Este-SM:t päättyivät murhenäytelmään
Senioreiden SM-kilpailuissa neljäntenä olleen Ville Kulkkaan ratsu Nepton kaatui esteen sekaan viimeisellä kierroksella, ja hevonen jouduttiin lopettamaan radalle.
Kilpailut päädyttiin keskeyttämään. Senioreiden ja junioreiden SM-mitaleiden ratkaisutavasta päättää SRL:n hallitus ensi viikolla.
Kulkkaan hevonen Nepton hyppäsi kilpailussa kahden askelen sarjaväliä ja se tuli esteelle hyvin sisään. Jostain syystä kokenut ratsu teki arviointivirheen, ja se aloitti itsenäisesti hypyn liian aikaisin ja hyppäsi sisään B-osaan ja kaatui. Se jäi maahan makaamaan, eikä pystynyt enää nousemaan.
Eläinlääkäri saatiin heti paikalle. Hevosen ympärille muodostettiin pressuista seinä ja melko pian ratsastajan kanssa päädyttiin siihen, että hevonen oli lopetettava välittömästi.
Ratsastajat ja SRL päättivät yhdessä lopetettaa SM-kilpailun kunnioituksesta hevosta ja sen ratsastajaa kohtaan.
"Kamala onnettomuus, ja harvinaislaatuinen tilanne. Ajatukset ovat Villen luona", kommentoi Ratsastajainliiton toiminnanjohtaja Jukka Koivisto, joka seurasi tilannetta kentän reunalla.
Tunnelmat Seinäjoella olivat epäuskoiset. Kulkas on yksi Suomen kokeneimpia esteratsastajia, ja hän on tunnettu siitä, että hevosia rakennetaan ajan ja ajatuksen kanssa, eikä niitä viedä epäreiluihin tilanteisiin. Ne viettävät rauhallista maalaiselämää isoilla laitumilla. Nepton, lempinimeltään Veli, oli hänen kotitallissaan syntynyt 11-vuotias hevonen hänen vanhasta kilpatammastaan Aarabellestä.
Viime vuonna SM:t päättyivät Kulkkaan onnenkyyneliin, kun hän voitti kultamitalin toisella hevosella. Nyt kilpailut loppuivat hänen epätoivoiseen surun huutoonsa.