Elämän muutos - ratsastuksen lopettaminen vaikuttaa koko identiteettiin

Henna Kaaro voitti esteratsastuksen suomenmestaruuden ratsullaan Doctro Hyvinkäällä kesällä 2019. Vain vähän yli kaksi vuotta myöhemmin hän ratsasti viimeisen kerran, juuri Doctrolla..”Doctroa minulla on tosi kova ikävä. Se oli ihan mahtava tyyppi”, Kaaro sanoo..Hän on nyt 26-vuotias..”Olen aina tiennyt, että ratsastus ei olisi ikuista, vaan pitää myös opiskella ja tehdä muutakin. Mutta lopulta se tapahtui nopeasti. Minulla oli haaveet ratsastaa ulkomailla, mutta sitten tuli korona, ja minun oli palattava Suomeen”, hän kertoo..Kilpahevoset ovat kalliita ja Kaaro tiesi, että uusia ei olla ostamassa. Doctro ja Kaaron toinen hevonen Ikon olivat sen ikäisiä, että jos ne halusi myydä, ne olisi myytävä silloin..”Päätin, että nyt. Tein päätöksen tosi nopeasti. Mutta kyllä mä sitä murehdin. Puhuin asiasta perheen kanssa, mutta muille en puhunut, ennen kuin hevoset oli fyysisesti lähetetty myyntiin”, hän kertoo..Muutos oli iso, mutta se oli oikea, hän sanoo..”Nyt elämä on hyvällä mallilla”, hän kertoo..Ratsastuksen ohella Kaaro teki kauneudenhuoltoalan töitä, mutta nyt hän on toisen vuoden lääketieteen opiskelija..Ensimmäinen vuosi ilman hevosia tuntui erikoiselta. Yhtäkkiä olikin aikaa nähdä kavereita ja kokeilla niin sanottua tavallista elämää..”Vaikka en tiedä, kuka sen sitten määrittelee, mitä on tavallinen elämä. Mutta silloin oli oikeaakin vapaa-aikaa. Se oli kivaa, vaikka samalla vähän tyhjää”, hän sanoo..Hyviä ystäviä hevospiireistä jäi, ja heidän kanssaan Kaaro viettää aikaa tehden nyt muita asioita kuin hevosjuttuja..Kun opinnot alkoivat, on kalenteri ollut taas täysi..Dino eli Doctro on siis viimeinen hevonen, jolla Kaaro on ratsastanut..Hän kertoo, että muutos oli isompi, kuin mihin hän oli valmistautunut. Jonkin aikaa hän valmensi muita, mutta sitten huomasi, että hänen on repäistävä itsensä kunnolla eroon hevosista..”Kun pidin tunteja oppilaille, minun oli vaikeampi päästä lopetuksesta yli. Mutta nykyään on jopa kiva katsoa kilpailuja ja saan tehtyä sen hyvällä fiiliksellä”, hän kertoo..Hevosen selkään hän ei usko kovin pian nousevansa..”Sanotaan nyt näin, että en sano, et en koskaan. Ehkä joskus”, hän pallottelee, mutta hyvin epäileväisesti. Doctroa hän sen sijaan haluaisi käydä katsomassa..”Se on Hollannissa tosi kivassa paikassa”, hän kertoo..Ikon ei ollut samalla lailla sydämen hevonen, ja Suomeen Mikko Aartiolle jääneen hevosen menemisiä hän ei ole tarkemmin seurannut..Ratsastusaikaansa Kaaro muistaa pelkällä lämmöllä..”En vaihtaisi päivääkään pois. Olen ratsastanut koko lapsuuteni, ja hevoset ovat olleet siellä koko ajan läsnä, niin minusta tuntuu, että ne ovat tehneet minusta minut. Siksi kun lopetin, se oli minulle identiteettikriisi”, hän sanoo..Anu Niemelä: Nyt ratsastus olisi vielä kaikki tai ei mitään.Anu Niemelä kilpaili kouluratsastuksessa voittaen hevosellaan Winston-Ferrari SM-hopeaa vuonna 1992 ja pronssia vuosina 1993 ja 1995. Hänen aktiiviaikojensa toinen huippuhevonen oli ori Don Carlos, jolla myös Marko Björs kilpaili..Luovuttuaan näistä hevosista Niemelälle jäi hänen perheensä omakasvatti, Don Carloksen varsa Blackganders Diamond. Siitä piti tulla hänen uusi kilparatsunsa, mutta toisin kävi. Tenniskyynärpää lopetti Niemelän ratsastusuran..Niemelä tapasi pitää kisahevosiaan aina jonkin pätkän vuodessa Kerstin Nybergin ratsastettavana. Kun Blackganders Diamond oli lähtenyt Ypäjälle, Niemelä innostui tekemään kunnon oheistreeniä..”Mulla oli liikaa aikaa. Menin kuntosalille, vedin liian isoilla painoilla, ja kädet ylirasittuivat. Ahneella on tietty loppu”, Niemelä summaa..Vamman ei pitänyt olla paha, mutta se pitkittyi ja pitkittyi. Kun Niemelä alkukesällä 2002 oli maksanut 11 kuukautta tallimaksua sekä Ypäjälle että varatakseen kotikarsinan Lahassa, hän päätyi laittamaan hevosen myyntiin..”Tuntui siltä, että tässä menee vuositolkulla”, hän muistelee..Kun ruunalle tuli ostaja, Nyberg ei päässytkään näyttämään sitä, jolloin Niemelän piti mennä esittelemään hevosensa itse. Se meni hyvin..”Käsi ei ollutkaan kipeä. Ajattelin, että olen ihan hullu, jos nyt myyn tämän. Mutta sitten kuitenkin päädyin siihen, että aika aikaansa kutakin. Luovuin hevosesta ja lopetin”, hän summaa..Eikä hän sen jälkeen ole palannut satulaan, edes käymään. Vasta ihan viime vuosina, kun ikää mittarissa on alun yli 50, on alkanut enemmän kutkuttaa. .”Kävin joulun maissa lenkillä Nina Winqvistin luona. Hänen kanssaan kiersimme aikanaan paljon kilpailuissa, ja olemme sen jälkeenkin olleet tekemisissä. Sanoin silloin, että tulen kyllä ratsastamaan, mutta varmaankin kohta siitäkin on vuosi vierähtänyt, enkä ole käynyt”, hän sanoo..Niemelän veljellä taas olisi hevonen Tuomarinkylässä..”Kyllä mä vähän jo uhkailin hänelle, että olen tuossa. Hän ostanut uuden hevosen, niin täytyy käydä testaamassa”, Niemelä pohtii paluuta satulaan..Hän ei kuitenkaan usko innostuvansa täysillä ainakaan tässä vaiheessa. Mutta ehkä sitten, kun on tosi vanha tai ainakin eläkkeellä..”Sitten voisi kehitellä jotain. Nyt tuntuu, että on tarpeeksi actionia muutenkin. Sitten voisi vaan höntsäillä, nyt ratsastus olisi vielä kaikki tai ei mitään.”.Hevosten aikaan Niemelä meni aamulla töihin, töiden jälkeen tallille ja tallin jälkeen nukkumaan. Lomat hän piti pätkissä, että pääsi kisareissuille..”Ei siinä paljon muuta ehtinyt. Ihan normaaleja lomapäiviä ei ollut montaa vuodessa, ja kyllä minä aloin kaivata sitä normaaliakin”, hän sanoo..Ammatikseen hän on työskennellyt talouden kanssa, ja ratsastus on ollut vakava harrastus..”Seuraava askel olisi ollut siirtyä ammattilaiseksi, mutta sitä en ikinä edes harkinnut”, Niemelä kertoo..Hevosten jälkeen kalenterissa oli paljon aikaa. Hän alkoi pelata golfia sen verran kuin kädet antoivat myöten, ja myös matkustelu tuli tärkeäksi osaksi elämää. Koti-iltoja hän ei osaa viettää vieläkään..”Jos olisi lomaviikon ajan kotona, tuntuisi siltä, että se menisi ihan hukkaan”, hän sanoo..Perhettä hän ei ole perustanut. Hän miettii, että siihen otollinen aika taisi mennä ohi kilparatsastuksen kanssa..”Mutta en ikinä ole ajatellut, että olisi pitänyt. Olisihan se kiva, jos olisi perhe, mutta se meni tuolla tavalla. Enkä minä ole sen tyyppinen ihminen, että katuisin menneitä. Asiat menee, niin kuin menee, ja katsotaan eteenpäin”, hän sanoo..Ratsastusaikoja hän ajattelee vain hyvällä..”Hyviä muistoja niistä on jäänyt. Ja jos ajatellaan vakavasti, siitä jäi tosi paljon käteen työelämää ajatellen. Ratsastus on yksilölaji, ja siihen on sisäänrakennettuna se, että se motivoi. Sama tuloshakuisuus ja motivoituminen on jäänyt minulla omaan työhöni ja muuhun tekemiseen. Se on minulla varmaan luonteenpiirrekin, mutta se on ratsastuksessa vahvistunut tekemisen kautta”, Niemelä kiittää..Johanna Kuuppo: Uskalsin haluta lapsen.Kenttäratsastaja Johanna Kuuppo, silloinen Reunanen, voitti urallaan kaksi SM-mitalia: vuonna 2014 hopeaa ruunalla Daffodil´s Flamenco ja 2010 pronssia tammalla Santa Lucia. Kuuppo hämmästyy, kun hänelle soittaa ja esittäytyy. Hevosurheilu vaikuttaa olevan vähän kaikuja menneisyydestä..Kuuppo myi Daffodil´s Flamencon SM-vuonna 2014 Eirin Losvikille. Silloin hänelle jäi vielä omaksi 6-vuotias ruuna Wallace, jonka kanssa hänen oli tarkoitus jatkaa. Toisaalta Daffodill’s Flamencon myyminen oli paitsi taloudellinen liike, myös merkki siitä, että kaikkein kovimmat kilpaurheilulliset tavoitteet olivat ehkä vähän hiipumassa. Daffodil´s Flamenco oli parhaassa iässään ja sitä pidettiin erittäin lupaavana..Hevoselämää oli silti tarkoitus jatkaa vahvasti, mutta siihen tulikin mutkia. Kuuppo oli kenttäratsastaja, mutta hänen Wallace oli enemmän rataestehevonen..”Se homma ei lähtenyt toimimaan sillä tavalla kuin olisin toivonut. Kyllä se meni maastoesteitäkin, mutta vaikka kuinka treenasimme pieniä ja helppoja, tuntui siltä, että se ei nauttinut lajista, eikä se sitten ollut kivaa meille kummallekaan”, Kuuppo summaa..Hän päätti lakata hakkaamasta päätään seinään ja myi hevosensa vuonna 2018. Siinä vaiheessa hän oli ehtinyt harrastaa hevosia tosissaan 16 vuotta..”Oli se iso muutos. Siihen asti olin pitänyt edes jonkinlaisen kilpaurheilijan identiteetin. En nyt ehkä ollut haaveillut olympialaisista, mutta kansainvälisistä kilpailuista ja suomenmestaruuksista. Oli mietittävä, että kun en enää ollut kilparatsastaja, niin kuka minä olin. Moni asia oli käytävä läpi, eikä se ollut helppo juttu”, hän sanoo..Kun Kuuppo päätti myydä hevosensa, hän päätti samalla, että nyt koko homma kaipaa muutosta. Hän ei enää haaveillut uudesta hevosesta..Kuuppo säilytti ratsastuksen pitkään harrastuksena, mutta aikaa jäi silti muuhun..”Kun hevonen oli myyty, viiden viikon päästä meillä oli häät ja menin naimisiin. Ja hevonen vaihtui kahteen kissanpentuun. Kyllä muutos toi mukanaan kaikkea hyvää”, hän hymyilee..Hevosista luopuminen varmaankin vaikutti siihen, että hän uskalsi haluta lapsen, Kuuppo pohtii..Elämää hevosten kanssa hän jatkoi Tuija Rosenqvistin ja Aki Karhapään tallilla ja heidän kisa-apunaan, kunnes Kirsi Hagnerin kouluvalmennus vuonna 2020 jäi viimeiseksi kerraksi ratsailla. Hän alkoi odottaa vauvaa, ja odotuksen tulos täytti jouluna kaksi vuotta..”Jos olisi molemmat, niin olisihan sen ollut pakko järjestyä. Mutta en kyllä osaa ajatella, miten sen arjen olisi saanut toimimaan. Minulla olisi aina ollut huono omatunto siitä, että olen liian vähän hevosen kanssa ja teen asiat tallilla vasemmalla kädellä tai sitten minulla olisi huono omatunto siitä, että olen liian vähän lapsen kanssa ja liian paljon tallilla. Nostan kyllä hattua kaikille, jotka onnistuivat tekemään molempia”, hän sanoo..Lapsen jälkeen Kuuppo ei ole enää noussut hevosen selkään, eikä ole tehnyt mielikään. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että tallille hän palaa sitten, jos lapsi alkaa ratsastaa..”Enkä näe, että harrastaisin enää niin, että minulla olisi oma hevonen. Jos vielä ratsastan, näkisin, että se olisi vaikka tunneilla. Ilman tavoitteita sellaista, mikä tuntuu hyvältä.”.Tunteiden kirjo oli harrastuksen loppuessa laaja. Välillä harmitti enemmän, välillä oli vapauttavaa, kun ei tarvinnut lähteä ulos loskaan ja paskaan. 16 vuodessa kyllä ehti nähdä, kuinka kova laji ratsastus on ja kuinka paljon se vaatii..”Kyllä mä olin väsynytkin siihen hommaan. Ja ehkä itseltäni puuttui se viimeinen intohimo tehdä ihan kaikkensa lajin eteen”, hän sanoo..Entä katuuko hän sitä aikaa, mikä hevosten kanssa meni?.”En, en missään nimessä”, hän sanoo heti ja varmasti..Yksi isoista jutuista oli Daffodil´s Flamencon tarina, kuinka hyvin tavallisesta arasta, aika vaikeasta nuoresta hevosesta tuli yksi Suomen parhaista kenttähevosista..”Siihen 16 vuoteen mahtui raskaitakin vuosia, mutta paljon upeita hetkiä. Opin tuntemaan ihania ihmisiä, joista monen kanssa olen vieläkin tekemisissä. On vaikeaa kuvitella, että olisin saanut kaiken sen muuta kautta. Ja kun elit ja hengitit sitä juttua... Olihan se upeaa”, Kuuppo huokaa vähän kaihoa äänessään.

Elämän muutos - ratsastuksen lopettaminen vaikuttaa koko identiteettiin

Miia Lahtinen

Aiheeseen liittyvää