14-vuotiaan ruunan omistavat Joonas Vaahtera ja sen kasvattaja Kati Kumpula. Ruuna on kilpaillut aiemman ratsastajansa Emma Broändan kanssa Suomen nations cup -joukkueessa ja voittanut paljon hitusen pienemmissä luokissa.Saukolla on useita SM-mitaleita lapsiratsastajissa ja poneissa, ja hän oli tämän vuoden junioreiden SM-kilpailussa 4. hevosella Consilium ratsastaen kaksi jälkimmäistä päivää nollilla. Norriksesta on tehty toistaiseksi voimassa oleva leasing-sopimus. Ruuna oli keväällä lievästi loukkaantunut, mutta Saukko on työskennellyt sen kanssa nyt muutaman kuukauden, ja hevonen on hyvässä kunnossa. Ensimmäiset kilpailut käytiin lauantaina Ratsastuskeskus Novassa Hyvinkäällä, ja tulos oli ripeä nollarata 110-luokassa, mikä toi rusetinkin.Saukko kertoo, että idea oli ehtiä aloittamaan kausi ulkoa. Rata meni mukavasti.”Tosi hyvä fiilis. Olen tosi iloinen, että sain tuollaisen hevosen käyttööni!” Saukko kertoo.Hän toteaa, että nappuloita täytyy vielä vähän etsiä, mutta jo ensimmäisissä kilpailuissa onnistuttiin saamaan hyvä ja rauhallinen verryttely, ja ratakin meni hyvin.Norris on tunnettu intohimostaan esteisiin, ja Saukko myöntää, että opettelemista sen kanssa vielä on.”Sillä on valtavan iso laukka, ja se on radalla aika vahva. Aiemmat hevoseni ovat olleet aika tasaisia, joten en ole ihan tottunut vielä tähän. Mutta sitten kun aletaan hyppäämään isompaa, on hyvä, että hevosella on veto päällä kohti esteitä”, Saukko sanoo tyytyväisenä.