Eveliina Talvio jatkaa Glamourilla.
Eveliina Talvio jatkaa Glamourilla.Kuva: Roosa Lindholm

Glamour ja Talvio vahvistavat NC-joukkuetta

Nations cup -joukkueiden muodostaminen toi estemaajoukkueen kapteenille Mikko Mäentaustalle yllätyksiä.

Suuri asia oli se, että Anna-Julia Kontio ja Jasmin Seppälä odottavat tahoillaan perheenlisäystä, minkä takia kilpailukaudet jäävät väliin. Mäentausta toteaa, että joukkueelle kahden vahvan ratsastajan poissaolo on menetys, mutta samalla se teki tilaa uusille nimille.

Hieno vahvistus joukkueelle on se, että kahden tähden 145-pääluokissa voittanutkin ratsukko Eveliina Talvio ja Glamour on käytössä nations cup -tehtäviin hevosen onnistuneiden omistusjärjestelyiden myötä.

Mäentausta painottaa, että kokoonpano haluttiin ilmoittaa ajoissa ja 6 viikkoa ennen kilpailuita oli yhtä aikaa aikaisin ja myöhäisin mahdollinen. Innostusta joukkuekilpailemiseen löytyi. Ratsukoita jäi myös varalle, muun muassa Bratislavan mahdolliseen joukkueeseen suunnitellut henkilöt ja Janna Jensen kotimaassa.

Kaikilla nyt lähtevillä on puhtaita 145-tuloksia, ja Talviota lukuun ottamatta ratsukot ovat jo hypänneet 150-tasoa. Talviolla se on edessä lähiviikonloppuina. Noora Pentti katsoi Con Cayalle parhaaksi, että se hyppää vain yhden viikonlopun.

Uggerhalnessa Tanskassa 24.–28.5. hyppäävät Aura Vasama, Noora Pentti, Anniina Nordström, Maiju Mallat ja Eveliina Talvio. Drammeniin Norjaan seuraavaksi viikonlopuksi Pentti jää siis pois, ja joukkueessa nähdään Susanna Granroth.

Bratislavan kilpailusta Slovakiasta 8.–11.6. Suomi ei saa pisteitä, mutta sinne on pyydetty paikkaa. Lähdössä olisivat ainakin Liida Lehtonen ja Laura ja Niklas Aromaa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi