaikeaa. Jos minä nyt alkaisin pelata golfia, olisi todella vaikeaa tietää, kenen luo mennä opettelemaan. Yksi hyvä keino on katsoa, keneltä valmentajalta on tullut paljon menestyneitä oppilaita”, Kyrklund neuvoo.

Valmentajan pitää myös itse osata ratsastaa.

”En mä menisi autokouluun, jossa opettaja ei itse osaa ajaa autoa”, Kyrklund hymähtää.

Oleellista on saada automatisoitua oikeat asiat.

Toistot

”Jokaista asiaa on tehtävä se 10 000 tuntia, ennen kuin sen osaa hyvin. Yhdellä hevosella se vie noin 30 vuotta, joten totta kai kun ratsastaa 5 hevosta päivässä, on kehitys paljon nopeampaa”, Kyrklund sanoo.

”Kyllä kyse on paljon siitä, kuinka paljon on ’hours in the saddle’, tunteja satulassa. Mutta silloinkin on muistettava opetella koko ajan oikeita asioita. Jos ratsastaa huonosti, automatisoi koko ajan huonoja asioita. Siksi tanskalaisista ja saksalaisista suurtalleista saadaan tuloksia, kun niiden ratsuttajia valmentaja seisoo katsomassa kuusi kertaa viikossa”, hän muistuttaa.

Joskus vanha voi olla myös taakaksi. Palataan haluun oppia uutta. Niissä maissa, minne vuosien varrella ovat kertyneet melkein kaikki ratsastuksen arvokisamitalit, tehdään helposti aina niin kuin aina ennenkin on tehty. Lajin kehittyminen ja lajissa kehittyminen vaativat kuitenkin enemmän.

”Aluksi on kyllä hyvä ratsastaa ihan joka päivä jonkun osaajan silmien alla, mutta sitten kun on vanhempi, voi olla hyvästä mennä myös yksin”, Kyra Kyrklund sanoo.

Hän itse ratsastaa suurimman osan ajasta yksin, ja suurin osa asioista ratsastuksessa tapahtuu automaattisesti. Aina joskus täytyy kuitenkin miettiä, että miten jotain asiaa voisi kokeilla toisella tavalla. Ratsastaja ei voi käyttää vain yhtä tapaa ja silloin kun se ei toimi, käyttää sitä samaa tapaa vain lujempaa. Sen sijaan tarvitaan laajaa työkalupakkia, joka on joko ratsastajalla tai valmentajalla. Sillä jos ratsastajan keinot loppuvat, hän yleensä hermostuu.

”On osattava miettiä, että mitä voin muuttaa, mitä voin tehdä toisin. Parhaat ratsastajat ovat aika avoimia kokeilemaan uusia asioita”, Kyrklund painottaa.

Hän ottaa esimerkiksi piruetit. Jos ne ovat huonoja piruetteja, ei kannata vain tehdä lisää huonoja piruetteja, vaan analysoida, miksi ne ovat huonoja. Eikö hevonen kanna, eikö se ole suora, vai eikö ratsastaja ole tasapainossa? Vai eikö hän pysty vaikuttamaan hevosen askelpituuteen, nopeuteen tai energiaan?

Kun analyysi on tehty, korjataan heikkous ja palataan takaisin kokeilemaan piruettia. Vaikeaa liikettä pitää harjoitella, mutta siihen ei saa jäädä kiinni, vaan on otettava vähän pakkia.

Miksi mitäkin?

Myös ”miksi” on kysymys, joka kannattaa esittää.

”Moni ratsastaja tekee paljon asioita siksi, että hänen on 15-vuotiaana käsketty tehdä niin”, Kyrklund hymähtää.

Menestys tulee sitä kautta, että osaa pitää oman punaisen langan, mutta samalla kehittää osaamista, ottaa vaikutteita ja tekee muutoksia.

Ajatellaan vaikka ulko-ohjaa. Pitkään puhuttiin vain ulko-ohjan tuesta.

”Nyt olen tullut tulokseen, että tuki tulee olla molemmilla puolilla. Kun käännän vasemmalle, on pakko käyttää vasenta ohjaa”, Kyrklund sanoo. ”Hevonen pitää pystyä esimerkiksi kääntämään ilman, että ratsastaja roikkuu ulkopuolella.”

Yleensä ratsastuksen ongelmat ovat hevosen ja ihmisen välisiä, eivätkä ne liity esimerkiksi varusteisiin.

”Useinhan ratsastuksessa kyse on vain sitä, että keksii, kannattaako mennä eteenpäin vai taaksepäin, ylemmäs vai alemmas, lyhempänä vai pidempänä tai nopeammin vai hitaammin”, Kyrklund summaa.

Valmista sabluunaa ei ole, sillä jokainen hevonen on erilainen.

”Mutta se hyvä valmentaja näkee, kun lähdetään väärään suuntaan. Mitä nopeammin sen huomaa, sitä pienemmät ovat vauriot”, Kyrklund sanoo.

Ratsastajalla ja valmentajalla pitää olla silmää ja korvaa, sekä vahva ymmärrys siitä, että hevonen kyllä tekee, kun se ymmärtää ja pystyy.

Kyrklund on elänyt ajan, jolloin hevosten kanssa oltiin paljon, mutta niiden mielen maailmaa ei ollut paljoa tutkittu. Jos jotenkin sattui itse huomaamaan, millä tavoin hevoset oppivat ja alkoivat tehdä mielellään, se toi ison etumatkan muihin. Nykyään se sama tieto on jokaisen ihmisen ulottuvilla, kun hevosista ja ratsastuksesta tiedetään paljon, on internet ja julkiset klinikat.

Kyrklund seuraa tutkimustietoa ja keskustelua aktiivisesti, mutta osaa myös antaa arvon käytännön osaamiselle ja vanhalle tiedolle.

Menestyäkseen ratsastaja tarvitsee myös kunnianhimoa, mutta hevosten kohdalla se pitää osata kanavoida oikein. Jos haluaa kilpailla kansainvälistä GP:tä, pitää olla käytössä hevonen, joka pystyy siihen ja joka on terve. Huonoa kunnianhimoa on yrittää työntää hevonen sinne väkisin. Hyvä kunnianhimo tuo ratsastajalle pitkäjännitteisyyttä tehdä sellainen hevonen omalla työllä.

"Rahapussi"

”Minä uskon siihen, että yhä edelleen sä pystyt tekemään tämän jutun ilman suurta rahapussia”, Kyrkund sanoo hyvin tosissaan.

”Jos olet tarpeeksi hyvä, ja opettelet kouluttamaan hevoset, on aina ihmisiä, jotka ovat valmiita tukemaan sinua. Jos katsoo vaikka Emma Kanervaa, hän on näyttänyt oman osaamisensa ja antanut työpanoksensa, ja nyt siitä palkitaan.”

Turnauskestävyyttä kyllä tarvitaan, ja kestävyyttä niihin hetkiin, kun ei pääse edes niille turneille.

”Tätä ei voi tehdä niin, että lopettaa, kun ei tule menestystä. On vain jaksettava työskennellä, sillä kukaan sponsori ei soita sulle, kun makaat sohvalla, että nyt mä ostan sulle GP-hevosen ja hevosauton ja kaiken”, Kyrklund painottaa. ”On tosin sellaistakin, että joku ihminen saa myytyä itsensä sponsoreille, vaikka ei ehkä edes olisi niin hyvä ratsastaja.”

Hyvän ratsastustaidon lisäksi luotettavuus on oleellisimpia asioita.

”Useimmiten menestyvät ratsastajat ovat uskollisia sponsoreilleen. Ihmisen pitää muistaa, mistä hän on tullut”, Kyrklund sanoo.

Ratsastus on urheilulaji, jossa psyykkiset ominaisuudet ovat isossa roolissa. Hyvä ratsastaja on päättäväinen, mutta hän hallitsee itsensä. Harvempi on nykyään nähnyt viilipytyn, mutta aika moni Hevosurheilun lukijoista on nähnyt huippuratsastajan, jonka hevonen vemmeltää ja temmeltää, eikä harjoiteltava asia ehkä onnistu. Hyvä ratsastaja suhtautuu tähän tilanteeseen tyynesti, ja odottaa, että päästään oikeaan suuntaan.

”Joskus rajoja on venytettävä, ja silloin tärkeää on, että ratsastaja ei mene paniikkialueelle, vaan pysyy rauhallisena”, Kyrklund korostaa.

Ratsastajan pitää myös aina nähdä ratsastuksessaan tarkoitus. Jos hän siirtää hevosen raviin kiittääkseen hyvästä piruetista, hän ei saa alkaa riidellä hevosen kanssa kehnonpuoleisesta siirtymisestä raviin.

Oleellista on myös optimistisuus. Hyvä ratsastaja elää hyvillä askelilla.

”Kun siirrytään laukasta raviin, hevonen tekee usein parhaat raviaskeleensa, ja se on passagen alku. Hyvä ratsastaja elää niillä neljällä hienolla raviaskeleella siinä, kun kokemattomampi ratsastaja ajattelee, että siirtyminen venyi”, Kyrklund muistuttaa.

Hevosen valitseminen

Hevosen valitseminen on kaikessa ratsastuksessa yksi tärkeimmistä kysymyksistä.

Kyra Kyrklund haluaa nähdä hevosella kolme ehdottoman puhdasta ja hyvää perusaskelta. Lisäksi hevosella pitää olla sellainen rakenne ja kaula, että se pystyy nousemaan kouluratsastuksessa sopivaan muotoon. Niskan ja pään ja kaulan liittymän on oltava oikeanlaiset.

Erityisen tärkeä asia on tasapaino, joka näkyy jo nuorella hevosella.

”Kun hevonen on irti, se ei saa mennä paljoa vasta- tai ristilaukkaa, sillä ne ovat usein merkki siitä, että hevonen on heikko jostain kohtaa”, Kyrklund sanoo.

Hän haluaa nähdä, kuinka hevonen lähtee liikkeelle, sillä nimenomaan ensimmäiset kymmenen metriä kertovat paljon hevosen tavasta ja kyvystä käyttää itseään.

Kun hevonen on sen ikäinen, että sillä voi ratsastaa, on tunne tärkein. Tuntuuko hevonen siltä, että sen kanssa on hyvä työskennellä ja että sillä on riittävät vaihteet?

”Osa hevosista on yksitahtisia, ja se ei ole hyvä asia, vaikka se olisi isokin tahti”, Kyrklund naurahtaa.

Ratsastuksessa kokeillaan myös se, kuinka avoin hevonen on mieleltään. Tekeekö se vakaasti koko ajan samoin kuin se on opetettu vai pystyykö muuttamaan itseään 10–15 minuutissa?

”Yhteistyöhalukkuus on hevosessa asia, jota niistä on aina etsitty. Se on hevosissa tullut paremmaksi, kuten myös rakenne ja liikkeet”, Kyrklund kiittää.

Herkkyyttä pitää olla, mutta ei kuitenkaan liikaa, sillä se tuo mukanaan myös paljon vaatimuksia ja jopa ongelmia.

Hevosen tapa käyttää itseä riippuu paljolti rakenteesta. Edistyneessä kouluratsastuksessa ei riitä, että hevosen takaosa tulee alle, vaan ratsun pitää nousta etupäästä, lyhentää alalinjaansa ja kantaa alakaulansa. Se ei enää onnistu kaikilta hevosilta, vaan moni hevonen on tyytyväisempi vähän alempana ja avoimemmalla leukakulmalla. Se ei tee hevosta sinänsä huonommaksi, mutta vaikuttaa sille sopivaan käyttöön. Jos rakenteeltaan haastavaa hevosta kokoaa liikaa niskasta, sen olosta tulee epämukava ja se alkaa mahdollisesti vastustella. Mutta senkin kanssa voi opetella fiilistä, käden ja pohkeen yhteistyötä, tasapainoa ja sen, miten hevonen kantaa itseään ja liikkuu peräänannossa. Siitä voi sitten jatkaa muilla hevosilla.

Kyrklund on ehtinyt ratsastaa myös vähemmän hyvillä hevosilla.

”Enkä tiedä sitä, missä olisin ilman niiltä saamaani oppia. Sekä hyvät että huonot hevoset opettavat ratsastajaa. Aluksi luulin tosin niin, että pystyn muuttamaan jokaisen hevosen. Nyt ymmärrän, että kyse on siitä, että jokaisesta hevosesta pyritään tekemään niin hyviä kuin ne oman rakenteensa ja psyykensä sisällä voivat olla. Jokaisesta hevosesta ei voi tulle kansainvälistä GP-hevosta”, Kyrklund selittää.

Sen ei pidä antaa vähentää ratsastuksen iloa.

”Kun se vähemmän lahjakas hevonen oppii asiat, kouluttajan tyydytys on sama”, Kyrklund huomauttaa.

Hän itse ratsastaa yhä päivittäin 2–3 hevosta. Yksi hyvä, oikein toimiva hevonen on ratsastajalle ja valmentajallekin kullanarvoinen.

Kyra Kyrklund

- Vuonna 30.11.1951 syntynyt kouluratsastaja ja valmentaja

- Asuu puolisonsa Richard Whiten kanssa Iso-Britannian Coolhamissa, jossa heillä on oma valmennuskeskus

- Ratsastanut 6 kertaa olympialaisissa, lisäksi valittu kahdesti joukkueeseen, mutta ei päässyt starttaamaan

- MM-hopeaa Tukholmassa 1990 ja maailmancupin finaalin voitto Pariisissa 1991 Matadorilla

- Kouluttanut toistakymmentä hevosta kansainväliselle GP-tasolle ja kilpaillut niillä siellä menestyksekkäästi.

- Maailman arvostetuimpia valmentajia ja mukana myös kouluratsastuksen kansainvälisessä päätöksenteossa

- Ratsastuksen professori Uppsalan maataloustieteiden yliopistossa

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi